Koitajoki - rento lasku talvivaelluskauteen

Avasimme talvivaelluskauden Ilomantsissa itsenäisyyspäivän tarjoamana pitkänä viikonloppuna (neljä päivää, kolme yötä). Vaikka kuulumme vähemmän isänmaalliseen joukkoon oli hauska suunnitella teemaan sopiva talviretki aivan rajavyöhykkeen tuntumaan. Suunnittelimme monta reittivaihtoehtoa, sillä emme tienneet mitkä tiet ovat auki ja millaiset lumiolosuhteet meitä reitillä odottaa. Joissain paikoin viikonlopun aikana oli kuulemma tullut 50 cm lunta, Koitajoella lisää lunta sateli n. 20 cm ja pakkastakin oli vain -16 astetta.

Koitajoki ei ole koskaan päätynyt kansallispuistoksi, vaikka kaikki ainekset siihen olisi. Alue on kuitenkin tunnettu soidensuojelustaan ja luonnonsuojelualueilla ei saa poistua merkityltä reiteiltä, eikä koiria saa pitää vapaana. Upea mutkitteleva Koitajoki hiekkadyyneineen on myös loistava valinta melontaan. Reittimme alkoi Niemijärventieltä, sillä tie on aurattu vain sen itäpuolella olevan mökin kohdalle. Lähdimme seuraamaan ilveksen jälkeä rajavyöhykkeen mukaisesti ja tietä pitkin matkaa tuli n. 2,4 km, kunnes reitti kääntyy Tapiontaipaleen parkkipaikalle Lakonkankaalle. Emme turhaan lähteneet kiertämään reitin lähtöpisteelle vaan oikaisimme suoraan metsätien pätkän Tapionaholle, mistä löytyikin kyltti ja reittimerkinnät alkoivat. Metsätiellä saimme miekkailla sauvojen kanssa tielle kumartuneiden puiden viidakkoa vastaan.

Matkaa ensimmäiselle autiotuvalle Hanhikoskelle tuli alle 5 km, mutta reitin avaaminen lumikengillä umpihankeen ja painavan ahkion vetäminen verottivat etenemisnopeutta, joten päätimme jäädä ensimmäiseksi yöksi tuvalle. Ahkiossa meillä oli ruokavuoren lisäksi mm. teltta, talvipussit, keittimet ja polttoaineet, joten ihan kevyestä kuormasta ei ollut kyse. Hanhikosken tupa on talvellakin suosittu päiväretkikohde.

Koitajoen kaikissa autiotuvissa on koirakielto, mutta sitä ei selvästikään noudateta. Kohtasimme neljän päivän aikana kaksi seuruetta, jolloin meidät mukaanluettuna kaikilla oli koira mukana! Meidän koiramme pystyvät yöpymään myös ulkona, tällä kertaa mukana oli Vega sen kätevän varoitustoiminnon takia. Aionkin ehdottaa, että koirakielto poistettaisiin, sillä alueella on myös vuokratupa, joka voi palvella niitä hyvin harvoja vakavia allergioita ja astmaa sairastavia henkilöitä. Lapin käytäntö toimii varmasti täälläkin. Minun vaatteistani tulee jo niin paljon koirankarvaa ja hilsettä, että on aivan sama onko tuvassa koiraihminen vai koira. Pölyinen ja savuinen tupa ei muutenkaan ole astmaatikon unelma. Veto-oikeus voidaan sallia koirattomille ja useamman koiran samaan tupaan sattuessa se väistää, jonka koira ei osaa käyttäytyä koiraseurassa.

Hanhikosken tupaan mahtuu yöpymään 5 ihmistä, tupa on vanha saunarakennus ja sijaitsee hienolla paikalla virtaavan joen vieressä. Koitajoen rauhallinen solina kuului yön aikana tupaan asti, tunnelmallisessa tuvassa on kamiina ja kynttilöitä (jätimme molemmille tuville lämpökynttilöitä). Reitti on helppokulkuinen ja on aivan varmaa, että tulen käymään siellä myös koiravaljakolla. Tällä kertaa kokeellinen keittiömme kokkasi valurautapannulla pakastepitsoja. Aivan kelvollinen ruoka talviretkeilyyn, mutta pannun kuumuuden arviointi vaatii vielä hienosäätöä!

Seuraavana päivänä reittimme jatkui Niemipuron tuvalle. Ahkion kanssa hyvin haasteellinen reitti kiemurtelee Koitajoen rantapenkkaa myöten käyden vain lyhyen aikaa metsän puolella. Reitti oli edellisenä iltana avattu toisten lumikenkäilijöiden toimesta, mutta koska reitti ei ollut ahkion levyinen ei se paljoa nopeuttanut etenemistä. 4 km matka päättyi tuvalle ja päätimme jäädä siihen ja tehdä tuvalla puita ja muutaman kilometrin lenkin ilman varusteita.Yöllä kuulimme jälleen kauhutarinoita. Katselimme verhottomasta ikkunasta pimeyteen tulen eläessä kamiinassa, luoden samalla valjuja valoja 30-luvulla rakennetun tuvan hirsiseinälle.

Maanantaina nukuimme taas pitkään ja paluu Hanhikoskelle oli helpompi, vaikka lunta oli yön aikana tullut reilusti ja tuuli nousi. Kun reitti on vedetty ahkion levyiseksi on ahkion vetäminen huomattavasti helpompaa. Tuvalla oli jo toinen seurue, joten pystytimme hyvillä mielin teltan tuvan viereen. Tuvan asukkaiden onneksti tai epäonneksi BT-kaiuttimesta oli loppunut virta jo edellisenä iltana mm. Veskun ja Sibeliuksen luodessa tunnelmaa iltaan, mutta onneksi lettuja riitti myös muille tarjottavaksi. Siirryimme jo ajoissa (meidän aikatauluun verrattuna) teltan puolelle ja tuulikin tuntui tyyntyvän. Yöllä pakkasta oli vain -10 asteen paikkeilla, joten telttayö sujui hyvin lämpimissä tunnelmissa.

Tiistaina palasimme takaisin noutopisteelle Niemijärventielle. Ahkiolla samana päivänä avattu reitti oli todella nopea kulkea. Koitajoen talvivaelluksesta muodostui erittäin rento pako erämaan puolelle. Susista ei näkynyt jälkeäkään ja täällä itärajallakin saa harrastaa koirien kanssa aivan turvassa, vaikka sitten otsalampun valossa täyden pimeyden keskellä patikoiden. Kun itärajalla koirien kanssa liikkuvia varoitellaan susista niin täytyy kyllä sanoa, ettei näillä varoittelijoilla taida olla kovinkaan realistista kuvaa luonnosta. Täällä ei asuta idän varjossa rajan yli tulevien petojen pelossa! Toivon palaavani Koitajoelle vielä tänä talvena ja viimeistään sitten kun ylityslautat lasketaan taas keväällä käyttöön.

Kevättalvella reitit pysyvät varmasti paremmin auki ja reittiä pääsee kulkemaan myös hiihtämällä, matkat voi helposti kaksin- tai kolminkertaistaa. Tässä vielä muutama vinkki/muistutus:

• Koirallisten täytyy aina pitää telttaa mukana, sillä koiria ei saa (toistaiseksi) viedä autiotupiin. 
• Päivitys 2020: Koirat ovat nykyään tervetulleita autiptupiin, eikä varaustupaa enää ole.
• Rajavyöhyke on koko ajan lähellä, eikä vyöhykkeen sisällä saa liikkua ilman lupaa. 
• Kannattaa siis pitää koira kytkettynä, luonnonsuojelualueet näkyvät kartassa selkeästi ja niiden sisällä koiraa ei saa koskaan pitää vapaana.
• Päivitys 2020: Koiria saa muutenkin pitää vapaana VAIN maanomistajan/metsästysoikeuden haltijan luvalla, muuten irtokoirat rikkovat lakia.
• Koitajoki on laajalti katvealuetta, mutta mobiilidataakin löytyi Niemipuron autiotuvalla.

Lisään ensi viikolla vielä kuvakertomuksen, sillä hienossa säässä tuli otettuun paljon kuvia! Luvassa ehkä todistusaineistoa siitä, ettei kulkeminen lumikenkien kanssa ole aina yhtä juhlaa...
.