Viime viikolla tuuli toi mukanaan avoveden tuoksun. Kevät
on täällä. Otin kerrankin kameran mukaan lenkille ja kävimme katsomassa
perinteistä kevätseurantapaikkaamme. Järvi oli täysin jäässä ja paksun
lumen peitossa, joki sen sijaan on jo auki virtauspaikkojen kohdalla.
Yllä olevassa kuvassa on tyypillinen Odessan nuuhkintailme; maailman
hassuin koira ei voi edes tunnelmallisesti nuuhkia kevätilmaa
näyttämättä koomiselta. Sero mennä touhotti tuhatta ja sataa, se haistoi
jäniksen raadon 100m päästä, Odessaa ei voinut vähempää kiinnostaa.
Ihana kurakausi on alkanut ja lenkin päätteeksi oli vuorossa
antaumuksellinen lumikylpy. Koirat eivät edes huomanneet vieressä
tarkkailevaa silmäparia.
Yksi rekikoiran tärkeimmistä työkaluista on sen kestävät käpälät: "Soikeat, mutta eivät pitkät, keskikokoiset ja tiiviit. Varpaiden ja päkiöiden
välit ovat tiheäkarvaiset. Päkiät sitkeät ja paksut. Koiran seistessä vapaasti
käpälät eivät käänny sisään- eivätkä ulospäin". Itseasiassa yllä olevassa kuvassa on melko mallikelpoiset käpälät, vaikka ne eivät spesifisesti kuvaakaan juuri siperianhuskyn tassuttimia. Talvisin karvaa tulee tassujen pohjassa olla huomattavasti enemmän.
Rekikoiran käpälien tulee olla sen verran kestävät, että ne toimivat monenlaisissa lumiolosuhteissa. Ei kuitenkaan ole epänormaalia, että terävällä jäällä anturat tai varpaanvälit vuotavat verta (tsuktsitkin käyttivät koirillaan nahkatossuja) tai että lunta paakkuuntuu karvoihin suojasäällä. Karva on erinomainen suoja jäisiä olosuhteita vastaan, mutta keväällä huonolla säällä eläimet, joilla yhä on talvitassut alla joutuvat jyrsimään lumipaakkuja käpälistään - oli kyseessä sitten grönlanninkoira tai jääkarhu. Keväällä käpälät ovat kovalla koetuksella sekä vaikeiden jääolosuhteiden että liian lämpimän sään suhteen! Onneksi meidän kohdallemme tällainen "paakkusää" on sattunut vain kerran.
Työskentelevän koiran kynnet kannattaa pitää melko pitkinä, sillä ne kuluvat varsinkin sulan maan kaudella, mutta talvisin täytyy olla tarpeeksi pitoa, ettei koira liukastu ja, jotta se voi todella vetää kuormaa. Tästä tulikin mieleeni kirjoittaa aiheesta. Nimittäin Odessan "sukuvika" on sen kamalan herkät käpsyttimet. Rekikoiran toimessa ne ovat vallan mainiot, mutta kun tulee aika leikata kynsiä lyhemmäksi Odessa katoaa maisemista rytmikkään tassujen rapsutuksen saattelemana. Kamalinta on jos joku kajoaa sen etukäpsyttimiin. Silloin käpälät ja koko etujalat yksinkertaisesti katoavat: "Ei mulla ole etujalkoja, leikkaa takakynnet!" Odessa on erityisen taitava vetämään jalkansa allensa, jotta tosiaan näyttää siltä kuin etujalkoja ei olisi.
Kun kynnet on leikattu säädyllisen pituisiksi Odessa näyttää hapanta naamaa liukastellessaan lattialla ja lopulta venyttää itsensä sammakko-asentoon lopuksi räpsäyttäen takakäpälät kovaäänisesti vasten lattiaa. Se on Odessan bravuuri ja käpsyt ovat silloin takaräpsyt. Seron vanhat käpsyt on onneksi helppo leikata ja siihen menee vain hetki Seron taivastellessa että mani- ja pedikyyri on taas aikataulusta jäljessä. Meillä muuten on yhä ne samat punavartiset kynsileikkurit, jotka on olleet käytössä yli 10 vuotta. Ei ole parempia kohdalle sattunut ja jossain arvostelussakin juuri samanmerkkiset veivät voiton.
Nokkelimmat huomasivat, että blogin ulkoasu on saanut uuden ilmeen! Fiksuimmat huomaavat tässä vaiheessa, että hei tekstihän olikin kirjoitettu suomeksi! FB-kieleni on salakavalasti muuttumassa englanniksi joten Sorry Folks, blogia kirjoittelen vaihteeksi suomenkielellä.
