30.5.16

Oskolankosken luontopolku ja trendipohdintaa


Vuosi sitten aloin esittelemään blogissa lähiseutujemme retkeilymahdollisuuksia. Toki retkipostauksia oli aiemminkin, mutta nyt kun koirien kanssa käydään uusissa paikoissa koetan pitää kamerankin aina mukana (paitsi nyt minulla oli tietenkin vain puhelin). Kyllähän se pistää vähän hymyilyttämään kun meidän maalaisjunttien jokapäiväisestä elämästä on nyt uusia sanoja. Puhutaan luontosuhteesta ja metsässä lenkkeily on trendikkäästi polkujuoksua, siis ihan oikeesti nyt!

Se trendi voi olla jollekin ohimenevää kuten trendit yleensä ovat, mutta jollekin siitä voi jäädä pysyvä elämäntapa. Ja sehän on hyvä asia. Tottakai ihmisiä on alkanut liikkua reiteillä nyt enemmän ja se näkyy maastossa. Ja laavuilla joissa ei koskaan kohdannut ketään on nyt lähes aina joku muukin. Jos haluaa yksinäisyyttä erämaassa niin merkityt reitit eivät ole oikea valinta! Aivan turha siellä leiripaikoilla on tehdä joogaliikkeitä naama nutturalla jos sinne sattuu joku muukin samaan aikaan. Suomessa kukaan ei voi omia luontoa itselleen, kiitos jokamiehenoikeuksien. Yhtä kummallinen asenne on katsoa uusia harrastajia pitkin nenänvartta ja aina täytyy päästä sanomaan se so last season ja minä tein tuon jo silloin ja silloin. Jokainen on kuitenkin jossain vaiheessa ollut aloittelija ja innostunut siitä ensimmäisestä vaelluksesta varusteilla, jotka ei ole ihan viimeisen päälle.

Tällaisia pohdin kun kävimme taas pitkästä aikaa kävelemässä Oskolankosken luontopolun (Huhtilampi, Joensuu). Reittiä oli kunnostettu sitten viime kerran, uusia kylttejä oli ainakin tullut. Polku on kuitenkin edelleen hyvin vähän kuljettu, lähtöpaikalta näkyvää polkua ei edes ole. Reitti on merkitty keltaisilla paaluilla ja sen varrella on numeroituja kohteita, joista saa tietoa lähtöpaikoilta saatavista esitteistä. Matkaa on 3,5 km yhteen suuntaan, eikä reitti ole kaikkein helpoin, sillä siihen sisältyy jonkun verran nousuja ja laskuja ja hankalia kohtia polulla. Mutta silti suosittelen tätä kotiseutumaisemissa kulkevaa luontopolkua kaikille. Peruskuntoisille koirille reitti soveltuu myös hyvin. Koirat on tietenkin pidettävä kytkettynä, metsäkanalinnutkin voivat pesiä aivan polun vieressä. Reitin toinen pää on Oskolantien risteyksen läheisyydessä. Huhtilammentieltä käännytään Oskolantielle ja n. 160 m päässä näkyykin reitin alun osoittava kyltti. Reitti vie Oskolankosken taukopaikalle, missä on mm. katettu laavu. Reitti on selkeästi merkitty, mutta molemmissa lähtöpaikoissa on kartan sisältävä esite. Edellisen kuvauksen reitistä voi käydä lukemassa tästä linkistä!

Jos polkuja kansoittaa nyt polkujuoksevat trendipirkot- ja pekat juomareppuineen niin myös luonnoneläimiä on paljon liikkeellä. Oravantaipaleella (en ole tainnut edes esitellä tätä reittiä kokonaan) näin ensimmäistä kertaa koskaan elävän käärmeen. Pieni kyy makasi keskellä polkua ja koska koirat kävelevät poluilla takanani pääsimme kiertämään tämän sahalaitaselkäisen kaverin ilman ongelmia. Punkkejakin on, koirissa en ole nähnyt vieläkään yhtään kiinnittynyttä, mutta itseeni punkki ehti pureutua. Keväälle on siis jo kaksi ensimmäistä: näköhavainto kyystä ja punkin purema. On tämä hienoa.

6.5.16

Promenadi Elovaaran luontopolulla

Jälleen kerran koko kuningaskunta keskittyi juhlimaan Veronan syntymäjuhlaa, jota jotkut virheellisesti vapuksi kutsuvat. Verona pääsi yksityisretkelle Hammaslahteen Elovaaran ulkoilualueelle. Koiramme jakavat tiiviisti arkea ihmisten kanssa ja ne ymmärtävät paljon, myös sen mitä yksilöllinen huomio on. On siis ihan aiheellista, että jokainen saa välillä omaa aikaa.

Elovaarassa on kaksi merkittyä reittiä Luontopolku ja Harjupolku (kekseliäästi nimettyjä, eikö) ja ne voi myös yhdistää n. 4 km reitiksi ja niin teimme mekin. Maasto on helppokulkuista, mutta melko mäkistä, sillä alue kuuluu Salpausselän harjuun. Välillä kuljetaan harjun päällä, mistä avautuu näköala rehevien suppien pohjalle ja välillä laskeudutaan alas lampien ja soiden tasolle. Reitin varrella on penkkejä, joille voi istahtaa jos mäkitreeni on jäänyt liian vähälle! Varsinaisella lähtöpaikalla lähellä isoa tietä on laavu ja toinen laavu on reitin varrella pienen lammen rannalla. 

Täällä voi itse suunnitella sopivan reitin, toisenkin laavun lähelle pääsee autolla, joten esim. lasten kanssa voi tehdä lyhyemmänkin laavuretken. Meille 4 km on hyvä juoksureitti mäkisessä maastossa. Alueella liikkuu paljon ihmisiä ja melko varmasti törmää muihinkin kulkijoihin. Verona toi reitiltä tuliaisena yhden punkin, joka erehtyi kävelylle sen valkoiselle otsalle. Toistaiseksi kiinnittyneiden punkkien saldo on 0, mutta näköjään niitä on jo liikkeellä.

Verona jaksoi hellesäästä huolimatta painaa täyttä höyryä eteenpäin ja kävi myös (vahingossa) heittämässä talviturkin lammessa. Eiköhän me palata tännekin taas uudestaan, kunhan nämä trooppiset säät väistyvät.