Islanti - Vastakohtien saari koiraharrastajan silmin

Islanti tunnetaan vastakohtien maana, missä tuli ja jää taistelevat saaren hiljalleen repeytyessä kahtia. Upea, karu luonto näyttää ja tuntuu arktiselta, mutta noin puolet maasta kuuluu leudompaan subarktiseen vyöhykkeeseen ja koko Islanti sijoittuu napapiirin alapuolelle. Luontoa voisi kutsua jopa ihmiselle vihamieliseksi, sillä kaikenlaisia vaaroja Islannista löytyy vulkaanisesta aktiivisuudesta yllättäviin myrskytuuliin ja turisteja rannalta sieppaaviin aaltoihin. Silti turisteja Islannissa liikkuu aivan valtavat määrät.

Pääsin Islannin reissullani tutustumaan hyvin läheisesti maan koirakulttuuriin ja rekikoiraharrastajana ne olivatkin suurin mielenkiintoni kohde. Tämä kirjoitus on vain pieni avaus aiheeseen, sillä pelkästään koirakuviakin muistikortille kertyi satoja ja kaikkea opittua on vielä tallessa omassa päässäni.

Islanti on kuuluisa islanninhevosista, joita skandinaavit toivat saaren asutuksen yhteydessä 800-900-luvulla ja hevoset on pidetty puhdasrotuisina ja runsaslukuisina nykyaikaan asti. Islanninhevoset ovat todella arvostettuja, eikä Islantiin saa tuoda muualta hevosia ollenkaan. Rotu halutaan pitää puhtaana ja ulkopuolelta tulevat taudit voivat olla kohtalokkaita hevosille, siksi jopa hevostarvikkeiden tuonnin suhteen ollaan äärimmäisen tarkkoja.

Viikinkien mukana tuli toinenkin nelijalkainen kumppani; islanninlammaskoira, joka kuitenkin katosi historian sivuilta pitkäksi aikaa. Norjalaiset toivat 800-luvulla mukanaan buhund-tyyppisiä koiria ja niiden risteytyessä saarelle tuotuihin muihin, collie-tyyppisiin koiriin syntyi eristäytyneellä saarella uusi rotu islanninlammaskoira.

Koiria suorastaan vihattiin Islannissa pitkän aikaa. Nykyäänkin koiriin liittyy paljon harrastamista vaikeuttavaa lainsäädäntöä mm. hihnapakosta joidenkin kaupunkialueiden täydelliseen koirakieltoon. On hyvin yksinkertainen syy sillekin, miksi minulla ei ollut omaa koiraa mukana: Islantiin tuotava koira joutuu kuukauden kestävään karanteeniin. Islantilaisten koiravihan juuret juontavat 1900-luvun alkuun, jolloin lapamadon aiheuttama ekinokokkoosi tappoi ihmisiä. Naalien levittämä lapamato kulkeutui lampaisiin ja koska koiria ruokittiin epähygieenisesti madot kulkivat myös koirien läpi. Koirat olivat kaupungeissa kokonaan kiellettyjä vuodesta 1924 alkaen ja laki kumottiin vasta 80-luvulla.

Maaseudulla suhtautuminen koiriin oli (ja on yhä) rennompaa. Islanninlammaskoirat tulivat tarpeettomiksi kun lampaille rakennettiin korkeita aitauksia. Epidemiat tappoivat koiria ja koska koiraverot olivat niin korkeita, luovuttiin koirista monin paikoin maaseudullakin. Joidenkin lammastilallisten ennakkoluuloinen ja paikoin vihamielinen suhtautuminen haittaa koirien kanssa toimimista nykyäänkin. Erityisesti rekikoiria, isoja grönlanninkoiria pidetään pelottavina raatelijoina, vaikka tämänkään kennelin koirat eivät ole koskaan aiheuttaneet vahinkoa eläimille. Onneksi Islannista löytyi sitkeitä koiraharrastajia ja islanninlammaskoira rotuna saatiin säilytettyä ja Islannin kennelklubi perustettiin vuonna 1969 (esim. Suomen Kennelliitto perustettiin 1889). Nykyään tietämys on lisääntymässä ja vanhat ennakkoluulot vähentymässä.

Sleðahundaklúbbur Íslands on perustettu vasta vuonna 2010. Ei rekikoiriakaan Islannissa kovin kauaa ole ollut, vaikka harrastamaan pääsee jäätiköillä periaatteessa ympäri vuoden. Lumen puute on ratkaistu tarjoamalla kärryajeluita. Dogsledding Iceland, jossa kävin on perustettu vuonna 1997 ja on siten Islannin vanhin ja samalla suurin rekikoirakenneli n. 60 rekikoiralla. Noin puolet koirista on alaskanhuskyja ja puolet grönlanninkoiria. Alkuperäinen omistaja toimi Grönlannissa Sirius Patrolissa ja kennelin grönlanninkoirat polveutuvat noista työkoirista, muistona noista ajoista on myös kennelalueelle näytille laitetut valtavat komatik-reet. Rekikoiraklubi on toiminut aktiivisesti ja Islannissa kilpaillaan eri matkoilla ja koiramäärillä, sekä luokkia on myös esim. koirapyöräilyssä.

Rekikoirien pitäminen ei ole helppoa. Aivan kuin meillä Suomessa, leudot ja vähälumiset talvet tekevät reellä ajamisen melko mahdottomaksi maan eteläisissä osissa. Islannissa kuitenkin pääsee vuorille ja jäätiköille, missä lunta kyllä riittää. Maastot täytyy kuitenkin tuntea hyvin, sillä lumen alla on vaarallisen teräviä laavakiviä ja jäätiköillä tietenkin railoja. Myöskään eläinlääkäripalvelut eivät ole parhaasta päästä, esim. joitakin näytteitä joutuu lähettämään muualle Eurooppaan tutkittavaksi. Ja onhan Islanti myös hyvin kallis, koirien ruokinta, lääkintä ja eläinlääkäripalvelut maksavat paljon. 

Silti koirat hoidetaan erinomaisen huolellisesti. Olen moneen otteeseen kritisoinut kaupallisia rekikoirakenneleitä, sillä koiria kohdellaan pelkkinä työvälineinä. Joissakin paikoissa Lapissa hyvää koirien tuntemusta on muistaa koira nimeltä, eikä sekään kaikissa paikoissa onnistu. Monet paikat Suomessa ovat myös suoraan sanottuna saastaisia, tarhat ovat ulosteen peitossa ja koirat ovat likaisia. Tällainen ei tullut kuuloonkaan tässä kennelissä. Kun valjakkoajelut tehdään kennelistä käsin tarhoja siivotaan jopa 8-10 kertaa päivässä. Tarhat ja kopit myös pestään säännöllisesti ja koiria harjataan.

Vuorilla ollessa reissuketjut pidetään jatkuvasti siistinä. Sairaat koirat lääkitään, hoidetaan ja laitetaan sisätiloihin sairaslomalle. Pentuja syntyy vain tarpeeseen ja kaikki pennut pidetään kennelissä vanhuuteen asti. Valitettavan usein Suomessa pentuja annetaan syntyä ilman mitään jalostusohjelmaa, kunhan vain turisteille riittää pentuja syliteltäviksi. Kenneliin on tuotettu LD-kilpailuissa testattuja siitoskoiria Norjasta laajentamaan geenipoolia, eikä rescuepuoltakaan ole unohdettu, sillä kennelissä on työkoirina myös show linjan siperianhuskyja, jotka niiden omistaja on syystä tai toisesta hylännyt. 

Nuoremmalla sukupolvella tuntuu olevan erilainen suhtautuminen koko alaan. Toimintaa ja koirien oloja halutaan jatkuvasti kehittää ja parantaa. Kritiikki otetaan hyödyllisenä työkaluna, eikä ole vuosikymmeniä alalla pyörineitä jääriä, jotka roikkuvat väkisin vanhoissa toimintamalleissa, joista monet eivät enää ole nykyaikaa. Suuri osa asiakkaistakin on hyvin valveutuneita ja he puuttuvat heti epäkohtiin (joskus tietämättömyyttään sielläkin, missä epäkohtia ei ole).

Vaikka grönlanninkoirat tunnetaan hurjasta luonteestaan ovat kennelin koirat täysin kaikkien ihmisten käsiteltävissä. Isoimmat urokset painavat 38-40 kg, ja kuten koiranelämään kuuluu on joillakin koirilla omat "vihamiehensä". Tappeluita ei kuitenkaan juurikaan ole, sillä koirien luonteet tunnetaan hyvin ja konfliktitilanteet pystytään välttämään. Koirat ruokitaan kuivaruualla ja lihalla, säännöllisesti ne saavat lihaisia luita kaluttavakseen ja täysin vieraskin ihminen pystyy ottamaan sen herkullisen luun 40-kiloiselta grönlanninkoiralta. Silloin voi jo sanoa, että koirat on sosiaalistettu hyvin. Jos on nähnyt Islannissa kuvatun elokuvan/musiikkivideon/mainoksen, jossa on rekikoiria, ovat koirat mitä todennäköisemmin juuri täältä. Grönlannissa kuvaukset ovat tietysti kalliimpia, mutta myös paikallisten koirien kanssa työskentely on käytännössä mahdotonta, koska niitä ei ole sosiaalistettu. Tällaisten projektienkin seuraaminen paikanpäällä on hyvin mielenkiintoista. 

Voin sanoa itse erikoistuneeni arktisiin rekikoiriin ja ne viehättävätkin minua eniten. Näen niille perustellun paikan myös kaupallisissa kenneleissä, joissa useimmiten on pääosin alaskanhuskyja ja risteytyskoiria. Alaskalaiset ovat toki helpompia käsitellä, mutta arktiset rodut soveltuvat fysiikaltaan parhaiten raskaaseen työhön ja pohjoisen oloihin ja ne käyttävät ravinnon taloudellisemmin. Kaikesta huolimatta suosikkikoirani oli eräs iso alaskanhusky, jonka olisin mielelläni pakannut matkatavaroihini ja tuonut kotiin!

Suomessakin tulee heinäkuun alussa voimaan uusi EU-direktiivi, jolloin valmismatkojen järjestäjät saattavat joutua korvaamaan asiakkaalle aiheutuneesta mielipahasta. Islanti ei onneksi kuulu Euroopan unioniin, sillä mielensä pahoittajia varmasti riittäisi jo arvaamattoman sään takia (huom. oikeasti uuden direktiivin myötä ei kuitenkaan joudu korvaamaan huonon sään aiheuttamasta mielipahasta, toki on jo eri asia jos esim. jää maahan jumiin vaikka tulivuorenpurkauksen takia). Koko maan tiet voidaan sulkea myrskyn tai muuten vaikeiden olosuhteiden takia. Aktiviteetteja voi joutua perumaan, eikä sille voi mitään. Senkin voi ottaa elämyksenä kun ovet ovat lentää irti, ellei noudata äärimmäistä varovaisuutta ja myrskyn mittoihin noussut tuuli vaikeuttaa ulkona liikkumista. Suomalaisille huono näkyvyys ja liukkaat tiet ovat tuttuja, mutta yhtäkkiä nousevat ja autollakin liikkumista estävät myrskytuulet meiltä puuttuvat. Kun Islannin teillä liikkuu valtavat määrät ajotaidottomia turisteja on katastrofin ainekset valmiit ja teitä suljetaan melko helposti. Jos tällainen sää sattuu juuri oman reissun kohdalle, ei kannata pahoittaa mieltään vaan ottaa se seikkailuna, josta riittää kerrottavaa! 

Rekikoiraharrastukselle on varmasti kysyntää Islannissa ja kaikkien meidän lajin harrastajien kannalta olisi parasta, ettei ilmasto enää tästä lämpene tai pian meillä ei ole jäätiköitäkään ja reet voidaan pakata kesäteloille pysyvästi. Kun koirat hoidetaan ja koulutetaan asiallisesti vanhat pelot ja ennakkoluulot koiria kohtaan katoavat kyllä hiljalleen.

Tällä reissulla en ehtinyt kiipeämään Islannin korkeinta Hvannadalshnúkur-vuorta (2 109,6) ja koska Pohjoismaiden korkeimmista vuorista itseltäni puuttuu enää se ja Tanskan valtava Møllehøj (170,86 m), on Islantiin suorastaan pakko palata huiputushommiin...