Miltä näyttää siperianhusky kun takana on satoja kilometrejä alaskanhuskyilla? Montako alaskalaista tuli tarhaan Ruotsin Lapin tuliaisina, vai pitävätkö arktiset yhä pintansa?
Koirien hyvin ansaittu kesäloma alkaa olla takanapäin ja on aika katsoa taakse ja reflektoida, mitä viime kaudella on tullut tehtyä ja opittua. Työskentelin viime talven koiravaljakko- ja eräoppaana 130 koiran kennelissä napapiirin yläpuolella pohjois-Ruotsissa Kirunassa. Kaikki kennelin koirat ovat alaskanhuskyja, joilla on hyvin vankat kannattajansa, eikä vinoilulta siperialaisia kohtaan suinkaan välttynyt. On fakta, että alaskanhuskyt voittavat siperianhuskyn kilpailuissa kaikilla matkoilla. Ne ovat usein nöyrempinä ja miellyttämisenhaluisempina helpompia käsitellä ja fyysisiltä ominaisuuksiltaan ne ovat soveltuvampia kilpailuihin ja kaupallisiin turistihommiin.
Alaskanhusky on maailman paras rekikoira, kun ajatellaan kilpailevia rekikoiria. Ne ovat nopeampia, eivätkä ne lyhyen turkkinsa ja vähäisen pohjavillan takia kuumu kuten arktiset rodut. Niillä on parempi ruokahalu ja ne pystyvät vastaanottamaan ja kuluttamaan valtavat määrät kaloreita, mikä on kilpailuissa ja jatkuvassa turistityössä välttämätöntä. Niiden intensiteetti vetää on aivan toista luokkaa kuin siperianhuskyilla. Kun on seurannut pitkän matkan kisoihin jalostettujen alaskanhuskyjen työskentelyä niiden vetäessä 400 kg kuormaa, todella tietää mitä kireät liinat tarkoittavat!
Kun vauhdin hurmaan ja oikeasti kireisiin liinoihin totuttuaan ajaa pitkästä aikaa siperianhuskyilla, sitä miettii väistämättä miksi tyytyä vähempään? On todella surkeaa nähdä harrastajien ja jopa kasvattajien videoita netissä, missä he ajavat pienvaljakolla lyhyttä matkaa ja kehuvat kommenteissa miten upeasti koirat vetävät. Eikö näillä ihmisillä ole mitään käsitystä siitä, miltä liinat näyttävät kun koira oikeasti vetää ja millaisella matkalla ja kuormalla siperianhuskya pääsee edes vähän testaamaan. Lähes poikkeuksetta näillä videoilla koirat vain juoksevat mukana, eivät ne painaudu valjaisiin ja pidä liinoja kireällä edes lyhyillä matkoilla.
Olen miettinyt asiaa paljon kun ohitan 12 alaskanhuskyn valjakolla vastaantulevia (kilpalinjan) siperialaisvaljakoita, jotka höntsäilevät menemään liinojen lepattaessa tuulessa kuin pyykkinarut. Kuitenkin. Siperianhuskyn ei kuulukaan vetää samalla intensiteetillä kuin alaskanhuskyn. Siperianhuskyn täytyy kyetä itsenäisesti säätelemään voimiaan, Siperiassa ei voi luottaa siihen, että seuraavalla checkpointilla koira huolletaan ja ruokitaan. Siperianhusky voi olla seuraavan viikon ilman ravintoa, sen täytyy kuluttaa energiaa hyvin säästeliäästi. Siperianhusky ei voi olla alaskanhuskyn kaltainen "läpipaskoja", jonka paino romahtaa jo pelkän kylmän sään takia. Siperianhusky tarvitsee keskipitkän peitinkarvan ja todella tiiviin pohjavillan, ei Siperiassa koirille pueta toppatakkeja taukojen ajaksi. Kilpailutilanteessa kaikki nämä mainitut ominaisuudet ovat haitaksi. Missä siperianhuskya enää nykypäivänä sitten tarvitsee?
Omat koirani kokeilivat työskentelyä viime kaudella alaskanhuskyvaljakoissa, testasin Veronaa jopa johtaen 14 koiran valjakoita. Seurasin hyvin tarkasti niiden työskentelyä ja erityisesti sitä, missä vauhdissa ja olosuhteissa liinat pysyvät kireällä. Alaskanhuskyvaljakot vetäessään 300-400 kg kuormaa 30 km matkalla pitivät vauhdin yleensä noin 16 km/h. Tämä on liikaa siperianhuskylle ja sen näkee niiden jäädessä helposti vauhdissa (en tietenkään koskaan laittanut koiriani tilanteisiin, jotka eivät niille soveltuneet). Ne myös reagoivat huomattavasti herkemmin lämpimään säähän ja hienointa oli nähdä niiden nauttivan niin työskentelystä kuin levostakin -37 asteen pakkasilla. Erityisen ylpeä olin Nunatakista, jonka liinat pysyvät kireällä ja joka oppi ohittamaan niin porot, irtokoirat kuin moottorikelkatkin. Verona sai myös hyvää johtajakoiraoppia. Narttuni eivät tapelleet kauden aikana kertaakaan, eivät tarhassa keskenään, eivätkä valjaissa. Pystyn myös laittamaan ne minkä tahansa koiran pariksi, jopa Vegan, joka kehittyi valtavasti aikaisemmista traumoistaan huolimatta (mutta sillä on yhä paljon työstettävää).
Parasta käyttöä siperianhuskylle onkin valjakkoretkeily, jolloin ne pääsevät vetämään kohtuullista kuormaa pitkillä matkoilla. Arktisen turkin takia rekeen ei tarvitse pakata koirille vaatteita ja ruokaakin kuluu vähemmän. Pienilläkin valjakoilla voi retkeillä, itse tein Haltin retken (100 + km) kolmen koiran valjakolla, kun suhteuttaa tavoitteet koiramäärään. Se, että käy kerran tai pari viikossa kicksparkilla tai tyhjällä alumiinireellä ajamassa kierroksen auratulla tiellä ei ole siperianhuskyn testaamista! Se on hyvää liikuntaa kotikoiralle, mutta kasvattajilla tulee olla osaaminen ja kiinnostus huomattavasti enempään. On ymmärrettävä, mitä arktiselta rekikoiralta vaaditaan ja pidettävä samalla silmät auki ja oma toiminta rehellisenä ja itsekriittisenä. Oma tarha on toistaiseksi pysynyt arktisena. Pidetään liinat kireällä tulevillekin sukupolville!
Koirien hyvin ansaittu kesäloma alkaa olla takanapäin ja on aika katsoa taakse ja reflektoida, mitä viime kaudella on tullut tehtyä ja opittua. Työskentelin viime talven koiravaljakko- ja eräoppaana 130 koiran kennelissä napapiirin yläpuolella pohjois-Ruotsissa Kirunassa. Kaikki kennelin koirat ovat alaskanhuskyja, joilla on hyvin vankat kannattajansa, eikä vinoilulta siperialaisia kohtaan suinkaan välttynyt. On fakta, että alaskanhuskyt voittavat siperianhuskyn kilpailuissa kaikilla matkoilla. Ne ovat usein nöyrempinä ja miellyttämisenhaluisempina helpompia käsitellä ja fyysisiltä ominaisuuksiltaan ne ovat soveltuvampia kilpailuihin ja kaupallisiin turistihommiin.
Alaskanhusky on maailman paras rekikoira, kun ajatellaan kilpailevia rekikoiria. Ne ovat nopeampia, eivätkä ne lyhyen turkkinsa ja vähäisen pohjavillan takia kuumu kuten arktiset rodut. Niillä on parempi ruokahalu ja ne pystyvät vastaanottamaan ja kuluttamaan valtavat määrät kaloreita, mikä on kilpailuissa ja jatkuvassa turistityössä välttämätöntä. Niiden intensiteetti vetää on aivan toista luokkaa kuin siperianhuskyilla. Kun on seurannut pitkän matkan kisoihin jalostettujen alaskanhuskyjen työskentelyä niiden vetäessä 400 kg kuormaa, todella tietää mitä kireät liinat tarkoittavat!
Kun vauhdin hurmaan ja oikeasti kireisiin liinoihin totuttuaan ajaa pitkästä aikaa siperianhuskyilla, sitä miettii väistämättä miksi tyytyä vähempään? On todella surkeaa nähdä harrastajien ja jopa kasvattajien videoita netissä, missä he ajavat pienvaljakolla lyhyttä matkaa ja kehuvat kommenteissa miten upeasti koirat vetävät. Eikö näillä ihmisillä ole mitään käsitystä siitä, miltä liinat näyttävät kun koira oikeasti vetää ja millaisella matkalla ja kuormalla siperianhuskya pääsee edes vähän testaamaan. Lähes poikkeuksetta näillä videoilla koirat vain juoksevat mukana, eivät ne painaudu valjaisiin ja pidä liinoja kireällä edes lyhyillä matkoilla.
Olen miettinyt asiaa paljon kun ohitan 12 alaskanhuskyn valjakolla vastaantulevia (kilpalinjan) siperialaisvaljakoita, jotka höntsäilevät menemään liinojen lepattaessa tuulessa kuin pyykkinarut. Kuitenkin. Siperianhuskyn ei kuulukaan vetää samalla intensiteetillä kuin alaskanhuskyn. Siperianhuskyn täytyy kyetä itsenäisesti säätelemään voimiaan, Siperiassa ei voi luottaa siihen, että seuraavalla checkpointilla koira huolletaan ja ruokitaan. Siperianhusky voi olla seuraavan viikon ilman ravintoa, sen täytyy kuluttaa energiaa hyvin säästeliäästi. Siperianhusky ei voi olla alaskanhuskyn kaltainen "läpipaskoja", jonka paino romahtaa jo pelkän kylmän sään takia. Siperianhusky tarvitsee keskipitkän peitinkarvan ja todella tiiviin pohjavillan, ei Siperiassa koirille pueta toppatakkeja taukojen ajaksi. Kilpailutilanteessa kaikki nämä mainitut ominaisuudet ovat haitaksi. Missä siperianhuskya enää nykypäivänä sitten tarvitsee?
Parasta käyttöä siperianhuskylle onkin valjakkoretkeily, jolloin ne pääsevät vetämään kohtuullista kuormaa pitkillä matkoilla. Arktisen turkin takia rekeen ei tarvitse pakata koirille vaatteita ja ruokaakin kuluu vähemmän. Pienilläkin valjakoilla voi retkeillä, itse tein Haltin retken (100 + km) kolmen koiran valjakolla, kun suhteuttaa tavoitteet koiramäärään. Se, että käy kerran tai pari viikossa kicksparkilla tai tyhjällä alumiinireellä ajamassa kierroksen auratulla tiellä ei ole siperianhuskyn testaamista! Se on hyvää liikuntaa kotikoiralle, mutta kasvattajilla tulee olla osaaminen ja kiinnostus huomattavasti enempään. On ymmärrettävä, mitä arktiselta rekikoiralta vaaditaan ja pidettävä samalla silmät auki ja oma toiminta rehellisenä ja itsekriittisenä. Oma tarha on toistaiseksi pysynyt arktisena. Pidetään liinat kireällä tulevillekin sukupolville!
