8.8.15

Kolme kansallispuistoa - Petkeljärvi

Lähiretkeilyyn katson kuuluvaksi vielä noin tunnin ajomatkan päässä olevat kohteet. Sellaisen matkan päähän pääsee lähes milloin vain ja sen suuremmin suunnittelematta. Pelkästään Pohjois-Karjalan alueella on kolme kansallispuistoa: Patvinsuo, Petkeljärvi ja Koli. Jokaisessa niissä on hyviä päiväretkikohteita, mutta myös mahdollisuus pidempikestoiseen patikointiin. Petkeljärvi on meitä lähin kohde ja ajomatka sinne olikin sen tunnin verran. Ilomantsintiellä voi joutua jonottamaan tien korjaustöiden takia, mutta me vältyttiin odottelulta. Paikalle on selkeät opasteet, joten perille kyllä löytää jokainen. Ja sinne kyllä kannattaakin itsensä löytää, sillä alue on todella hieno ja ainutlaatuinen!


Arktisten koirien kesäretkeilyyn sopii erinomaisesti 6,5 km pituinen Kuikan kierros. Se kiertää peräti yhdeksän vesialueen ohi, joten koiran saa tyrkätä veteen tarpeen vaatiessa. Reitti kulkee upeissa harjumaisemissa poiketen välillä suolla ja mäntymetsässä. Kansallispuistossa koirat pidetään tietenkin aina kytkettynä, mutta niin vaan meitäkin vastaan tuli irtokoira iloisine omistajineen. Eikö sekään riitä, että opastetauluissa erikseen pyydetään pitämään lemmikit kytkettyinä?

Pääsimme näkemään puiston tunnuseläimen eli kuikan ja myöskin harvinaisemman kaverin, jonka upea kuparinen väri välkehti auringonvalossa. Kohtasimme siis vaskitsan, joka hengaili aivan polun varrella ja oli kaunis kuin koru. Pettämättömän arvioni mukaan sillä oli pituutta n. 50 cm ja ihailin sitä niin haltioituneena, etten tajunnut ottaa siitä kuvaa! Miten kevyesti ja vaivattomasti se sitten luikerteli piiloon ja koirat eivät huomanneet mitään.


Kuikan kierroksen varrella ei myöskään ole tulentekopaikkoja, mutta yhden lammen rannalla oli pöytä penkkeineen, missä voi pysähtyä juomaan ja maistamaan eväitään. Maasto on helppokulkuista ja polut sekä opasteet ovat selkeät. Lyhyempi rengasreitti on 3,5 km ja 32 km:n Taitajan taival alkaa myös Petkeljärveltä. Useasta eri reitistä koostuva 91 km Pogostan kierros kulkee myös alueen läpi, joten reittivaihtoehtoja löytyy.

Tämä rengasreitti on melko suosittu ja muiden kulkijoiden kohtaaminen on todennäköistä. Maasto ja maisemat ovat hienoja, mutta varsinaisesti erämaan tunnelmaa en itse kokenut. Opastetaulut, leveät polut ja hyvin hoidettu ympäristö tekevät hyvin puistomaisen tunnelman. Lämpimässä säässä tuntui aivan kuin olisi jossain valtavassa sisätilassa, jonne on rakennettu upea näyttelytila. Kun ei niitä hyttysiäkään ollut. Jokunen paarma kylläkin. Niin ja Petkeljärven leirintäalueella oli entisöity korsu ja (kummallisen matalat) juoksuhaudat, joten nekin kannattaa käydä tsekkaamassa.

Kyllähän Petkeljärvi nousee suosikkikohteidemme joukkoon Vekaruskosken ja Kalliojärven rinnalle.


Verona ei ymmärrä yksikaistaista autobahnia..
Tiedättehän ne padon seinämää kiipeilevät vuohet? Vega on yksi niistä... Eikä Veronakaan paljoa toiseksi jää.



7.8.15

Mustikkasuu

Koirien vakiouimarannalla kasvaa mustikkaa ja paljon. Onkin kätevä kerätä samalla iltapala-ainekset, mutta Veronasta ei kyllä siinä työssä ole apua. Samalla kun minä kerään niin Verona mussuttaa suurimmat mustikat omaan suuhunsa. Ja samalla kurkistelee missä sanko menee, jotta voisi ryövätä valmiiksi kerättyjä marjoja. Kesäaikaan koirille on helppo tarjota laatuaikaa kun ne voi ottaa mukaan lähes minne tahansa. Vaan joskus on hyvä olla ilman koiriakin. Kolvananuuro ei  ainakaan kesäaikaan ole sopivaa maastoa koirille ja kävimmekin siellä taas koiratta. Tunnelma siellä olikin lähes trooppinen ja jouduin pitämään pienen tauon jyrkimmässä nousussa. Tosin vuoren huiputukseen valmistautuva kaverini paineli rinteet ylös hengästymättä, että täytyy kai lähteä koirien kanssa juoksulenkille kuntoa kohottamaan kunhan ilmasto hieman viilenee!



2.8.15

Hiidenvaaran huiputus

Lämpimällä ja kostealla säällä ei voi koirien kanssa kovin pitkiä matkoja mennä. Erityisesti Serolle täytyy etsiä lyhyitä, mutta aktivoivia ja lihaksistoa, sekä kuntoa ylläpitäviä reittejä. 2,5 km pituinen Hiidenvaaran luontopolku Joensuun Keskijärvellä olikin kokeilemisen arvoinen vaihtoehto. Kiersimme reitin myötäpäivään, mikä olikin hyvä ajatus ja jyrkimmät nousut mentiin ylöspäin. Sero jaksoi hyvin ja touhottikin alamäet sellaista vauhtia, että hyvä kun perässä pysyi.


Valitsin Serolle vetovaljaat, jotta sitä voisi tukea ja kannatella vaikeissa paikoissa. Reitti nousee ylös Hiidenvaaralle ja kannattaakin poiketa huipulle asti. Nousu huipulle oli Serolle vaativin kohta ja sai olla tarkkana, että vauhtihirmu asetteli tassunsa oikein. Huipulla on mukava taukopaikka, mistä näkee kauas metsien yli. Tulentekopaikkaa ei tällä reitillä ole ollenkaan, joten jos huipulla haluaa evästellä niin pitää varautua sen mukaan. Vieraskirjan mukaan reitillä on paljon kävijöitä ja meidänkin raapustuksen löytää sieltä nyt. Huiputus voi olla pientä liioittelua, sillä mäki on vain 200 m korkea.

Nousua on kuitenkin ihan mukavasti pikku-mäkitreeniksi. Sateisella säällä sammaleisella kalliolla on liukasta, joten tukevat kengät ja kävelysauva ovat avuksi. Varsinkin nyt tuulisella säällä tuntui kuin olisi jossain kauempanakin. Alueella oli hyvin hiljaista, eikä askeleista kuulunut ääntäkään pehmeitä polkuja kulkiessa. Alue kuuluu WWF:n perintömetsähankkeeseen ja suurin osa luontopolusta kulkee vanhassa kuusimetsässä. Täällä pitää käydä lauman junioreidenkin kanssa! Hyvä retkikohde, rauhaa ja hiljaisuutta vaikka työpäivän päätteeksi.


Sero näyttää kuinka tassu vielä nousee!

Huipulle ponnistelu palkitaan näköalataukopaikalla ja raikkaalla drinkillä.
Ylhäällä suurten kallioiden päällä ja jykeviä lohkareita reitin alaosassa
Veden herra asteli arvokkaasti aaltoihin... Kun kukaan ei katso voi hieman hassutella.