Hyvän mielen kuvamuistoja

19.10.14 päästiin ajelemaan talven ensimmäinen rekiretki ja lunta riittikin koko viikon. Maanantaina herättiin lumettomaan ja synkeään päivään, eikä kamera muutenkaan ole ollut käytössä näin pilvisellä säällä. Siksi olenkin kaivanut tähän arkistoista vanhaa ja vähän uudempaakin kuvaa ja muokannut niistä piristystä lokakuulle. Pääosin siis Odessan 2013 pentukuvia tulee tässä, osa on aiemminkin julkaistuja.

Lauman safkaa

Koiramme ovat koko koirahistoriani ajan syöneet ruokansa tietyllä tapaa, eikä koirillamme ole koskaan ollut ruokintaan liittyviä ongelmia. Koskaan ei ole ollut allergiaa, turkit ovat hyvät ja vatsat kunnossa. Koirillamme ei ole ollut virtsakiviä ja vain yhdellä on ollut kerran korvatulehdus (kauhottuaan korviinsa lunta lempiharrastuksensa "pää edellä mäkeä laskien"-parissa). Tartuntatauteja on ollut yhden yskän verran, sekään ei tarttunut kaikkiin koiriin, ripalia hyvin harvoin, eikä koskaan vuorokautta pidempään.

Koiramme ruokitaan pääosin kuivaruaalla ja raa'alla lihalla. Rekikoiraharrastajalle tulisi olla alusta lähtien selvää, että pelkällä teollisella ruualla koirat eivät voi hyvin. Vaihtelemme kuivaruokamerkkiä jonkin verran, sillä koirat ovat pennusta asti tottuneet siihen, etteivät ne saa yksipuolista ravintoa ja niiden vatsat kestävät sen. Kuivaruoka turpoaa kaksinkertaiseksi nesteessä ja siksi kuivaruoka liotetaan aina ensin vedessä. On turvallisempaa, että turpoaminen tapahtuu ruokakupissa, eikä koiran mahassa, ja näin toivottavasti ennaltaehkäistään mahalaukun laajentumaa ja kiertymää. Jos kuivaruokaa ei liota se imee mahassa kaiken nesteen ja turpoaa siellä, eli koiran olisi juotava paljon nestettä ruokinnan yhteydessä. Ainoa huono puoli ruuan liottamisesssa on se, ettei pehmeässä ruuassa ole hampaille töitä. Asia korjaantuu antamalla koiralle säännöllisesti purtavaa luiden muodossa, eikä koirillamme ole koskaan ollut hammasongelmia. Kuivaruoka on osa koiriemme ruokavaliota, koska en luota siihen, että osaisin itse määritellä ja annostella kaikki koiran tarvitsemat ravintoaineet.

Pennut syövät meillä Nutro Natural Choicen pienten pentujen ruokaa. Se on vahvempaa kuin isojen rotujen ruuat ja pieni nappulakoko tekee ruuasta maistuvaa. Koirillamme ei ole ollut luusto-ongelmia, jokainen on myös selkä- ja lonkkakuvattu terveeksi (paitsi juniori-osasto). Meillä myös pennut saavat syödä niin paljon kuin maha vetää, enkä ikinä laittaisi aktiivista pentua millekään laihdutuskuurille. Käyttämämme merkki on melko kallista, mutta kyllä se niin on, että pentujen ruokinnassa ei ole säästön paikkaa. Meidän pentuja ei koskaan ruokita millään Jahti&Vahdilla! Meillä syntyneet pennut syövät tietenkin myös raakaa lihaa ensiruokinnasta lähtien, kuivaruokaa ne saavat vasta myöhemmin.

                                       

Rekikoiralle lihaa

Joka aterialla koiramme saavat raakaa lihaa. Koska haluan koirieni syövän lämpimät ateriat lämmitän lihan aina. Sanotaan, että raaka liha on koiralle luonnonmukaista, mutta on tutkittu, että hieman kypsennetty liha maistuu koirille paremmin. Kypsennetty ruoka ravintona kuluttaa vähemmän energiaa. Ruuan voi lämmittää esim. lisäämällä sekaan kuumaa vettä, jolloin liha saattaa hieman ruskistuakin ja tämä onkin kätevä tapa ison koiramäärän kanssa. Pienet pennut syövät ihmisille tarkoitettua sika-nauta jauhelihaa, mutta aikuisille menee koirille tarkoitettu liha. Alkuaikoina Sero söi yleensä Oscar-merkkistä lihaa, jota saa ihan perusmarketeista. Se alkoi kuitenkin olemaan usein turhan veristä, joten siirryimme Tessun tehtaanmyymälästä saatavaan jauhelihaan. Tessu Lemmikkiruuat sijaitsee Joensuun Suhmurassa, se on suomalainen yritys ja heidän omat tuotteet on valmistettu suomalaisista raaka-aineista (lohituotteet ovat norjalaisesta kalasta). Tehtaanmyymälästä hankimme myös kuivaruuat, mutta yritys tarjoaa kattavasti myös raakaruokintaan tarvittavat tuotteet. Jauhelihat ostamme 14 kg laatikoissa ja pakasteet on valmiiksi paloiteltu kätevän kokoisiksi laatoiksi. Liha on ollut aina hyvälaatuista ja sopivan rasvaista meidän koirille.

Koska koirani syövät paljon lihaa, ne tarvitsevat hieman kalsiumlisää jauheena korjatakseni ravinnon kalsium-fosfori-suhdetta. Pennut saavat joka aterialla piimää/kermaviiliä, mutta aikuisella se ei riitä kalsiumlisänä. Koiramme kyllä saavat yhä joka aterialla AB-piimää, mutta se on lähinnä maittavuuden takia (ja turhana rahan menona). Jonkin verran lisäkalkkia koirat saavat raakaluista, mutta ne eivät syö luita niin paljoa, että ne yksinään riittäisivät. Luita koirat syövät aina vain valvottuna, oli kyseessä millainen luu tahansa.

Kaikkiruokaiset

Historiallisesti liha on tärkeää rekikoiratyypin koirille, sillä ne ovat eläneet pitkälti pelkällä lihalla ja rasvalla. Koiramme ovat kuitenkin hyvin kaikkiruokaisia. Odessa syö lähes kaikkea; hedelmät, marjat, sienet, juurekset, pähkinät - kaikki muu menee paitsi salaatti. Veronalle kyllä maistuu ne salaatitkin, ainoastaan paistetut perunat se jättää syömättä, siis sipsit, ranskalaiset, lohkoperunat ja muu roskaruoka, joka kyllä katoaa nopeasti Odessan suuhun. Sero onkin sitten nirsompi tapaus ja syö hedelmiäkin valikoiden (vain omena). Myrkkylistan ruoka-aineet maistuisi myös kaikki koirillemme, suklaa olisi Seron herkkua ja Odessa on aivan hulluna ksylitoliin. Samoin viinirypäleet saa koirat aivan hurjiksi kerjääjiksi, sipuli kiinnostaa ainoastaan Veronaa.

Ruokamerkkiä on hyvä välillä vaihdella

Ruokamäärä on pidettävä aina samana, en halua koirieni olevan koskaan nälässä. Ei myöskään kannata syöttää hirvittäviä määriä huonolaatuista ruokaa, joka menee koirasta läpi, vaan panostaa sitten laadukkaampaan ruokaan (kulut voikin yllättäen olla samansuuruisia). Jos ylipainoa kertyy, on kiinnitettävä huomiota liikunnan määrään ja ruaan energiapitoisuuteen, eikä vähentää ruuan määrää (ellei ruuan määrä ole ollut väärä jo alusta lähtien). Kuivaruokaa menee yllättävän vähän meidän laumalle, mutta se johtuu pitkälti siitä, että se on koiriemme ruokavaliossa vain lisä lihan ollessa pääosassa. Toisessa ääripäässä on koiran pitäminen liian laihana. Varsinkin rodussa, jossa turkki on puolet koirasta voi olla vaikeaa arvioida koiran kuntoa. Koskaan siperianhuskylla ei saa näkyä kylki- tai lonkkaluut, mutta kylkiluiden on tunnustellessa erotuttava hyvän rasvakerroksen alla.

Hyvästä ruuasta kertoo hyvin myös se mitä sieltä peräpäästä tulee. Jokainen isomman koiralauman omistaja tietää miten hienoa on tarhojen siivous ja samalla kouliintuu melkoiseksi kakka-asiantuntijaksi ja ainakin itse tunnistan mistä koirasta mikäkin tuotos on lähtöisin. Monet tuntuvat hehkuttavan terveitä koiriaan, jotka suoltavat pieniä ja kovia kikkareita. Mutta viimeisen päälle hieno ja oikeaoppinen se on silloin kun on sen verran pehmeää, että maahan jää pieni jälki (ei toki siivous liian helppoa saa olla). Verona on nyt ollut sellainen papanoija, jolla ensiksikin menee todella pitkään pähkäillessä mihin sen kakkansa laskisi ja sitten joku asiaan perehtymätön voisi luulla, että kissat käyvät tarhassa asioimassa. Joskus koiramme peittävät kuonolla kakkojaan ja on hyvin kiusallista jos sitä tarttuu kuonon kärkeen. Olen myös ehdollistanut koiramme asioimaan pyynnöstä, joten kun hoen yksikseni ”kakka tee, kakka tee” en mainosta sivettikissan tee-versiota. Mielenkiintoista on myös, että koiramme ovat hyvin ”vieraskoreita” ja isoissa kaupungeissa, joissa liikkuu pienellä alueella paljon koiria, koiramme eivät halua asioida ollenkaan.

Maalaisjärkeä

Tarpeeksi kakkajuttuja? Tiivistelmänä siis; ruokinta on ollut meidän laumalla alusta asti ihan yksinkertainen asia. Pennut ovat aina aktiivisia ja tarvitsevat kasvaakseen paljon ravintoa, joten niiden ylisyöttäminen onnistuu vain liikunnan laiminlyömisellä. Parasta liikuntaa onkin sitten vapaana ulkoilu vaihtelevassa maastossa, jolloin lihaksisto ja koordinaatiokyky kehittyy parhaiten. Pentu saa itse liikkua sen verran kuin jaksaa kun omistaja itse pysyy paikallaan tai liikkuu vain pienellä alueella. Varsinaista lenkkeilyä ei alle 5 kk ikäisten pentujen kanssa tehdä ollenkaan. Ruokinnan suhteen on mahdollista tehdä valtavia mokia. Isoimpia virheitä on aliruokkia pentua, antaa huonolaatuista kuivaruokaa ja ylipäänsä ravintoa liian vähän. Ja kysellä sitten netissä, että paljonko pennun pitäisi painaa – paino on aina yksilöllistä, pennun kunnon voi arvioida vain tunnustelemalla kylkiä ja muistaa myös paksun pentuturkin vaikutus. Toinen fataali virhe on alkaa kikkailla lisäravinteiden ja pelkän raakaruokinnan kanssa. Niihin ei pidä puuttua lainkaan, ellei varmasti tiedä mitä tekee. Urheilukoirien ruokinnasta tai barffauksesta innostuneet ovat saaneet koiransa sairastettua aivan järkyttävään kuntoon yli- tai aliruokkimalla tavallista harrastuskoiraa, nopeimmin virheet näkyvät pentujen kohdalla ja sitten ihmetellään eläinlääkärillä, mikä meni vikaan (ylijuotetut koirat, ravintoaineiden puutteista kärsivät koirat jne.)

Pentu kannattaa ottaa kasvattajalta, joka tietää mitä tekee ja jonka koirat ovat hyväkuntoisia, terveitä ja pitkäikäisiä. Tällainen kasvattaja osaa myös antaa kasvateilleen sopivat ruokintaohjeet, joita pennunostajan tulee noudattaa. Kannattaa myös seurata, ettei ruokinta ole pelkkää puhetta jos ”barffaava” kasvattaja kantaa marketista Pedigreetä koirilleen. Kasvattajan antamat ruokintaohjeet eivät ole vain suosituksia, vaan ne ovat ”tuotteen käyttöohjeet” pennun oikeaan kasvatukseen. Jos ohjeita ei noudateta ja pentu ”kasvaa kieroon” on turha tulla kasvattajaa syyttämään. Toisaalta moni kasvattaja myös syyttää pennun omistajia esim. mahdollisista luustoviosta ja pesee kätensä vastuusta syyttämällä ruokintavirheestä. Kasvattajan tulee myös puuttua pennun kasvatukseen jos koiraa hoidetaan väärin ja niin tekeekin kasvateistaan välittävä kasvattaja. Jos pelkää konflikteja ja kasvatinomistajan suuttumista siitä, että häntä mennään neuvomaan ei kannata ryhtyä koiria kasvattamaan. Ikävä kyllä näitä hyssyttelijöitä riittää, tärkeintä on pitää hyvät välit kaikkien kanssa, vaikka sitten koirien kustannuksella.

Kennelissämme on kasvatettu siperianhuskyja jo 34 vuoden ajan, eikä koirien ruokinta ole juurikaan siinä ajassa muuttunut. Silloin ”aikojen alussa” kuivaruuan merkitys oli vielä vähäisempi, mutta alusta asti on ollut selvää, että työskenteleviä rekikoiria ruokitaan raa'alla lihalla. Erilaisia vikoja ja sairauksia oli 30 vuotta sitten huomattavasti vähemmän, luusto-ongelmat olivat lähes never heard (ainoastaan Victorilla oli häikkää kyynärissä, ei selässä kuten muistelin) vaikka koiria kyllä kuvattiin jo 80-luvulla. Myöskään allergioita ja ihottumia ei juurikaan ollut (eikä kyllä ole nykyäänkään oikein ruokituilla/hoidetuilla koirilla). Ongelmat joita muilla kasvattajilla tuntuu olevan kuten krooniset hengitystiesairaudet ovat olleet meidän koirilla täysin tuntemattomia. Koiran ruokintahetki ei vastannut neurokirurgista operaatiota, eikä koirista tehty yliherkkiä liialla varovaisuudella ja antibioottien hankkimisella jokaiseen oireeseen. Toisin sanoen

koirat olivat koiria ja jalostuksessa katsottiin muutakin kuin sukusiitosastetta ja luustotuloksia KoiraNetissä. Jos tässä kohtaa älähtää, ettei sellaisilla asioilla kuten koiran ruokinnalla ole mitään merkitystä jalostuksen ja perinnöllisyyden kanssa on tainnut nukkua ohi muutaman luennon. Pennun kasvuajalla, sen ruokinnalla ja hoidolla koko sen eliniän ajan voi olla perinnöllisiä vaikutuksia vielä sukupolvien päästä. Ympäristön lisäksi ravinnolla voikin olla suuri vaikutus perinnöllisten vikojen ja sairauksien (fyysiset&luonne) puhkeamiseen koirayksilöllä. Ei siis ole jalostusmielessäkään aivan sama miten pentuja ja siitoskoiria ruokitaan.

Uudistus

Tänään on vuorossa blogin uudistus. Halusin taas valkoista ja vähän pirteämpää menoa, jonka takia väreissä on punaista ja keltaistakin. Taustaan saattaa tulla jotain tekstuuria tai sitten jää valkoiseksi. Ilmettä on muutenkin nyt helpompi vaihtaa kun kaikki on toteutettu koodeilla. Entinenkin oli tykätty, mutta vaihdellaan nyt välillä.

Teema on pysynyt samanlaisena, pääosassa on taas kuva Valosta (kuva julkaistu myös kirjassa), sivulinkit löytyvät ylhäältä, widgetit ovat oikealla ja postaukset näkyvät kokonaan ilman jump-linkkiä (ulkoasun pitäisi myös skaalautua jonkin verran). Olen yleensä pitkään tyytyväinen tekeleisiini, siperianhusky.net on pyörinyt samalla ulkoasulla jo vuosia ja kokee täyden uudistuksen ensi vuonna. Tämä layout on blogille vasta kolmas.

Julkaisua odottaa monen monta pidempääkin tekstiä, joten luettavaa kyllä on tulossa. Mutta ensin laitellaan tämä ulkoasu kuntoon!

Lähikuvassa Sero

Tytöt ovat päivät tarhassa, jolloin Sero saa vallata sängyn itselleen. Alin on still-kuva videosta, jonka kuvasin peittoluolassaan uinuvasta Serosta. Harmillisesti takapuoli oli jäänyt peiton ulkopuolelle, vaikka yritystä on selvästi ollut! Sero lenkkeilee päivittäin ja vähintään kerran viikossa kävelemme Seron ja Vegan kanssa 6 km maastolenkin. Vanhoja kuvia katsellessa vasta huomaa miten Sero on alkanut harmaantumaan, onhan se yhä selkeästi musta-valkoinen. Pikimustat samettikorvat ovat harmaantuneet eniten, myös kasvot ovat charmikkaasti harmaantuneet. Serolla on 10 lasta ja yli 20 lastenlasta ja ne ovat kaikki upeita persoonia. Omassa laumassamme ovat Seron pentu Odessa ja lapsenlapsi Verona. Odessa muistuttaa päivä päivältä enemmän enoansa Valoa, mutta Verona on hyvin paljon isoisänsä kaltainen - tosin huomattavasti rauhallisempi kuin Sero nuoruudessaan. Myös oman osaamisensa koirien koulutuksen suhteen huomaa selkeästi kun vertaa nuorta Seroa Veronaan, parempaan suuntaan on menty!

Tyttöjen kanssa syystreeneistä kertyy hyviä viikkokilometrejä ja kirjoittelen treeneistä kunhan saamme kuva-aineistoa. Haluaisin kuvata myös videon väh. 5 km ajosta, mistä näkyy millaista koiriemme meno on. Mistään leikatuista minuutin pätkistähän ei valjakon todellisuutta näe. Tämä myös haasteena muille harrastajille, itseltäni se kypäräkamera puuttuu ja pokkari/jesari-viritelmät eivät ole toistaiseksi toimineet!