Talvivaellus rajaseudulla - Koitajoki kuvakertomus

Lupailin Koitajoen kuvakertomusta jo viime viikolle, mutta teknisten vastoinkäymisten takia saan laitettuun kuvat vasta nyt. Joten pahoittelen viivästystä ja We're Sorry (SP-fanit tietää). Olimme siis itsenäisyyspäivän aikoihin neljän päivän talvivaelluksella Sannin ja Marin kanssa, joiden muista seikkailuista ja Koitajoen kertomuksen voi lukea Arctic Monkey-blogista. Osa kuvista on Sannin ottamia, osa minun kameralla ja puhelimella ottamia.

Vega pääsi jo alkumatkasta avuksi ahkion vetoon, silä lumiolosuhteet olivat rankemmat kuin olimme odottaneet. Valjaiden säädöt olivat jääneet löysälle Veronan käytön jälkeen ja olin jättänyt jousto-osankin kotiin, sillä alkuperäisen suunnitelman mukaan Vegan ei ollut tarkoitus ryhtyä vetohommiin.

Ensimmäinen aamu sarastaa Hanhikosken autiotuvalla. Aiemmin saunana toiminut tupa on sympaattinen päiväretkikohde aivan tällä kohtaa sulana pysyvän Koitajoen rannalla. Tästä eteenpäin ei voi kovin kauas jokea pitkin meloa, sillä Venäjän raja tulee vastaan. Sopivan pieni tupa pysyy mukavan lämpimänä vähäiselläkin kamiinan lämmityksellä.

Pakkanen oli selvästi kiristynyt lähtiessämme toisena päivänä kohti seuraavaa autiotupaa. Ripset jäätyivät helposti kiinni ja Vegakin sai komean kuuraparran. Lumikenkäillessä ei kuitenkaan tullut kylmä, varsinkaan ahkion vetäjille. Vegalla lumi välillä paakkuuntui anturoiden väliin sillä suot ja ojat olivat sulaa vettä, joka jäätyi heti lumen alta paljastuttuaan.

Ja siellä ojan puolella tuli pari kertaa vierailtuun. Lumikengät ja hangen alla piilottelevat pitkospuut eivät ole aina hyvä yhdistelmä. Tämän ojan pohjalla ei ollut onneksi vettä, mutta lumikengän juututtua oksaan kiinni meni hetki kammeta itsensä ylös rinkan kanssa. Toisessa kädessäni näkyy kamera, jota suojelin henkeni edestä vaarallisten pitkospuiden uhatessa.

Niemipuron autiotupa on sekin hienolla paikalla. Tupa on suunnilleen saman kokoinen, mutta laverilla on hieman enemmän tilaa yöpyjille. Myös tämä tupa on entinen, 30-luvun saunarakennus ja tuotu nykyiselle paikalleen 50-luvulla. Yöllä matkalla hieman kauempana sijaitsevaan kuivakäymälään saattoi ajatella puiden lomassa liikkuvan lumipukuisia talvisodan aaveita, jotka tosin näyttäytyivät ilmeisesti vain Vegalle sen katsoessa hiljaiseen metsään ja tuhahdellessa itsekseen.

Mikään retki ei ole kunnollinen ilman minttukaakaon hellää halausta. Toisen illan ruokalistalla oli mm. Sannin pannulla paistamaa tortillasettiä. Illalla, tai ehkä jo yön puolella kävimme vielä kävelyretkellä ilman lumikenkiä. Yritin bongailla suurpetojen jälkiä, mutta mitään varmoja jälkihavaintoja ei kyllä saatu. Kettu ja joku vesiotus olivat liikkuneet joen jäällä.

Kolmantena päivänä palasimme takaisin Hanhikoskelle ja nukuimme yön teltassa. Edes Vega ei häiriintynyt yöllä kuuntelemaan metsän ääniä, vaikka puista tippui välillä lunta teltan päälle ja sivuille. Seuraavana aamuna lähdimme kulkemaan kohti auringonnousua ja lähtöpaikkaamme, minne olimme tilanneet autokyydin.

Paluumatka sujui nopeasti ja ehdimme kävellä jonkin matkaa tietä pitkin autoa vastaan. Pakatessa 4 ihmistä, ahkion, muut tavarat ja koiran henkilöautoon Vega käytti taas tauon hyväkseen ja kierähti unille teltan päälle.

En malta odottaa, että pääsemme Koitajoelle uudestaan!

.