11.4.20

Riita poikki ja Vega väliin


Lauman paluu yhteen yksikköön talvikauden jälkeen mietitytti taas. Monet sanovat, että koira unohtaa nopeasti ja uuteen ympäristöön totuttuaan vanhat laumakaverit ja ympäristöt unohtuvat. En usko tähän ajatukseen lainkaan ja luulen asian olevan aivan päinvastainen. Koirani ovat varmasti siinä uskossa, että teimme kivan autoreissun pohjoiseen ja sitten lähdettiin kotiin. Eivät ne ymmärrä, että tuo autoreissu kesti koko talven.

Lauman dynamiikka oli kuitenkin muuttunut. Vega oli saanut paljon itsevarmuutta ja Nunatak kasvanut teinistä nuoreksi aikuiseksi. Odessa sen sijaan oli asunut idässä koko talven, sisätiloissa tietenkin muiden kaltaistensa ihmisten kanssa. Eikä Odessa ollut minua unohtanut. Tietysti olimme puhuneet puhelimessa talven aikana ja se tervehti minua iloisesti kuten ennenkin. Annoin tyttöjen ensin tottua "uuteen" ympäristöön päivän ajan ennen kuin päästin ne tapaamaan Odessaa. Vanha rouva oli aivan täpinöissään kun pihalle oli muuttanut kolme uutta kaveria. Päästin koko lauman vapaaksi ja nuoriso vain juoksi Odessan ohi, joka jäi hölmistyneenä katsomaan ympäri pihaa sinkoilevia naapureitaan.


Kuva: "En pidä tästä leikistä enää", on hyvin selkeä viesti leikkikaverille, joka osaa lopettaa ajoissa.

Mitään ongelmaa ei ole ollut. Vega on huomattavasti sosiaalisesti taitavampi ja tunkee usein itsensä Veronan ja Nunan kiihtyvien leikkien väliin kuin rauhoitellakseen tilannetta. Nunan kanssa niiden lempileikki on laukata aivan älytöntä vauhtia ympäri aidattua aluetta ja painia sitten vähän kun edellä juossut jää kiinni. Kun toinen sanoo, että nyt kiitos riittää, paini loppuu siihen. Ja sitten taas leikitään. Ne myös leikkivät vetoleikkejä kepeillä, eivätkä leikit ole eskaloituneet riidoiksi. Melankoliaan taipuvainen Veronakin näyttää todella iloiselta ja tyytyväiseltä, sekin saa hurjia hepuleita ja antaa Nunan leikkiä rajujakin riepotteluleikkejä. Verona jopa kiipeilee itsenäisesti ja kuoputtelee maata elämästään nauttien.

Neljän nartun lauma elää tällä hetkellä todella harmonisesti, eikä minkäänlaista kireyttä tai kyräilyä ole ilmennyt. Tiedän, että arvokkaista resursseista, kuten ruuasta voi tulla riitoja ja koirat syövätkin valvotusti. Odessa on suhtautunut muuhun laumaan hieman varoen, yhä se kuitenkin menee tarhan ovelle pitämään järjestystä kun päästän koirat ulos.

Tärkeimpiä asioita laumasovun säilyttämisessä on mielestäni se, että riidat on sovittava ja konflikteja on vältettävä. En siis heitä veristä luuta neljän nartun keskelle ja tarhakoot on hyvä pitää suurina, jotta koirilla on tilaa väistää toisiaan ja hakeutua omaan rauhaan. Meidän tytöt tykkäävät usein asua samassa kopissa ja ne edelleen tunkeutuvat samaan koppiin, oli se miten pieni tahansa ja oli koppeja tarjolla kuinka monta tahansa. Riitojen sopimisella tarkoitan sitä, ettei koiria eroteta toisistaan konfliktitilanteessa. Liian usein tapelleet koirat otetaan erilleen ja niiden yhteen saattaminen jälkeenpäin voi olla vaikeaa, jopa mahdotonta. Kehun koiria pienestäkin rauhoittavasta eleestä ja pian toinen heittäytyy jo selälleen tai riitapukarit ainakin nuolevat toistensa kasvoja/korvia.

Tänään seurasin koirien eloa juoksutarhassa niiden löydettyä pikkujyrsijän raadon. Vega kantoi löytöään ylpeänä ja tutkaili sitä jonkin aikaa yksin. Muista koirista Nunatak kiinnostui löydöstä siinä määrin, että meni Vegan luo tekemään tarkempaa tutkimusta. Aikansa nuuhkittuaan Vega päätti piehtaroida edesmenneen päällä pariin otteeseen ja jatkoi sitten matkaansa. Verona kävi nuuhkaisemassa, muttei kiinnostunut. Nunatak otti isosiskosta mallia ja pyöräytti turkkiinsa arvokkaat hajut Vegan vanavedessä. Jos olisin mennyt paikalle käskemään koiria luopumaan arteestaan, olisi sen arvo varmasti noussut ja resurssikiista viittä vaille valmis.

Laumaa on hyvä seurata etäisyydeltä ja antaa koirien itse selvitä tilanteista mahdollisimman itsenäisesti. Omasta laumastaan voi löytää sovittelijan, resurssihirmun tai jopa laumakiusatun, joten lauman ihmisapinan on oltava tilanteen tasalla.

16.9.19

Maailman paras rekikoira

Miltä näyttää siperianhusky kun takana on satoja kilometrejä alaskanhuskyilla? Montako alaskalaista tuli tarhaan Ruotsin Lapin tuliaisina, vai pitävätkö arktiset yhä pintansa?

Koirien hyvin ansaittu kesäloma alkaa olla takanapäin ja on aika katsoa taakse ja reflektoida, mitä viime kaudella on tullut tehtyä ja opittua. Työskentelin viime talven koiravaljakko- ja eräoppaana 130 koiran kennelissä napapiirin yläpuolella pohjois-Ruotsissa Kirunassa. Kaikki kennelin koirat ovat alaskanhuskyja, joilla on hyvin vankat kannattajansa, eikä vinoilulta siperialaisia kohtaan suinkaan välttynyt. On fakta, että alaskanhuskyt voittavat siperianhuskyn kilpailuissa kaikilla matkoilla. Ne ovat usein nöyrempinä ja miellyttämisenhaluisempina helpompia käsitellä ja fyysisiltä ominaisuuksiltaan ne ovat soveltuvampia kilpailuihin ja kaupallisiin turistihommiin.


Alaskanhusky on maailman paras rekikoira, kun ajatellaan kilpailevia rekikoiria. Ne ovat nopeampia, eivätkä ne lyhyen turkkinsa ja vähäisen pohjavillan takia kuumu kuten arktiset rodut. Niillä on parempi ruokahalu ja ne pystyvät vastaanottamaan ja kuluttamaan valtavat määrät kaloreita, mikä on kilpailuissa ja jatkuvassa turistityössä välttämätöntä. Niiden intensiteetti vetää on aivan toista luokkaa kuin siperianhuskyilla. Kun on seurannut pitkän matkan kisoihin jalostettujen alaskanhuskyjen työskentelyä niiden vetäessä 400 kg kuormaa, todella tietää mitä kireät liinat tarkoittavat!

Kun vauhdin hurmaan ja oikeasti kireisiin liinoihin totuttuaan ajaa pitkästä aikaa siperianhuskyilla, sitä miettii väistämättä miksi tyytyä vähempään? On todella surkeaa nähdä harrastajien ja jopa kasvattajien videoita netissä, missä he ajavat pienvaljakolla lyhyttä matkaa ja kehuvat kommenteissa miten upeasti koirat vetävät. Eikö näillä ihmisillä ole mitään käsitystä siitä, miltä liinat näyttävät kun koira oikeasti vetää ja millaisella matkalla ja kuormalla siperianhuskya pääsee edes vähän testaamaan. Lähes poikkeuksetta näillä videoilla koirat vain juoksevat mukana, eivät ne painaudu valjaisiin ja pidä liinoja kireällä edes lyhyillä matkoilla.

Olen miettinyt asiaa paljon kun ohitan 12 alaskanhuskyn valjakolla vastaantulevia (kilpalinjan) siperialaisvaljakoita, jotka höntsäilevät menemään liinojen lepattaessa tuulessa kuin pyykkinarut. Kuitenkin. Siperianhuskyn ei kuulukaan vetää samalla intensiteetillä kuin alaskanhuskyn. Siperianhuskyn täytyy kyetä itsenäisesti säätelemään voimiaan, Siperiassa ei voi luottaa siihen, että seuraavalla checkpointilla koira huolletaan ja ruokitaan. Siperianhusky voi olla seuraavan viikon ilman ravintoa, sen täytyy kuluttaa energiaa hyvin säästeliäästi. Siperianhusky ei voi olla alaskanhuskyn kaltainen "läpipaskoja", jonka paino romahtaa jo pelkän kylmän sään takia. Siperianhusky tarvitsee keskipitkän peitinkarvan ja todella tiiviin pohjavillan, ei Siperiassa koirille pueta toppatakkeja taukojen ajaksi. Kilpailutilanteessa kaikki nämä mainitut ominaisuudet ovat haitaksi. Missä siperianhuskya enää nykypäivänä sitten tarvitsee?


Omat koirani kokeilivat työskentelyä viime kaudella alaskanhuskyvaljakoissa, testasin Veronaa jopa johtaen 14 koiran valjakoita. Seurasin hyvin tarkasti niiden työskentelyä ja erityisesti sitä, missä vauhdissa ja olosuhteissa liinat pysyvät kireällä. Alaskanhuskyvaljakot vetäessään 300-400 kg kuormaa 30 km matkalla pitivät vauhdin yleensä noin 16 km/h. Tämä on liikaa siperianhuskylle ja sen näkee niiden jäädessä helposti vauhdissa (en tietenkään koskaan laittanut koiriani tilanteisiin, jotka eivät niille soveltuneet). Ne myös reagoivat huomattavasti herkemmin lämpimään säähän ja hienointa oli nähdä niiden nauttivan niin työskentelystä kuin levostakin -37 asteen pakkasilla. Erityisen ylpeä olin Nunatakista, jonka liinat pysyvät kireällä ja joka oppi ohittamaan niin porot, irtokoirat kuin moottorikelkatkin. Verona sai myös hyvää johtajakoiraoppia. Narttuni eivät tapelleet kauden aikana kertaakaan, eivät tarhassa keskenään, eivätkä valjaissa. Pystyn myös laittamaan ne minkä tahansa koiran pariksi, jopa Vegan, joka kehittyi valtavasti aikaisemmista traumoistaan huolimatta (mutta sillä on yhä paljon työstettävää).

Parasta käyttöä siperianhuskylle onkin valjakkoretkeily, jolloin ne pääsevät vetämään kohtuullista kuormaa pitkillä matkoilla. Arktisen turkin takia rekeen ei tarvitse pakata koirille vaatteita ja ruokaakin kuluu vähemmän. Pienilläkin valjakoilla voi retkeillä, itse tein Haltin retken (100 + km) kolmen koiran valjakolla, kun suhteuttaa tavoitteet koiramäärään. Se, että käy kerran tai pari viikossa kicksparkilla tai tyhjällä alumiinireellä ajamassa kierroksen auratulla tiellä ei ole siperianhuskyn testaamista! Se on hyvää liikuntaa kotikoiralle, mutta kasvattajilla tulee olla osaaminen ja kiinnostus huomattavasti enempään. On ymmärrettävä, mitä arktiselta rekikoiralta vaaditaan ja pidettävä samalla silmät auki ja oma toiminta rehellisenä ja itsekriittisenä. Oma tarha on toistaiseksi pysynyt arktisena. Pidetään liinat kireällä tulevillekin sukupolville!

19.6.19

Nepalin koirat





Vietin viime syksynä muutaman viikon Nepalissa Annapurna Circuit-vaelluksella ja muutamia päiviä maan suurimmissa kaupungeissa Pokharassa, sekä Katmandussa. Vaelluksella pääsee nauttimaan Nepalin upeasta luonnosta, mutta myös tutustumaan läheltä paikalliseen kulttuuriin, sillä reitti kulkee lukuisten pienien kylien ja kaupunkien läpi. Kylistä löytyi aina myös koiraystäviä, jotka kulkivat mukanamme välillä pitkiäkin matkoja. Nimesimme nämä suojeluskoiriksi ja tiimimme nepalilaiset jäsenet oppivat sanomaan suomeksi tärkeitä asioita kuten "istu alas koira".

Nepal sijaitsee puoliksi Himalajan vuoristossa ja puoliksi sen juurella. Se on tunnettu juuri maailman korkeimmista vuorista ja 8/10 noista lähimpänä taivasta kurottavista vuorista sijaitsee Nepalin puolella. Näistä yli 8000 m korkeista jättiläisistä pääsimme näkemään Annapurna I:n, Dhaulagirin ja Manaslun. Suurin osa nepalilaisista on hinduja. Temppelien, rukousmyllyjen ja käsittämättömän kauniiden lumihuippujen jatkuva läsnäolo luovat epätodellisen tunnelman, joka jokaisen pitäisi kerran elämässään kokea. En ihmettele lainkaan miksi luonto, kulttuuri ja itse vieraanvaraiset nepalilaiset houkuttavat matkaajia palaamaan Nepaliin aina uudestaan.



Koiria Nepalissa on paljon, niin suurkaupungeissa kuin maaseudullakin. Pääosin koiria kohdellaan hyvin, enkä nähnyt aliravittuja koiria juuri lainkaan. Kaupungeissa näimme isoja, jopa 10 koiran laumoja, mutta emme kokeneet niitäkään ihmisille uhkaavina. Koirat ovat ulkoasultaan hyvin vaihtelevia, tosin kylissä näki selvästi, että koiratkin olivat sukua keskenään. Pohjoisemmassa näkee enemmän mastiffi-tyyppisiä koiria ja Nepalilla on oma rotu himalajanpaimenkoira, jota muistuttavia koiria näkyi jonkin verran. Monissa paikoissa vapaasti liikkuvillakin koirilla on oma koti ja omistaja. Kaupungissa varakkailla on kalliita rotukoiria, joita pidetään kytkettynä. Osa koirista on yhteisön koiria, joita hoidetaan ja ruokitaan, mutta varsinaisia kulkukoiriakin on (koiria, jotka joutuvat itse hankkimaan ravintonsa). Uskonnon takia koiria kohdellaan pääosin hyvin.

Kukur Tihar on koirille omistettu juhlapäivä, sillä hindut uskovat koirien olevan kuoleman jumala Yaman uskollisia apulaisia. Juhlapäivänä koirille maalataan otsaan punainen tika-merkki (näin näitä joillakin kauniilla lemmikkikoirilla kaupungeissa juhlan ulkopuolellakin) ja niiden kaulaan ripustetaan kukkaköynnöksiä. Huomiota saavat niin katukoirat kuin eläinsuojienkin asukit, joille myös tarjotaan herkkuruokia.



Kodittomiin koiriin liittyy kuitenkin paljon ongelmia. Koiria kuolee ja vammautuu liikenteessä, niitä pahoinpidellään ja ne kantavat monia sairauksia, joista vakavin lienee ihmisiinkin tarttuva rabies. Vaikka itse lääpin kaikkia koiria varsin varomattomasti on muistettava, että ilman rabies-rokotetta on vaarassa saada kuolemanvaarallisen taudin. Moni luulee, että tartunnan saa vain sairaan, aggressiivisesti käyttäytyvän eläimen puremasta. Sairaudesta on kuitenkin olemassa myös ns. hiljainen muoto, jolloin on mahdotonta sanoa onko eläin kantaja. Pelkkä pennun hampaan raapaisu tai koiran syljen joutuminen avonaiseen haavaan voi riittää tartunnan saamiseen.





Monelle kulkukoiria kohtaavalle tulee halu auttaa eläimiä ja tuoda jokainen tuliaisina kotiin. Nepal on yksi suurimmista rabies-riskin maista, mutta tartunnan voi saada paljon lähempääkin. Myös muita vaarallisia sairauksia on ja koirien tuonti ulkomailta omaan kotimaahan ei olekaan paras keino auttaa eläimiä. Myös paikalliset välittävät eläimistä ja haluavat auttaa niitä. Tiedon, taidon ja rahan puutteessa eläinten hoito ei kuitenkaan ole sillä tasolla, millä sen pitäisi olla. Nepal on yksi maailman köyhimpiä valtioita.



Viimeisenä päivänä Katmandussa vierailin kaverini kanssa KAT-keskuksessa (The Katmandu Animal Centre) kaupungin laidalla. Halusin itse nähdä pelastettuja koiria ja millaiset tilat ja toiminta keskuksella on. KAT auttaa kulkukoiria monin eri tavoin. Heillä on tilat ottaa koiria hoitoon ja oma eläinsairaala, missä koiria hoidetaan. He tekevät myös ennaltaehkäisevää työtä valistamalla eläinten pidosta, rokottamalla, sekä madottamalla kulkukoiria ja tekemällä humaania populaatiokontrollia kastroimalla ja steriloimalla koiria. Keskuksen toiminta vakuutti meidät siinä määrin, että annoimme (ainakin omassa budjetissani ihan tuntuvan!) rahalahjoitukset, joiden avulla autetaan Katmandun koiria ja kehitetään toimintaa. Nepalissa toimii myös muita koiria, sekä muita eläimiä auttavia organisaatioita. Niihin voi mennä vapaaehtoiseksi ja varsinkin eläinlääkäri- ja hoitajaopiskelijoita suosittelisin tekemään harjoitteluita tällaisissa paikoissa.

Monissa paikoissa maailmalla kohtaa kulkukoiria ja muita eläinsuojelullisia ongelmia. Yhden eläimen pelastaminen ei auta mitään, eikä varsinkaan tilanteen surkuttelu tekemättä mitään. Esimerkkinä. Kaverini oli vierailulla reservaatissa Arizonassa, missä hän tapasi huonokuntoisen kulkukoiran. Asialle ei paikanpäällä voinut tehdä mitään, mutta modernin tiedonkulun aikakautena eläimiä voi auttaa myös kotiin palattuaan. Etsimme paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen yhteystiedot ja kaverini antoi tiedot koiran olinpaikasta. Koira löydettiin, kaverini lahjoitti varoja sen hoitamiseen ja koira pääsi uuteen kotiin. Aina muissa maissa vieraillessa voi etsiä paikallisen, luotettavan hyväntekeväisyysjärjestön ja tehdä lahjoituksen tai käydä vierailulla (koirapaikoissa esim. vain ulkoiluttamassa ja seurustelemassa koirien kanssa). Aina voi auttaa!



Aiheeseen liittyviä linkkejä:

KAT-centre kotisivut

Erinomainen kohde lahjoittaa: Himalayan Animal Rescue Trust