Syksy on ollut todella kiireinen, enkä ole ehtinyt keskittyä blogiin läheskään niin paljon kuin olisin halunnut. Pennut ovat jo lähteneet maailmalle, mutta meille jäänyt tyttö on kyllä pitänyt arjen aktiivisena. Pentu on todella tomera ja erityisen ketterä, se rakastaa erityisesti kiipeilyä.
Usein nimi on enne. Tämä kannattaisi muistaa pentuja nimetessä, tämä neiti onkin Kuuhaukun Escape Velocity ja vauhtia ei pienestä koirasta lainkaan puutu. Pennun elämän alku oli jo hyvin dramaattinen, eikä surkeilta käänteiltä ole sen jälkeen suinkaan vältytty. Pentu on käynyt jo kerran kirurgin veitsen alla ja tälläkin viikolla se kiipesi syliini kovasti itkien tutustuttuaan ampiaiseen. Pennun syntymästä asti oli selvää, että juuri tämä jää minulle. Ensi hetkistä lähtien pieni Nuna on ollut minulle todella rakas ja tärkeä, eikä mikään tule sitä muuttamaan.
Tällä kertaa jouduin miettimään kutsumanimeä melko kauan. Halusin jatkaa teemaa, jolla olen nimennyt pennun äidin ja isoäidin. Etsin siis kolmetavuista paikannimeä, mutta mikään ei tuntunut juuri sopivalta. Lopulta pennun nimi löytyi sen kanadalaisista juurista ja oli aivan selvää, että tässä on meidän Nunatak! Nunatak Island sijaitsee Kanadassa Nunavutin territoriossa, mutta inuitikielen sanalla nunataq on oma merkityksensä. Nunatak on mielenkiintoinen länsimaiseen kieleenkin yleistynyt sana, jolla tarkoitetaan jäätiköltä kohoavia vuorenhuippuja, jotka eivät ole mannerjään peitossa.
Nunatakilla on tietenkin jo paljon lempinimiä esim. Nuna, Nunsku, Nunnukka, Nunskuriino, Nanotech, Nano, Taateli, Rätvänä jne. Kirjoittelen lisää Nunatakin seikkailuista tässä syksyn ja alkutalven kuluessa!