26.2.14

Prinsessa Aurora (Nocturne)


 

  



Se siitä tunnelmoinnista ja takaisin arkeen. Verona on aloittanut ensimmäisen karvanlähtönsä ja alkaakin näyttää silakkamarkkinoiden päätähdeltä karistettuaan ison osan karvoistaan. Karvaa lähtee myös tuppoina ja koiraan jää ammottavia reikiä, joten mielenkiinnolla odotellaan miltä prinsessa näyttää turkkinsa alla. Odessa on jo myynyt turkkinsa jollekin turkismummolle ja on itsekin aika erikoisen näköinen taas kaljuunnuttuaan. Sero pudottelee tuppoja maltillisesti ilmeisesti odotellen takatalvea. Koska karvanlähtö kuluttaa paljon energiaa, on Veronallekin alkanut taas maistua kaksi isoa annosta päivittäin. Onkin huolehdittava, että turkin alla on hyväkuntoinen koira, eikä mikään luuranko.

Jälleen yksi merkkipaalu pennun elämässä vei minut katsomaan vanhoja kuvia Veronan pentuajasta, tässä oli siis jaettavaksi muutama kuva meidän pienestä prinsessa Aurora Nocturnesta ja vielä musiikkiakin siihen kylkeen. Sleeping Beauty on yksi Disney-suosikeistani (ehkä TOP3:ssa, entä lukijan suosikit?), eikä Veronan kennelnimi ole vähiten saanut vaikutteita siitä. Maleficent-hahmo on myös suosikkeja ja tämä musiikkihan on siis saman nimisestä uudesta leffasta, Lana Del Reyn versio kappaleesta Once Upon a Dream (hyvä kennelnimi muuten, 3 koiralla jo käytetty). Liian söpöääää!

23.2.14

Historian oppitunti

Erään FB-keskustelun jälkeen huomasin kuinka paljon väärää tietoa ihmisillä on siperianhusky-rodun historiasta. Jopa niillä, jotka väittävät jotain jostain tietävänsä. Tässä siis joitakin faktoja meille historia-hifistelijöille. Mutta ensin kuvasta. 

Kuvassa on Leonhard Seppala, jota pidetään siperianhusky-rodun isänä. Vasemmassa reunassa on Seppalan johtajakoira Togo, joka esiintyy yhä siperianhuskyjemme sukutauluissa. Se ei ollut rekisteröity siperianhusky, mutta se on yksi rotumme kantakoirista. Sen sanotaan olleen 1/4 malamuutti, sen emä oli siperiantuonti Dolly. Toinen helposti tunnistettava koira kuvassa on Fritz, vaaleanharmaa uros kuvassa oikealla. Se oli Togon puoliveli, myöskin Dollyn jälkeläinen ja Seppalan kasvatti. Sen isä kuitenkin oli Seppalan siperiantuonneista kasvattama Sepp ja se oli siis puhtaasti siperiankoirien jälkeläinen. Myös Balto oli Seppalan kasvatti ja siperiankoirien jälkeläinen - ei malamuuttiristeytys. Balto on tunnettu johtajakoira, mutta Seppala itse ei pitänyt sen rakenteesta ja kastroi sen. Baltolla oli mm. todella leveä rinta, eikä Seppala pitänyt sitä jalostusmateriaalina.

Kuvasta näkee hyvin kuinka vahvaluustoisia alkuperäiset koirat olivat. Kun katsoo koirien raajaluustoa näkee, että ne ovat huomattavasti vahvaluustoisempia kuin suurin osa nykyisistä siperianhuskyista. Tämä antaa hyvän kuvan siitä, mitä tarkoittaa rotumääritelmän kohtuullinen ja luja luusto. Kuvan koirilla on myös hyvät, vahvat etuosat, nehän olivat kuormaa vetäviä koiria. Sukupuolileima on myös selkeä, ei ole vaikeaa bongata kuvasta narttua, joka ei kuitenkaan ole lainkaan heiveröinen, mutta selvästi feminiininen. Kuvan koirat ovat kaikki oikeantyyppisiä, Togon jälkeläisillä ja osalla kuvan koirista oli hieman isoja ja leveitä käpäliä, korvat saattoivat olla hieman isot, teräväkärkiset ja haja-asentoiset, mutta myös ihanteellisia korvia oli jo ensimmäisillä tuonneilla. Alkuperäiset koirat olivat melko matalia, mikä oli ominaista tšuktšien koirille. Seppala itse ei ollut kovin pitkä, vain 163 cm, joten kuvasta näkee myös kuinka matalia koirat olivat.

Tiettävästi ensimmäiset siperiankoirat tuotiin Alaskaan vuonna 1908. Nämä koirat tuotiin Tšuktšien niemimaalta ja ne olivat tšuktšien koiria. Vuonna 1909 tuotiin lisää koiria Siperiasta, jälleen Tšuktšien niemimaalta. Nämä koirat ostettiin Markovosta, joka yhä tänä päivänä kuuluu Tšuktšien autonomiseen piirikuntaan. Rannikolla asuvilla tšuktseilla oli koiravaljakoita, sisämaassa kasvatettiin poroja. Tšuktseilla naapureina olivat pohjoisessa ja idässä inuitit, etelässä korjakit, eveenit ja itelmeenit (Kamtšatkalla) sekä tunguusit lännessä. Tšuktsit olivat tekemisissä inuitien kanssa, Beringinsalmi on leveydeltään kapeimmillaan 86 km ja on hyvin mahdollista, että samalla kun kylistä haettiin puolisoita mukaan lähti myös inuitien koiria. Markovo sijaitsee satojen kilometrien päässä sisämaassa ja voi olla, että 1909 tuontien joukossa oli myös muita kuin tšuktšien koiria, vaikka juuri heidän koirien maine tunnettiin ja niitä haluttiin tuoda Alaskaan.

1911 tunnettu kilpa-ajaja toi Alaskaan lisää siperialaisia koiria, ne tulivat rannikolta Itäniemestä ja ne olivat
tšuktšien koiria. Vuoden 1914 tuonnit tuntuvat sekoittavan monia. Seppala tuotti koirat Petropavlovskista Kamtšatkan pääkaupungista, eli hyvin kaukaa edellisistä tuonneista. Suurin osa näistä koirista oli kastroituja jo ostettaessa, eikä Seppala pitänyt niiden tyypistä, jota esim. johtaja Russky edustaa. Seppala ei pitänyt niitä puhdasrotuisina siperiankoirina, eikä niitä käytetty koskaan jalostukseen. Kamtšatkalla kyllä säilyi pitkään myös ns. puhdasta koirakantaa, jota ei oltu sekoitettu venälisiin tuonteihin. Kuuhaukun kennelissä olikin 80-luvulla yksi näitä koiria, suoraan Kamtšatkalta tuotu "Zukotka", joka edusti venäläistä rotua Kamchatka sled dog.


Seuraavat tuonnit tuotiin jälleen rannikolta Tšukotkalta vuonna 1924 ja samasta paikasta uudestaan vuonna 1930. Viimeisistä tuonneista meillä on paljon tietoa Tserkon ja Kreevankan jalostuskäytöstä, hieman Laika's Bilkasta ja Volchokista ei ole tietoa. Tämän jälkeen uusia tuonteja ei enää tullut. Matkustus Venäjälle, silloiseen Neuvostoliittoon vaikeutui entisestään ja loppui kokonaan viimeistään toisen maailmansodan alkaessa. Siperian puolelle jäi paljon hyvää koirakantaa eristäytyneisiin kyliin ja USA:n puolella rotua jouduttiin jalostamaan suhteellisen pienestä koiramäärästä kun kantakoiria oli suhteellisen vähän. Pientä laajennusta geenipooliin saatiin onneksi alkuaikojen malamuuttiristeytyksistä, eivätkä kaikki Siperiasta tuotetut koirat olleet samasta kylästä.

Lisää historia-aiheesta voi lukea kotisivuiltani osoitteesta siperianhusky.net

15.2.14

Kokoontumisajot


Lasten namuhetki, päättyi mukavasti. Tässä viikon takaisia kuvia koirakaverusten riehumahetkestä. Punaturkkiselle pystykorvalle Pyrylle kävelylenkki tämän porukan kanssa oli jo tarpeeksi, mutta lapset saivat painia pystykorvien isossa aitauksessa ja Siri-samojedi seurasi nuorempien menoa.


Kuonokohtaamisia.


Alla: Kohteen lukitus...

Alla: Ja selätys!


Alla:  Arun pupuaarre.

Alla: Veronan pitkä ja maatavoittava liike: It's Superhusky!

Alla: Tyytyväinen Verona, eipä arvaa, että Aru vielä kasvaa ja voimasuhteet muuttuu!

14.2.14

Pinkkiä

Tein Veronalle taas uuden pannan, joka sopii päivän teemaan :3. Muillekin on toki tulossa uudet puna-mustat pannat, mutta hihna loppui kesken ompelutöiden. Lisäksi tässä on supermuodikas Keep Calm-juliste, joka meillä on koirahuoneessa kehyksissä eri värisenä tosin. Ylimääräisistä valokuvakehyksistä voi tehdä kivan tekstitaulun esim. tulostamalla tekemäni kuvan tästä linkistä. Niitä voi myös tehdä helposti eri teksteillä/logoilla Googlaamalla keep calm creator.

Hyvää ystävänpäivää!


12.2.14

Kirjailijoina

Tämän projektin aloittamisesta on jo vierähtänyt aikaa ja on viimein hauska päästä tutustumaan valmiiseen teokseen. Kun toimittajat (kirjoihin ja lehtiin) ovat ottaneet minuun yhteyttä olen kertonut rodun tilanteesta jalostuslinjoihin liittyen ja sen missä kohtaa itse tässä tilanteessa seison. Kerron myös koirataustani, millaisia koirani ovat ja mitä niiden kanssa tehdään ja yleensä yritän delegoida homman jollekin muulle.

Tämä kirja on hyvin kasvattaja/harrastaja-lähtöinen ja siihen toivottiin kirjoittajansa näköistä tekstiä. Minulla olisi siis ollut mahdollisuus oikein kunnolla revitellä, mutta toin tekstissä esiin itse tärkeiksi kokemiani asioita ja kirjoitin hyvin neutraalisti. Kuvauksiin en itse täältä asti lähtenyt koiria rahtaamaan, mutta onneksi sain sinne Jaden. Ottamiani valokuvia laitoin esikatseluun, josta tekijä valitsi suosikkinsa ja taittaja käytti haluamiaan. Meikäläisten käsialaa on kirjassa tarjolla 5 sivun verran.

Sitten itse kirjasta. SUURI KOIRAHARRASTAJAN OPAS on suomalainen käyttökoirakirja. Siinä esitellään suosituimpia käyttökoirarotuja ja koiraharrastuslajeja, jotka onkin todella kattavasti esitelty. Rodut on valittu koekäyntien perusteella ja siksi esim. jackrussellinterrieriä ei kirjassa ole, vaikka sekin on alunperin ollut käyttökoira ja metsästäviä russeleita on yhä.

Täytyy tunnustaa, etten ole vielä lukenut koko kirjaa kannesta kanteen. Luin kirjan alun, rotuesittelyt ja vetolajien esittelyt. Mielestäni rotuesittelyt ovat pääosin hyviä ja asiantuntevia. Valjakko- ja vetolajit ovat hyvin esillä ja Laitisen valjakko-esittely saa plussaa. Noottia saa ainoastaan aukeaman juttu "Käyttölinjainen siperianhusky kilpakoirana". On kummallista, että kerrotaan yleisesti siitä mihin "käyttölinjaisia" koiria käytetään kun otsikko viittaa pelkästään kilpailuihin. Käytetäähän muidenkin linjojen koiria rekikoirina.  Myöskin suurin tekstistä paistava virhe on, että "siperianhusky on alun perin kilpakoira" - mikä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa, siperianhusky on alun perin arktinen työkoira.

Anyway, kirja on kattava ja hyvälaatuinen ja yllättävän yhtenäinen, vaikka sitä kirjoittamassa on ollut lähes 100 henkilöä. Kirjassa on paljon luettavaa ja yli 400 värikuvaa, joten siitä riittää iloa pitkäksi aikaa. Ehdottomasti jokaisen käyttökoiraharrastajan lukulistalle avartamaan sitä omaa lajia ja samalla ehkä innostamaan uusien lajien pariin. Termistökin toivottavasti laajenee kun sen "käyttölinjan" sijaan kirjassa puhutaan asianmukaisesti metsästyslinjaisista, paimenlinjaisista, ratalinjaisista, työlinjaisista, kilpalinjaisista jne. kun moderni käyttö poikkeaa rodun alkuperäisestä käytöstä ;). 

Tällainen kirja, joka esittelee käyttökoiria (myös FCI:n ulkopuolelta) astuu varmasti eräiden tahojen varpaille, eikä kaikki kuvien koirat ole mitään näyttelytähtiä. Tätä kuitenkin tarvitaan ja innostetaan ihmisiä harrastamaan koiriensa kanssa.

Kirjaa voi ostaa Suomalaisesta Kirjakaupasta ja Prismasta, sekä lukuisista nettikaupoista: Myynnissä täällä 

Minun pitäisi vielä kirjoittaa esittelyni Dogsports.fi-sivustolle, missä voi tutustua paremmin kirjan kirjoittajiin. Minä(kään) en tuntenut kirjan tekijää ennen tätä projektia.

Lisäksi listaan vielä tähän samaan pientä kirjaluetteloa kennelimme 
KUUHAUKUN SIPERIANHUSKYJA KOIRAKIRJOISSA:

  • Suuri koiraharrastajan opas, Readme.fi, 2014
  • Siperianhusky, Perhemediat, 2007
  • Koiraharrastuksen ABC, Perhemediat, 2005
  • Suomen suosituimmat koirarodut, Otava, 2001
  • Suomen koirarodut, Tammi, 1997
  • Suuri koirakirja 1-6, Tammi, 1991-1993

Täydennän listaa kunhan muistan puuttuvat kirjat :D

9.2.14

Sukulointia

SPY:n talvipäivillä oli hieman osallistujakatoa, huono sää on verottanut valjakkoinnostusta muutenkin. Saimme kuitenkin juuri lauantaiksi lunta sen verran, että reet pääsivät ensi kertaa liikenteeseen. Oli ilahduttavaa, että Odessan pentuja oli paikalla jopa 4 koiraa meidän Verona mukaanlukien ja poikien omistajienkin oli varmasti hienoa nähdä sukulaisia. Täytyy sanoa, että nämä pennut ovat tyypiltään juuri omaa ihannettani ja turkkiakin on tullut hyvin kaikille - ainoastaan Veronalle hieman niukemmin.
 
Olin kytännyt VR:n alennuslippuja, joten matkamme alkoi jo viikolla klo 6 aikaan aamulla kun 15 kg rinkan lisäksi kannoin Veronan 4. kerroksesta alas ja sitten kävellen rautatieasemalle. Pakkasta oli - 15 astetta ja odottelimmekin junaa sisätiloissa. Junassa Verona matkusti todella hienosti, sen kanssa on oikein mukavaa matkustaa. Helsingissäkin Verona kulki kuin kotonaan ja käyttäytyi hyvin käydessämme syömässä ja odottaessamme jatkoyhteyttä. Veronan suuret ruskeat silmät sulattavat jokaisen mummon ja papan sydämet, joten ihastelijoita sillä kyllä riitti!

Kennelissä Verona pääsi ensimmäiseksi yöksi filmitähti-Hauvan tarhaan ja loput ajasta se asusti tarhassa kahden vieraan nartun ja uroksen kanssa. Verona on vanhemmille heti alistuva ja leikki hienosti myös nuorison kanssa. Uutta väkeä oli Kuuhaukulla paljon, ehkä kerron joskus lisää näistä uusista siperialaisista asukkaista, yksi vilahtikin jo viime postauksessa. Kaikenkaikkiaan Verona tuntuu todella helpolta koiralta, se oli helppo vain tyrkätä vieraaseen laumaan, missä se ei ikävöinyt minua lainkaan. 

Vieraassa valjakossakin Verona pääsi juoksemaan, se meni koko ajan liina tiukalla ja käyttäytyi moitteettomasti juosten vieraan nartun parina 4 koiran valjakossa, kuormana kaksi aikuista. Velipoikakin oli mennyt hienosti valjakossa, vaikka oma perhe jäi lähtöpaikalle odottamaan - vielä kun Veronaakin pääsisi kokeilemaan niin, etten ole itse mukana
 




6.2.14