Huurteinen Mustarinta

Kolme kansallispuistoa-sarjamme jatkuu jälleen! Marraskuun ajan olimme odotelleet sopivaa säätä Kolin reissua varten. Sitä ei vaan koskaan tullut, joten piti tyytyä siihen mitä sattuu tulemaan. Koli on ainakin itäsuomalaisille tuttu paikka ja tälle syksylle tämä oli toinen reissumme. Maisemat ovat vaikuttavat ja kansallismaisema on aina hieman erinäköinen. Kolia voi aina suositella, se on yksi Suomen hienoimpia kohteita, kaikkina vuodenaikoina.

Kolilta löytyy reittiä monenlaiseen makuun. Herajärven kierros on pisimmillään 61 km ja on yksi suosituimpia reittejä. Vaaramaisemiin tottuneet tietävät mitä korkeuseroilla tarkoitetaan, mutta monille tulee silti yllätyksenä kuinka paljon jyrkkiä nousuja ja laskuja on. Kannattaakin ensin tutustua reitin korkeusprofiiliin. Kaltimon kierto 25 km Enossa on hyvää harjoitusta, kävimme syksyllä kiipeämässä tuon rengasreitin varrella olevat 7 vaaraa ja en kyllä itse nauttisi Herajärven reitistä kesähelteillä näin lyhyempien Kolin reittien ja Kaltimon perusteella. Koiran kanssa liikkuvien tulee myös Herajärven kierroksella huomioida vesistöjen ylitykset, jolloin on käytettävä vetolauttaa ja kahluuvaijeria. Kolinpolku on toinen vaihtoehto (ei rengasreitti) ja se kulkee Kontiolahdelta mm. Kolvananuuron läpi päättyen Kolille. Vaeltajien on hyvä suunnitella yöpymiset etukäteen, koska telttailu on sallittua vain tietyillä paikoilla.

Kolin luontokeskukselta lähtee useita lyhyempiä rengasreittejä. Syksyllä menimme soveltaen 7,2 km Mäkrän polun, joka nousi Mäkrävaaralle ja mistä oli maisemat Kolin tunnetuimmille huipuille. Aikaa saa kulumaan todella paljon kun hengailee kallioilla, valokuvaa, käy katsomassa Tarhapuron putouksen, etsii kätköjä, käy vähän ravintolan puolella jne. Lyhyemmätkin reitit on luokiteltu vaativiksi korkeuserojen takia, eli peruskuntoa vaaditaan.

Lumiluurangon avoin rintakehä ja Odessan maireat terveiset kotiin jääneille!

 

Odessakin on oppinut kävelemään nätisti alamäet ja yleensäkin poluilla Odessan paikka on viimeisenä.

Nyt katsoimme kartasta oman reitin, jolle tuli pituutta 6 km. Meiltä menee autoillen Kolille lähes puolitoista tuntia, joten lähiretkeilyn pariin Koli ei aivan mene. Lunta tuli koko viikon, joten osasimme varovasti odottaa tykkylumen peittämiä puita. Mutta perillä meitä odottikin oikea talven ihmemaa, puhdasta hankea oli kaikkialla ja Pielisestä nouseva jäinen sumu oli koristellut puut huurteella ja tykkylumella. Portaat parkkipaikalta luontokeskukselle olivat koskemattoman lumen peitossa, onneksi Odessa hinasi minua ylös! Ukko-Kolille vievät portaat olivat samassa kunnossa, eikä niitä siis portaiksi tunnistanut. Edellisten päivien lumi oli tamppautunut portaisiin ja päälle satanut tuoretta puuterilunta. Pois tullessa liu'uimme portaat takaperin alas kaiteessa roikkuen. Tietysti on myös hissi, jolla pääsee parkkipaikan ja luontokeskuksen välin ja käytimmekin sitä paluumatkalla.

Lähdimme liikkeelle hieman ennen puoltapäivää.  Yleensä melkoisena turistirysänä tunnettu Ukko-Koli oli autio ja laella oli vain muutamat jäljet. Paha-Kolilla ei ollut käynyt kukaan, joten saimme rauhassa sekoilla lumessa ja ottaa kuvia. Polku Mäkränvaaran suuntaan oli myös koskematon ja oli oikein miellyttävää kävellä puuterilumessa. Purolanaho oli sen verran lumen alla, että polkua Ikolanaholle täytyi oikein etsiä metsän reunasta. Paluumatkalla kävimme vielä uudestaan parhaat maisemapaikat ja muutamia ihmisiä oli silloin iltapäivän puolella liikkeellä. Pidemmille reiteille täytyy lähteä heti auringonnousun aikaan ja varautua silti otsalampulla ja kartalla. Kyltit olivat jo nyt lähes lumen alla, joten niiden varaan ei voi luottaa.

 Arktinen suukko Odessalta ikuistui sattumalta kuvaan!

Lumimyyrä-Odessa nauttii kun on hanget korkeat, nietokset...

Kuuluisia viimeisiä sanoja: Onkohan täällä alla railojaaaaaa...

Odessan mielestä liian vaarallista, se ei kääntänyt kertaakaan selkäänsä jyrkänteelle

Luontokeskuksen ovessa on ohjeet koiravieraille. Iltapäivällä järvi oli jo peittynyt sumuun.

Kotirintamalla valjakkotreeni on edennyt erinomaisesti ja ajamme lumella nyt jo kolmatta viikkoa! Kuvia tulee heti kun sattuu valoisa viikonloppu ja saan kuvausassistentin. 10 km rengasreittiämme olemme toistaiseksi avanneet valjakon voimin, mutta jos lunta tulee tähän tahtiin niin täytyy keksiä uusia reittejä tai avata reitti konevoimin. Treenaamme vielä peruskuntoa ilman kuormaa, tosin koirat saavat hinata minua kaikki ylämäetkin ilman apuja ;). 

Kolme kansallispuistoa - Petkeljärvi

Lähiretkeilyyn katson kuuluvaksi vielä noin tunnin ajomatkan päässä olevat kohteet. Sellaisen matkan päähän pääsee lähes milloin vain ja sen suuremmin suunnittelematta. Pelkästään Pohjois-Karjalan alueella on kolme kansallispuistoa: Patvinsuo, Petkeljärvi ja Koli. Jokaisessa niissä on hyviä päiväretkikohteita, mutta myös mahdollisuus pidempikestoiseen patikointiin. Petkeljärvi on meitä lähin kohde ja ajomatka sinne olikin sen tunnin verran. Ilomantsintiellä voi joutua jonottamaan tien korjaustöiden takia, mutta me vältyttiin odottelulta. Paikalle on selkeät opasteet, joten perille kyllä löytää jokainen. Ja sinne kyllä kannattaakin itsensä löytää, sillä alue on todella hieno ja ainutlaatuinen!

Arktisten koirien kesäretkeilyyn sopii erinomaisesti 6,5 km pituinen Kuikan kierros. Se kiertää peräti yhdeksän vesialueen ohi, joten koiran saa tyrkätä veteen tarpeen vaatiessa. Reitti kulkee upeissa harjumaisemissa poiketen välillä suolla ja mäntymetsässä. Kansallispuistossa koirat pidetään tietenkin aina kytkettynä, mutta niin vaan meitäkin vastaan tuli irtokoira iloisine omistajineen. Eikö sekään riitä, että opastetauluissa erikseen pyydetään pitämään lemmikit kytkettyinä?

Pääsimme näkemään puiston tunnuseläimen eli kuikan ja myöskin harvinaisemman kaverin, jonka upea kuparinen väri välkehti auringonvalossa. Kohtasimme siis vaskitsan, joka hengaili aivan polun varrella ja oli kaunis kuin koru. Pettämättömän arvioni mukaan sillä oli pituutta n. 50 cm ja ihailin sitä niin haltioituneena, etten tajunnut ottaa siitä kuvaa! Miten kevyesti ja vaivattomasti se sitten luikerteli piiloon ja koirat eivät huomanneet mitään.

Kuikan kierroksen varrella ei myöskään ole tulentekopaikkoja, mutta yhden lammen rannalla oli pöytä penkkeineen, missä voi pysähtyä juomaan ja maistamaan eväitään. Maasto on helppokulkuista ja polut sekä opasteet ovat selkeät. Lyhyempi rengasreitti on 3,5 km ja 32 km:n Taitajan taival alkaa myös Petkeljärveltä. Useasta eri reitistä koostuva 91 km Pogostan kierros kulkee myös alueen läpi, joten reittivaihtoehtoja löytyy.

Tämä rengasreitti on melko suosittu ja muiden kulkijoiden kohtaaminen on todennäköistä. Maasto ja maisemat ovat hienoja, mutta varsinaisesti erämaan tunnelmaa en itse kokenut. Opastetaulut, leveät polut ja hyvin hoidettu ympäristö tekevät hyvin puistomaisen tunnelman. Lämpimässä säässä tuntui aivan kuin olisi jossain valtavassa sisätilassa, jonne on rakennettu upea näyttelytila. Kun ei niitä hyttysiäkään ollut. Jokunen paarma kylläkin. Niin ja Petkeljärven leirintäalueella oli entisöity korsu ja (kummallisen matalat) juoksuhaudat, joten nekin kannattaa käydä tsekkaamassa.

Kyllähän Petkeljärvi nousee suosikkikohteidemme joukkoon Vekaruskosken ja Kalliojärven rinnalle.

Verona ei ymmärrä yksikaistaista autobahnia..

Tiedättehän ne padon seinämää kiipeilevät vuohet? Vega on yksi niistä... Eikä Veronakaan paljoa toiseksi jää.