29.5.14

Lahjuksia

Siperianhuskyharrastajaa on todella helppo lahjoa, sillä husky-aiheista tavaraa tuntuu löytyvän ihan kaikkialta. Näin kasvaa myös pehmohuskylaumamme, niitähän ei voi koskaan olla liikaa. Itse olen ollut melko laiska niitä hankkimaan ja vienyt niitä tuliaisina muille, mutta onneksi niitä saapuu maailmalta omaankin laumaan! Koska suurin osa lienee kiinalaista tuotantoa, ne samat pehmohuskyt voi löytää kaikkialta, mutta hauskinta on kun pehmolaumassa on vähän keskenään erinäköisiä ja -kokoisia kavereita. Ja ellei huskyja löydy niin onneksi meitä on lahjottu muulla koiratavaralla tänä keväänä, itsehän en tarvitse mitään ja on hauskaa kun tuttavatkin ottavat aina esim. huskyihin liittyvät lehtijutut talteen ja lehtileikearkisto pysyy ajan tasalla.


24.5.14

Ihana kevät!

Kevät tuo mukanaan monta ihanaa asiaa koiranomistajalle. Se alkaa tietenkin lumen sulaessa lattialle ilmestyvistä kurajäljistä. Sisälle tullaan aina suihkun kautta ja tassut, sekä vatsa täytyy myös kuivata hyvin. Kun lenkillä tulee vastaan samojedinkoira kurahaalarissa, sitä miettii helpottaisiko se meidänkin koirilla...
Seuraavaksi onkin karvanlähdön aika ja tällaisesta laumasta sitä lähteekin ihan kiitettävästi. Tämänhetkinen tilanne on se, että muut ovat melkolailla täydessä turkissa, paitsi Sero, jonka karvatuppoja löytyy kaikkialta. Vanhalla, vieläpä kastroidulla koiralla karvan vaihtuminen voi olla tiukassa, mutta on tärkeää harjata vanha karva pois, ettei se pääse takkuuntumaan tai huopaantumaan. On yleinen harhaluulo, että pohjavillan omaavat rodut jotenkin kärsivät lämmöstä ja auringonpaisteesta. Minulla on video vuoden 2010 superhelteiden ajoilta, jolloin mittari näyttää varjossa + 35 astetta ja Odessa rellottaa täydessä pohjavillassa kuistilla suorassa auringonpaisteessa. Monet siperianhuskyn suorastaan nauttivat hurjista lämpötiloista, Odessakin kävi vain välillä sisällä viilentymässä ja juomassa ja palasi sitten takaisin aurinkoa palvomaan.

On turhaa väittää, että pohjavillaisia koiria klipataan sen takia, että niillä on liian kuuma ja ne eivät pärjää kesällä. Syy on omistajan päässä, hassut leijonakampaukset tai irokeesit ja kaljut siperianhuskyt ovat heidän mielestä hassunhauska, huomiota herättävä ilmestys ja oikeuttavat turkin pilaamisen. Klippaus on sallittavaa ainoastaan vanhoilta tai sairailta koirilta, joilla ei ole normaalia turkkia. Pohjavillaisen koiran turkissa "ilmanvaihto" pelaa ja päällyskarva suojaa ihoa auringon vaarallisilta säteiltä. Turkki paitsi suojaa kuumuudelta myös muilta ihanilta kesävierailta kuten hyttysiltä. Jopa Siperiassa kesälämpötilat voivat olla melkoisia ja ajatelkaapa sitä hyttysten määrää, joten peitinkarva on koiralla ihan syystä.

Mistä pääsemmekin seuraavaan aiheeseen; ötökät. Sero vihaa hyttysiä ja muita verenimijöitä, se ei kertakaikkiaan voi olla tarhassa jos tuuli ei vie ötököitä mennessään. Ehkä Sero on liian hienostunut, mutta vanhaa herraa ei pakoteta hyttysten syötiksi. Hyttysten määrää voi vähentää pitämällä paikat kuivina, eli pitää huoli siitä, ettei tarhan lähettyvillä ole seisovaa vettä, mistä hyttysiä kasvaa. Kevään ensimmäinen punkki löytyi 21.5. Punkit on välittömästi irrotettava ja kiinnityskohta desinfioitava. Meidän koirille annetaan pahimpaan punkkiaikaan lääkeampullit, jotka tappaa kaiken "kissaa pienemmän", joten silloin on unohdettava uiminen, ellei halua tuhota uimapaikan pienotuksia. Näiden lääkkeiden kanssa tulee olla hyvin varovainen, ne eivät sovi kaikille roduille ja joistakin lääkkeistä voi tulla oireita esim. koirille, joilla on alhainen kohtauskynnys ja siten taipumusta epilepsiaan. Meidän koirille ei ole koskaan oireita tullut. Punkit levittävät Suomessa borrelioosia ja puutiaisaivokuumetta, jotka voivat molemmat olla tappavia. Ulkomailla matkustaessa koira voi myös saada punkeista koiran babesioosin, eli punataudin; lienee vain ajan kysymys milloin sitä alkaa löytyä myös näiltä korkeuksilta.

Tarhaolosuhteissa olikin haastetta tänä keväänä jatkuvan sulamisen ja jäätymisen kanssa. Peilijäällä on paitsi ihanaa luistella, myös sieltä koirien takapäästä tulevan tavaran siivous oli erityisen haasteellista. Kun tarhaa ei saa siivottuun edes rautaisella pistolapiolla sitä alkaa miettiä, että puhalluslampusta olisi muuhunkin kuin crème brûléen käristämiseen... Aseiden määrä olikin melkoinen kun tarhan vierustalla oli 3 isoa lapiota, muovinen monipiikkinen talikko, iso ja pieni lasten hiekkalapio, metalliharava ja teräväkärkinen pieni puutarhalapio. Kesäkäytössä riittää ne lasten muovilapiot, jätesäkki sankossa ja kutteripurua pienemmässä sankossa. Uusien välineiden suunnittelukin on kovassa vauhdissa! Uuden tarhan paikka odottaa valmiina, pohjaratkaisuksi jäi lopulta maapohja siskoni argumentista, että siperianhusky rakastaa kaivaa. Helposti siivottavat pohjat sai siis unohtaa, onhan siperianhuskyn mieliteot tärkeimpiä.

Koska tässä tulikin tarpeeksi tarinaa, jatkan toiste koirien kesätreenistä ja muista aktiviteeteista, sekä muuta jupinaa mm. lämpöhalvaus- ja ylikuumumisoireista, jotka kokeneemmatkin omistajat joskus sivuuttavat.



6.5.14

Veronan synttärikakku

Vappuaattona juhlittiin Veronan 1v synttäreitä! Tein sille ihan kakunkin, siis ulkomuodostaan huolimatta kyseessä on ihan oikea täytekakku täytteineen. Kaupassa ei ollut kynttilöitä, eikä edes mitään koristeita, joten tein tassukoristeet Ässä Mix-karkeista, kuten nokkelimmat ehkä huomaavatkin. Kakku maistui sen verran hyvin itse päivänsankarille, että kakkupala katosi omalta lautaseltani tämän herkkusuun kitaan. Muutkin koiravieraat saivat kakkua ja sitä riitti vielä useammalle päivälle.

Veronan ensimmäinen vuosi on mennyt todella hienosti. Se on mielestäni kauneimpia siperianhuskynarttuja, joita olen koskaan nähnyt. Pidän myös kovasti sen luonteesta, Verona ei turhia hötkyile ja on sopivan kontaktinhaluinen. Vetokoirana se on ollut paras omista koiristani, se vetää aina innokkaana liina tiukalla ja hallitsee suunnat, sekä muut käskyt jo nyt vuoden iässä. Kovin nuorihan Verona vielä on ja esim. terveys on tässä vaiheessa täysin kysymysmerkki ja sen suhteen tiedetään vasta parin vuoden päästä. Mutta tässä vaiheessa kaikki hyvin, onnea Verona 1 vuotta! Ja onnittelut myös Odessan hienoille pojille!