13.10.14

Uudistus


Tänään on vuorossa blogin uudistus. Halusin taas valkoista ja vähän pirteämpää menoa, jonka takia väreissä on punaista ja keltaistakin. Taustaan saattaa tulla jotain tekstuuria tai sitten jää valkoiseksi. Ilmettä on muutenkin nyt helpompi vaihtaa kun kaikki on toteutettu koodeilla. Entinenkin oli tykätty, mutta vaihdellaan nyt välillä.

Teema on pysynyt samanlaisena, pääosassa on taas kuva Valosta (kuva julkaistu myös kirjassa), sivulinkit löytyvät ylhäältä, widgetit ovat oikealla ja postaukset näkyvät kokonaan ilman jump-linkkiä (ulkoasun pitäisi myös skaalautua jonkin verran). Olen yleensä pitkään tyytyväinen tekeleisiini, siperianhusky.net on pyörinyt samalla ulkoasulla jo vuosia ja kokee täyden uudistuksen ensi vuonna. Tämä layout on blogille vasta kolmas.

Julkaisua odottaa monen monta pidempääkin tekstiä, joten luettavaa kyllä on tulossa. Mutta ensin laitellaan tämä ulkoasu kuntoon!

0 kommenttia:

Post a Comment