No mitäpä me ollaan tässä viimeaikoina tehty. Se näkyy kuvissa. Syksystä alkutalveen meillä oli jo takana aika monta sataa kilometriä. Treeniä on tehty vaihtelevissa maasto- ja lumiolosuhteissa, samalla kokoonpanolla kuitenkin ja nyt loppukaudesta saammekin nauttia hyvin - ei vaan erinomaisesti kulkevasta valjakosta. Hyvin toimiva tiimi on palkinto syksyn harjoittelusta. Ylimpänä olevat kuvat saatiin otettua kun mukana oli apukäsi kameraa käyttelemässä ja vaihtoehtoisesti sitten koiria ajamassa. Matkaa tuli tuolle reissulle sellaiset 25 km, jonka aikana pidettiin yksi 5 min juomatauko. Vaikka pakkasta ei juurikaan ollut, koirat kyllä kulki, eivätkä pysähtymistauot kelvanneet.
Kuvakollaasissa näkyy onnekas sattuma kun pääsimme ajamaan kantohangella suolla. Siinäpä sitten harjoiteltiin avoimen kentän johtajuutta ja ihme kyllä Verona käänsi valjakon geen ja hawn perusteella oikein. Ja sitten kun kesäretkeilyreitin osoittava lumesta pilkottava puomi löytyi Verona osasi seurata näkymätöntä reittiä (hajun vai nerokkaan päättelykyvyn avulla). Auringonlaskun värit värjäsivät lumen ja Verona teki välillä "kettuhyppyjä" kuullessaan hangen kannen humahtavan alas. Odessa on pysynyt ihan hyvin matkassa mukana, alamäet se haluaa mennä hillitymmin kuin nuoriso.
Melko harmaassa säässä on kuitenkin viime päivät vietetty. Petkeljärvellä lumikenkäillessä oli jaloissa "hieman" lunta lisäpainona, mutta eteenpäin mentiin. Vielä olisi hetki aikaa omia reittejä ajella ennen kuin lumet sulaa. Sormet ristissä odotellaan kunnon hankiaisia ja aurinkoisia pakkaspäiviä. On suuri vääryys pitää tarha pullollaan parhaassa iässä olevia koiria ja olla sitten ajamatta isolla valjakolla kunnon päivämatkoja. Näin se pienempikin valjakko kulkee ja kulkee toki pidemmällekin.
