21.9.20

Tavallisia päiviä koiralaumassa

Olen elänyt siperianhuskyjen kanssa lähes 20 vuoden ajan ja olen aina pitänyt koiralaumani pienenä, enimmillään koiria on ollut 4. Toistaiseksi en ole kokenut mielekkääksi hankkia juurikaan suurempaa laumaa, sillä olen ollut tyytyväinen siihen millaista elämää koirani saavat elää. Ja onhan se kuitenkin tärkein asia kun koiralaumaa lähtee kokoamaan.

Verona, Vega ja Nunatak asuvat suurimman osan ajasta ulkotarhassa, Odessan asuessa sisällä talossa. Koirat ovat vahvasti laumaeläimiä ja jokaisella koiralla tulisi olla mahdollisuus seurustella lajitovereidensa kanssa. Odessa käy aamulla ulkoilemassa isossa juoksutarhassa, jolloin aamu-uninen nuoriso vielä nukkuu. Ennen puoltapäivää koirat pääsevät ensimmäisen kerran ulos tarhasta juoksentelemaan, jolloin niiden vesi tarkistetaan ja tarha siivotaan. Koirat puuhastelevat omiaan, syövät viinimarjoja ja käyvät tervehtimässä naapurin koiria. Päiväjuoksutus on ajallisesti vain 30-60 minuuttia, jonka jälkeen tytöt menevät mielellään takaisin tarhaan päiväunille. Kun niille sanoo ”häkkiin”, ne juoksevat kilpaa tarhaan, koska ne tietävät saavansa herkun.



Koirat ovat eläneet ihmisen rinnalla yli 40 000 vuoden ajan. Ensimmäisenä domestikoituneena eläimenä ne ovat sopeutuneet erityisen hyvin elämään ihmisten kanssa ja suorastaan kaipaavat ihmisen seuraa. Voidaan sanoa koiran tuntevan rakkautta kun ne näkevät niille tärkeän ihmisen, jolloin niiden kehoon virtaa mielihyvähormoneja kuten oksitosiinia ja serotoniinia. Pelkästään se, että hymyilet koiralle voi nostaa sen oksitosiinitasoja merkittävästi. 

Iltapäivällä on yleensä jonkin aktiviteetin aika, pyrin ottamaan 1-2 koiraa kävelylle, uimaretkelle tai jonkun muun arjesta poikkeavan aktiviteetin pariin. Haluan myös tarjota koirille erilaisia elämyksiä, eli Odessa ja Verona käyvät kaverikoiravierailuilla, Verona myös mätsäreissä ja hyvin satunnaisesti näyttelyissä. Vega harrastaa vaellusta ja Nunatak pääsi jopa kokeilemaan viehejuoksua Suomen nopein koira-kisassa. Maalaiskoirille poikkeavaa aktiviteettia voi olla ihan kaupungilla tai kaverin luona käyminenkin. Välillä juoksutarhassa käy leikkikavereita.

Syystreenin alkaessa pyrin treenaamaan koirat valoisaan aikaan, mutta aina se ei ole mahdollista. Koirien kanssa eläminen tuottaa mielihyvää myös toiseen suuntaan. Myös ihminen saa nauttia samoista mielihyvää tuottavista hormoneista nähdessään ja silitellessään koiraansa. Sen lisäksi koiran kanssa kanssakäymisen on tutkittu laskevan verenpainetta, madaltavan pulssia ja vähentävän stressiä. Koiriin käytetty aika hyödyttää siis molempia osapuolia.

Illalla klo 19-20 aikoihin on ruoka-aika, jolloin koirat ruokitaan yhtäaikaa. Niiden vesi vaihdetaan päivittäin ja tarha siivotaan uudestaan. Siivoamiselle ei aina ole tarvetta, koska koirat tekevät tarpeensa usein juoksutarhaan, mutta en koskaan halua koirien joutuvan talsimaan omissa ulosteissaan. Samalla harjataan kopista tulleet purut ja pudonneet lehdet pois tarhan lautalattialta. Puolet tarhasta on hiekkapohjaa, jolloin koirat pääsevät halutessaan kaivamaan. Varsinkin kesällä ne kaivavat itselleen mielellään viileät kuopat. Se tuo tietysti hoitajalle lisätyötä, koska hiekkaa lentää joskus myös lautalattian puolelle.



Juoksutan koiria juoksutarhassa niiden kanssa leikkien. Jos se käy tylsäksi voi samalla puuhastella muita pihatöitä ja kuunnella äänikirjaa. Verona on jo ensimmäisenä oven takana istumassa ja vaatimassa sisälle pääsyä. Kaikki koirat pääsevät päivittäin sisälle taloon viettämään aikaa ihmisten kanssa. Silloin ne saavat kaipaamansa rapsutukset, jolloin niille tehdään samalla punkkitarkastus ja käydään kaikki koirat läpi mahdollisten kasvaimien tai vammojen varalta. Koirat ovat sisällä vähintään tunnin, mutta yleensä ne viedään tarhaan vasta klo 22 jälkeen. Koirat juoksevat taas suoraan tarhaan, koska ne tietävät saavansa rouheluun tai palan porkkanaa/omenaa. Varsinkin syksyllä märät ja hiekkaiset koirat tuovat paljon lisätyötä, mutta onneksi taloudesta löytyy robotti-imuri Urpo.

Talvikaudella nuoriso lähtee mukanani pohjoiseen töihin, jolloin tavoitteenani on, että ne pääsevät vetämään 5 päivänä viikossa ja päivittäin juoksutarhaan (jollainen onneksi viime talvena oli, Ruotsissa saatoin kävellä koirien kanssa 7-10 km työpäivän jälkeen). Otan koirat myös töissä sisälle, mutta en niin usein. Työkennelissä ne tapaavat turisteja päivittäin ja seuraavat lähtöjä tarhassa ollessaankin, joten ne saavat kyllä myös päivittäisen ihmiskontaktinsa. Isoissa kenneleissä on paljon työntekijöitä, jolloin koirien tarhat siivotaan vähintään päivittäin ja ruokitaan vähintään 2 kertaa päivässä. Sen lisäksi ne saavat asiakkailta paljon huomiota, mutta toki myös lepopäiviä, jolloin ne tapaavat vain niitä omia ihmisiä, jotka saavat niiden kehot täyttymään mielihyvähormoneista. Jos olen joskus huomannut jonkun koiran syystä tai toisesta jäävän vähemmälle huomiolle, käytän niiden kanssa seurusteluun enemmän aikaa tarhaa siivotessa tai jopa työpäivän jälkeen.

En koskaan halua koiraa, joka joutuu olemaan ilman ihmiskontaktia lyhyttä ruokintahetkeä lukuunottamatta. Isojakin koiramääriä pystytään ruokkimaan ja siivoamaan todella tehokkaasti, mutta se ei mielestäni ole koiran arvoista elämää. Toiveenani on joskus olla sellaisessa tilanteessa, että voin pitää valjakollisen koiria, mutta se vaatii ihan eri tavalla resursseja ja koska haluan myös matkustella, on oltava sellainen luotettava hoitaja, joka voi koiralauman asianmukaisesti hoitaa minun poissaollessa. En halua tuntea koiriani taakkana.

Kun koiramäärää alkaa kasvattamaan on helppo haaveilla esim. kilpavaljakosta. Silloin täytyy kuitenkin olla valmiina myymään toimimattomia koiria pois, sillä on hyvin vaikeaa haalia aikaa treenattaville kilpakoirille sekä harrastekoirille. Olen treenannut koiria tavoitteellisesti ja tiedän miten paljon aikaa ja työtä se vaatii. En myöskään tyydy siihen, että yksikään koira unohtuu tarhaan. Sosiaalisilta taidoiltaan koira vastaa 2-vuotiasta lasta, joten voi miettiä kuinka moni on valmis hylkäämään sen ikäisen lapsen yksin tarhaan niin, että se käydään kerran päivässä ruokkimassa. Olen nähnyt metsästyskoiria, jotka kököttävät yksin tarhassa. Niiden vesikuppi on vihreän liejun peitossa, eikä tarhaa ole siivottu päiväkausiin.Koira tarvitsee paljon enemmän lajityypillisten olojen saavuttamiseksi.



Liian usein ihmiset myös unohtavat, että koirat yleensä sairastuvat/vammautuvat vasta vanhempana. Kun uusia koiria otetaan liian paljon, liian nopeasti ne ovat usein myös kaikki saman ikäisiä. Se tarkoittaa, että eräänä päivänä laumassa on nippu veteraaneja, jotka eivät enää edes pääse vetämään. Myös niille koirille on tarjottava sama hoito ja huomio, kun samaan aikaan on taas hankittava nuorempia koiria valjakkoon. Itse en halua lähteä mukaan tällaiseen kierrätykseen, sillä koirat todella ovat meille perheenjäseniä. Ja täytyy huomioida sekin, että uuden kodin etsiminen vaatii sekin resursseja koeaikoineen, eikä uutta kotia välttämättä edes löydy. “Ei koira lopettamisesta kärsi”-jutuista on turha edes kanssani aloittaa, sillä koira ei ole väline, vaan sillä on itseisarvo. Eläköityneet rekikoirat voivat löytää uudet, hyvät kodit ja sopeutuvat yllättävän hyvin ns. kotikoiriksi. Tulee muistaa, ettei ole olemassa sellaista asiaa kuin “vetovietti”. Koiran pistäminen reen eteen on pelkästään ihmisten mielihaluja, joita ilman koira kuin koira elää vallan hyvin. Toki rekikoirat haluavat liikkua, mutta liikuntaa voi tarjota myös muilla tavoin. Monilla harrastus ei siksi ole ollut kestävää, rekikoiria onkin vaikeaa edes kutsua harrastukseksi kun kyseessä on ennemminkin elämäntapa.

En osaa sanoa millä tahdilla koiralaumaani tulen tulevaisuudessa kasvattamaan vai pidänkö sen samankokoisena, lainakoiria nimittäin löytyy aina valjakkoharrastukseen. Talvet lyhentyvät koko ajan, eli on totuttava ajatukseen pyörille siirtymisestä ja tänä vuonna olemme joutuneet kokemaan kuinka hauras matkailuala on ja moni on valitettavasti joutunut ison koiramäärän kanssa suuriin ongelmiin. Onneksi minulla ei ole mikään kiire ja olen enemmän kuin tyytyväinen nykyiseen laumaani ja tiedän koirieni olevan onnellisia.