Supervoimia

Koirana elämisen erilaisuus voi unohtua kun keskitymme itseemme ja kiireisiimme. Vaikka meissä on paljon samaa, on meissä myös valtavia eroja. Vega on viettänyt kanssani eniten aikaa retkillä, jolloin se saa käyttää kaikkia aistejaan luonnossa.

Kävelen rinkka selässä pitkin syrjäistä metsätietä. Puhelin ei löydä verkkoa, olemme katvealueella. Takana on kolme luonnossa vietettyä yötä, eikä minulla ole oikeasti halua palata vielä ihmisten pariin. Ihminen on kuitenkin kaikkialla. Polut ja metsätiet, taivaalle piirtävät lentokoneet, ojitetut suot ja talousmetsät. Suomessa luonnollista metsää on jäljellä enää alle 5 %, koko planeetallamme koskematonta luontoa on vain 35 %. Koiramme elävät keskellä ihmisen muokkaamaa maailmaa ja joskus on vaikeaa muistaa kuinka eri tavalla ne ympäröivän maailman kokevat.

Koiran silmin maisema näyttää hyvin erilaiselta. Niillä on meihin verrattuna erilainen näkökyky, eivätkä ne näe värejä samalla tavalla kuin me. Koirat näkevät sinisen ja keltaisen, mutta eivät punaista. Ne erottavat vähemmän sävyjä kuin ihmiset, joten maailma on niille sinisen, harmaan, keltaisen ja ruskean sävyjä. Kun koiralle heittää punaista palloa vihreällä nurmella, sen on vaikea erottaa sitä, koska pallo erottuu koiralle nurmesta vain hieman eri sävyisenä. Koira ei ollut tyhmä kun ei huomannut palloa, se ei vain näe sitä samoin kuin me. Joidenkin tutkimusten mukaan koira pystyy näkemään ultraviolettiväriä, jota ihminen ei normaalisti koskaan näe. Monet kasvit ja eläimet käyttävät ultraviolettia eri tarkoituksiin, esim. linnut voivat nähdä saaliseläinten virtsan.

Valokeilan osuessa pimeässä koiran silmiin ne peilaavat hohtavana takaisin. Muistutus koiran entisestä, villistä elämästä. Ne näkevät pimeässä ihmistä huomattavasti paremmin, mutta eivät erota yksityiskohtia. Ne eivät erota etäisyyksiä yhtä hyvin, mutta niiden näkökenttä on laajempi ja ne erottavat liikkeen paremmin. Jos koira häviää ihmiselle värien, lähinäön tarkkuuden ja etäisyyksien suhteen, se kuitenkin voittaa liikkeen, laajuuden, pimeänäön ja ultravioletin suhteen.

Vega tassuttelee eteenpäin pehmeällä hiekkatiellä kun jännittävä uusi haju kiertyy sen kirsuun. Kumarrun tutkimaan sen löydöksiä ja huomaan karhun jäljet. Tien penkalla tunnistan karhun voimakkaan hajun ja huomaan sen tiputelleen suustaan mustikoita tien sivuun. Olemme yllättäneet ruokailevan karhun ja se on poistunut metsään havaittuaan meidät. Vega tietää karhusta varmasti paljon enemmän kuin minä. Se piehtaroi hajuissa ja saan kotiinviemisiksi karhulta haisevan koiran. Jäiköhän karhu lähelle seuraamaan kulkuamme, valmiina pakenemaan vai onko se jo kaukana. Vegaa ei näytä kiinnostavan, jatkamme matkaa.

Koiran hajuaisti on ihmiseen verrattuna täysin ylivertainen, yksi koirien supervoimista. Siinä missä meillä hajureseptoreja on n. 6 miljoonaa voi niitä koiralla olla jopa 300 miljoonaa. Meitä nuuhkiessaan koira tietää missä olemme olleet, mitä olemme syöneet ja jopa sen, mitä sairauksia meillä on. Ne tietävät hajun perusteella olemmeko onnellisia tai kenties stressaantuneita. Koiran hajuaisti on uskomaton ja siksi meidän pitäisi tarjota niille paljon mahdollisuuksia käyttää sitä. Lenkkeillessä koiralle pitäisi antaa paljon aikaa jäädä nuuhkimaan ympäristöä ja siksi käytän koiria tavallisilla hihnalenkeillä. Järjestän niille myös kotona hajuerottelu- ja etsintäleikkejä, joista ne kaikki innostuvat. On mahtavaa katsoa kun koira keskittyy nuuhkuttelemaan. Oletko huomannut, että koiran kirsu on sivuilta auki ja miettinyt miksi? Toisin kuin ihminen, koira sisään- ja uloshengittää eri kautta. Uloshengitys poistuu kirsun sivuilta, jolloin koira voi nuuhkia jatkuvasti uusia hajuja.

Vega on selvästi väsynyt retken jälkeen ja hyppää tyytyväisenä autoon. Onko se nauttinut retkestä ja oliko metsässä vietetty aika sille pääosin miellyttävää? Auto pitää melkoista meteliä ihmistenkin korvissa, mutta kuvittele millaisen melusaasteen keskellä koirat joutuvat elämään. Koiran kuulo on moninkerroin parempi kuin ihmisellä ja ne kuulevat taajuuksia, joita ihminen ei koskaan kuule. Me emme kuule koiran kuulemia ultraääniä ollenkaan, pienet pennut myös kommunikoivat ultraäänillä ahdistavissa tilanteissa. Koiralle ei ole koskaan tarvetta huutaa, se kuulee kyllä. 

Sanoja merkittävämpiä ovat äänen sävyt ja painotukset, koiralle voi leperrellä millä kielellä tahansa ja ne ymmärtävät ihmisen tarkoitusperät. Intonaation merkityksen koin Vegan ollessa pentu, kun se sattumalta kuuli venäjänkielistä puhetta ohjelmassa. Se keskeytti aiemmat puuhansa ja kävi television äärelle istumaan, tarkasti kuunnellen ja käännellen päätään. Se muisti elämänsä Venäjällä ja tunnisti puheessa jotain tuttua. Koirat käyttävät kommunikoidessaan monenlaisia ääniä ja ne saattavat haukkua hyvinkin kovaäänisesti. Tietyt taajuudet antavat koiralle ärsykkeen ulvomiseen, Vega yhtyy ambulanssin kutsuun ja kasvattini laulaa viulun säestämänä. Jos lähden kotoa lenkille yhden koiran kanssa, kuulen jossain vaiheessa kotiin jääneiden yhtyvän ulvontaan, kun ne kutsuvat lauman jäsentä takaisin luokseen. 

Kotona Vega saa vielä nauttia yli jääneitä retkieväitä. Se ei paljoa nautiskele, vaan hotkaisee kaiken kerralla. Erityisaisteista (kuulo, näkö, haju ja maku) koira häviää ihmiselle vain makuaistin kohdalla, makureseptoreja sillä on vähemmän. Koira ei pysty tunnistamaan yhtä paljon makuja kuin ihminen, mutta se kyllä maistaa sille tärkeimmän umamin, sekä suolaisen, makean, happaman ja karvaan. Kuten ihmisillä monet makuina koetut ärsykkeet ovat oikeasti hajuja, varsinkin koirille hajuaisti on makua tärkeämpi. Chiliharrastajiin sekaantuneena mietin tietysti sitäkin, miten koira kokee tuliset maut. Tulisuus ei oikeasti ole maku ollenkaan, chilin sisältämä kemiallinen yhdiste kapsaisiini aiheuttaa “aistiharhan” polttavasta, jopa kivuliaasta tunteesta. Koirat ovat reagoineet tähän epämukavaan tunteeseen, samoin kuin ne reagoisivat kipuun, joten ei ole aihetta olettaa etteivät ne kokisi tulista ruokaa samoin kuin ihmiset. 

Ihmeellisiä, sitä koirat todella ovat ja niiden touhuja seuratessa ajelehdin usein jännän äärelle. Sieltä palattuani haluan viedä ne pitkälle kävelylle ja kaivan hajuerottelupurkit esiin. Piirrän metsään hajujäljen ja piilotan Odessalle makupaloja kirjahyllyyn ja sohvatyynyjen väliin. Siellä se sitten tuhisee menemään, häntä tärkeästi pystyssä.

Kirjoitettu viime syksynä.

Eettinen koiranruoka

Ilmastokriisin keskellä koiraharrastajakin joutuu miettimään, miten ekologisesti kestävää koiran pitäminen on. Lehtien otsikot huutavat, että koira saastuttaa yhtä paljon kuin katumaasturi ja sitä on perusteltu pääosin koiran lihapainotteisella ruokinnalla. Sen verran voi kuitenkin huokaista helpotuksesta, ettei uusimpien tutkimusten mukaan koira todellisuudessa saastuta läheskään niin paljon, varsinkaan silloin kun kiinnittää huomiota koiran ruokintaan.

Markkinoille on jo ilmestynyt mielenkiintoisia vaihtoehtoja ympäristöystävälliselle koiran ravinnolle. Koiran ruokinnassa on kuitenkin hyvä pitää mielessä eettisyys myös siltä kannalta, että koira on lihansyöjä. Koira on kuitenkin eriytynyt villistä sukulaisestaan sudesta jo 30 000 vuotta sitten ja se pystyy hyödyntämään hiilihydraatteja sutta paremmin. Tosin ei susikaan ole 100 % lihansyöjä. Koiramme syövät oma-aloitteisesti mustikat ja viinimarjat pensaista, kuten todettiin myös Voyageurs Wolf Projectin tutkimuksissa susien tekevän. Tutkimuksessa heinäkuussa jopa 83 % susien käyttämästä ravinnosta oli mustikoita, joita ne myös syöttivät pennuilleen. Sudet syövät myös paljon muuta kasviperäistä ravintoa, riippuen mitä alueella on saatavilla.

Itseäni kiinnostavimmat uutuudet ovat hyönteisproteiini ja ns. roskakalaruuat. Seuraan myös väittelyä siitä, voiko koira elää hyvää elämää vegaanina. Toisin kuin kissa, koira pystyy elämään ilman lihaa, mutta varsinkin siperialaisen kaltaisille arktisille roduille eläimistä saatava rasva ja proteiini ovat olleet tärkeitä. Koirien kasviperäisissä ruuissa käytetään soijaa sen korkean proteiinipitoisuuden takia, sekä siksi, että se sisältää koiran tarvitsemat välttämättömät aminohapot. Lisäksi kasvisruokia voidaan täydentää aminohapoilla. Ruokin itse koirani 50/50-ruokinnalla, jolloin kuivaruoka voisi periaatteessa olla täysin lihatonta.

Olen itse lopettanut tehotuotetun ja kaiken vankeudessa kasvatetun lihan syömisen n. 20 vuotta sitten. Siitä lähtien olen siirtynyt lähemmäs vegaania ruokavaliota eettisistä ja ekologisista syistä, en myöskään koskaan osta riistalihaa vaikka voinkin sitä muuten syödä. Kompensoin jo omalla ruokavaliollani sitä, että koirani syövät lihaa.

Mistä liha koirien ruokiin sitten tulee ja miten liharuokinnan voi pitää ekologisesti kestävänä? Sanotaan, että liha koirien ruokiin tulee ihmisille tarkoitetun ravinnon sivuvirroista. Tämä ravinto heitettäisiin hukkaan, ellei sitä käytettäisi eläinten ruokiin. Naudanliha on kaikkein epäekologisin ja tässä kohtaa on huomioitava, että Suomessa naudanliha on todellisuudessa maitotuotannon sivutuote. Pääpahis Suomessa on maito, jonka kulutukseen meidät kaikki on lapsesta asti aivopesty. Lihaa tuotetaan jo nyt valtavat määrät liikaa, jolloin ylijäämäliha käytetään rehuksi ja sillä ruokitaan myös kaikki maailman lihaa syövät lemmikkieläimet. On selvää, että lihantuotantoa ihmisravinnoksi on vähennettävä ja samalla se vähenee myös koirien ruokakupeista. Onneksi koirille kuitenkin kelpaavat ne lukuisat ruhon osat, joita nykyihmiset eivät enää hyödynnä.

Totuus koirien ruuissa käytettävän lihan alkuperästä ja koostumuksesta ei olekaan aivan yksinkertaista selvittää. Valmistajan ei tarvitse ilmoittaa tuotteen alkuperämaata, eikä raaka-aineiden alkuperää. Koiranruokien laatua valvotaan hyvin vähän, lähinnä pistokokein. Suomessa valmistetuissa koirien ruuissa valvonta on tiukempaa. Tiedätkö mistä koirasi ruuan raaka-aineet tulevat? Käytän itse suomalaista kuivaruokaa, joka on valmistettu Hollannissa. Biofarmilta on tullut myös uutuus, joka on valmistettu Suomessa, suomalaisista raaka-aineista, mutta emme ole testanneet sitä vielä. Koirieni ruokintaan käyttämäni liha on paikalliselta yritykseltä, jonka pakasteet ovat lähellä tuotetuista raaka-aineista, eli paikallista ylijäämää. Haluaisin kuitenkin käyttää enemmän kalapakasteita, en kuitenkaan Norjassa kasvatettua ja maailman toisella puolella prosessoitua lohta, vaan paikallista kalaa.

Hiilitassunjälkeä voi pienentää pienillä valinnoilla. Kotimainen siipikarja kuormittaa ympäristöä 86 % nautaa vähemmän Dagsmark Petfoodin teettämän tutkimuksen mukaan. Kanojen elinolosuhteissa on kuitenkin niin paljon parannettavaa, että eettisempi vaihtoehto on esim. Itämeren silakka, joka saman tutkimuksen mukaan kuormittaa ympäristöä 95 % vähemmän kuin nauta. Hiilitassunjälkeä voi pienentää vielä enemmän valitsemalla hiilihydraatiksi kotimaisen kauran ulkomailta kuljetettavan riisin ja soijan sijaan.

Nykyään en osta koirille herkkuja, jotka sisältävät tehotuotettua lihaa. Ei ole yhtään hyvää syytä syöttää koiralle maailman toiselta puolelta rahdattua nautaa koiran koulutuksessa tai ylimääräisenä hemmotteluna! Siihen sopivia vaihtoehtoja on niin paljon kasvisvaihtoehdoista lähtien. Välillä pakastin täyttyy kaverin teurastaman lampaan luista tai metsästäjiltä jää koirille ylimääräistä purtavaa. Kalastuksen sivutuotteena jää myös yli paljon koirien käyttöön soveltuvia osia, esim. Alvar Petfoodilla on Hukkaherkku Muikku, joka on kuivattuja muikun päitä (koirani ovat aivan hulluina kuivattuun kalaan). Laumani rakastaa omenaa ja porkkanaa valtavasti, joten ne käyvät erinomaisesti herkkuina kotioloissa.

Ruokinnan näkökulmasta koiraharrastuksen tulevaisuus ei näytä niin synkältä ja on hienoa huomata suomalaisten koiranruokien saapuminen markkinoille. Toistaiseksi hyönteisproteiini ja muut ekologiset uutuudet ovat liian kalliita isomman lauman ruokintaan. Olen valmis maksamaan hieman enemmän, mutta en moninkertaista hintaa nykyiseen hyvälaatuiseen ruokaan verrattuna.

Metsästäjät sudenhäntä kainalossa

Seurasin susikeskustelua melko tiiviisti vuoden 2020 ajan ja törmäsin jatkuvasti toistuviin väitteisiin susiin ja itse susikeskusteluun liittyen. Olen ollut suden puolustaja koko ikäni ja olen syntynyt ja kasvanut Pohjois-Karjalassa susireviirillä. Perheeseeni ja lähipiiriini on aina kuulunut metsästäjiä ja olen itse ammatiltani erä- ja luonto-opas. Susiin liittyvä konflikti kärsii populismista, jolloin tilaa totuudelle jää hyvin vähän. Suden vastustajat ovat ketun- tai siis sudenhäntä kainalossa piilotellen todellista tarkoitusperäänsä. He levittävät disinformaatiota susista, tutkijoista ja luonnonsuojelutahoista tarkoituksenaan levittää pelkoa ja vihaa luontoa kohtaan.

Suden kanta-arvio on Luonnonvarakeskuksen tuottama arvio susien määrästä. Se julkaistaan vuosittain ja se perustuu tieteellisiin menetelmiin, kuten DNA-analyysiin ja jälkihavaintoihin. Luke on maa- ja metsätalousministeriön alainen tutkimuslaitos, eikä sillä ole minkäänlaista agendaa susikannan suhteen. Susien vastustajat eivät usko tieteelliseen näyttöön, vaan luottavat mieluummin mitä erikoisempiin salaliittoteorioihin susien moninkertaisesta määrästä siirtoistutuksiin. 

Uhanalaisen lajin status aiheuttaa joissakin metsästäjissä hämmennystä. Lajina susi ei olekaan kansainvälisesti uhanalainen, mutta emme voi jättää luonnon ja lajien suojelua muiden vastuulle. Siksi uhanalaisuutta tarkastellaan myös valtiokohtaisesti ja valtioilla on vastuu oman alueensa luonnosta. Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys. Yksi esimerkki on metsäpeura, jonka suomalaiset metsästäjät tuhosivat maasta kokonaan. Jos Venäjällä olisi tehty samoin, koko laji olisi jo kuollut sukupuuttoon. Sama voi käydä mille tahansa lajille ja siksi uhanalaisuutta tarkastellaan myös valtioittain. Metsästäjät eivät voi valita mitä lajeja Suomessa suojellaan.

Suotuisan suojelun tasolla tarkoitetaan sitä tasoa, jolla laji säilyy elinkelpoisena osana elinympäristöään. Suden kohdalla tästä on määritelty EU:n luontodirektiivissä ja alaraja tuolle tasolle on määritelty maa- ja metsätalousministeriön johdolla laaditussa Suomen susikannan hoitosuunnitelmassa ja se on 25 lisääntyvää paria. Tämä perustuu jälleen tieteelliseen tutkimukseen ja mm. geneettisen monimuotoisuuden säilyttämiseen, jolloin kanta pysyy elinvoimaisena. Esimerkkejä monimuotoisuuden häviämisen tuottamista ongelmista on mm. Norjasta ja Isle Royalelta USA:sta. 

25 lisääntyvää paria perustuu koirien kasvattajillekin tuttuun teholliseen populaatiokokoon, mutta toinen perusta on myös laumapohjainen demografinen elinkykyanalyysi. Se, että pienin elinvoimainen kanta saavutetaan, ei tarkoita suotuisan suojelun tasoa ja metsästyksen aloittamista. Suotuisan suojelun taso saavutetaan vasta pitkällä aikavälillä, eikä tällä hetkellä metsästäjien tarvitse edes haaveilla metsästyksen aloittamisesta. 

Kannanhoidollisella metsästyksellä ei ole mitään tieteellistä perustaa. Kyseessä on metsästäjien tarve pitää kilpaileva laji pienilukuisena ja turvata metsästyskoirien nykymuotoinen, epäeettinen käyttö. Luontoa ei ole mitään tarvetta “hoitaa”. Kun kannat kasvavat liian suuriksi, ne myös pienenevät luonnollisen poistuman kautta. Metsästyksellä ei ole lisätty suden hyväksyntää, eikä lopetettu salametsästystä. Suojelun kannalta kannanhoidollinen metsästys on ollut katastrofi, eikä sitä tulisi toistaa.

Metsästyskoirat susien uhreina on pääsyy Pohjoismaiden järjettömään susivihaan. Ensin on mainittava, että suurpedot ovat vain pieni osa metsästyskoirien kuolinsyistä, liikenneonnettomuuksien ollessa niistä yleisin. Niiden lisäksi metsästyskoirat kuolevat hirvien tallomina, hukkumalla, harhalaukauksissa, muissa onnettomuuksissa maastossa kuten tippuminen tai oksaan juokseminen, sekä luolakoirilla luoliin tukehtuminen. Yksi näiden “rakkaiden perheenjäsenten” kuolinsyy on metsästyskäyttöön soveltumattomuus, jolloin koiran perhe itse päättää tappaa koiran, koska se ei toimi harrastusvälineenä. Kaikkien näiden kuolinsyiden varalta harrastaja ottaa koiralleen vakuutuksen. Kuitenkin täysin järjenvastaisesti yksi näistä luonnollisista riskeistä on sellainen, että sitä ei hyväksytä ja valtiota vaaditaan korvaamaan kun koira kuolee suden reviirikiistan tai metsästyksen seurauksena. On myös huvittavaa, että koiria käytetään susia metsästäessä ja karkoittaessa, mutta samalla susien väitetään estävän koirien kanssa metsästäminen. 

Toinen fakta on, että nykyisen kaltainen metsästys, jossa koira lasketaan metsään tutkapanta kaulassa on vasta muutaman vuosikymmenen vanha - ei ikiaikainen elämäntapa. Vielä aivan viime vuosikymmenille asti esim. hirvenmetsästyksessä käytettiin ajoketjuja. Myöskin koirarodut ovat muuttuneet, eivätkä ne ole enää kokonaisvaltaisia metsästyskoiria, jolloin hyvä metsästyskoira oli koira, joka palasi elossa metsältä. Hyvän koiran tulee osata tarkkailla myös ympäristöään. Valitsemalla oikean rodun, oikean metsästystavan ja kiinnittämällä huomiota jalostukseen voidaan metsästystä harrastaa koiran kanssa myös susialueilla.

Pihasusi on susien vastustajien keksimä termi susista, jotka ovat liikkuneet ihmisasutusten lähettyvillä. Suomessa ei enää ole suuria erämaita ja luonnontilaista metsää on jäljellä alle 5 %. Ihminen tuhoaa kiihtyvällä vauhdilla susien elinympäristöä ja levittäytyy itse yhä laajemmalle alueelle. Harva eläin Suomessa elää kohtaamatta ihmisen jälkiä ja on täysin normaalia, että eläimet liikkuvat myös lähellä ihmisasutusta. Susi on älykäs eläin ja se hankkii ravinnon sieltä, mistä sen helposti saa. Tästä meillä on esimerkkinä koira, joka kesyyntyi sudesta liikuttuaan asutusten liepeillä, käyttäen ihmisten jätteitä ravintonaan. Susien liikkumista ihmisten lähellä ehkäistään poistamalla ravintohoukuttimet. Niihin kuuluvat niin haaskat, irtokoirat kuin suojaamattomat kotieläimetkin.

Koirasudet ovat suden ja koiran lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Olen aina ollut niiden kasvatusta ja lemmikkinä pitoa vastaan, sillä usein arkoina eläiminä ne joutuvat elämään stressaavassa ympäristössä koko elämänsä ja niitä päätyy liian usein vääriin käsiin. Koirasudet eivät myöskään kuulu luontoon ja ne ovat pelkästään haitaksi sudelle. Suojelutahoilla ei ole mitään syytä hyysätä koirasusia luonnossa tai laittomina kotieläiminä. Suomen luonnosta on löytynyt hyvin vähän koirasusia, ne pystytään erottamaa susista DNA-testien avulla. Luke on tehnyt tutkimusta Suomen susikannasta ja se on tehty eri alueilla ja eri aikoina eläneistä susista, jotta tutkimus on ollut mahdollisen kattava, eikä tutkimuksissa löytynyt koiran perimää. Susia vastustavat pseudotieteilijät levittävät jatkuvasti disinformaatiota Suomen susikannan perimästä, väittäen eläinten olevan koirasusia. Väitteille ei ole tieteellistä näyttöä. 

Susi ja koira ovat saman lajin villi ja kesy versio. Niiden ero on määritelty mm. CITES-sopimuksessa olevan neljä sukupolvea ja DNA-testeillä pystytään määrittämään milloin kyseessä oleva eläin on katsottava sudeksi, koiraksi tai koirasudeksi. Nykyiset testit ovat niin tarkkoja, että niillä pystytään erottamaan jopa eri koirarotuja toisistaan. Ei siis ole olemassa eläimiä, jotka ovat 100 % susia tai 100 % koiria kun kyse on samasta lajista. Esimerkiksi meissä eurooppalaisissa nykyihmisissä on neandertalin ihmisen geenejä, joten tällaiset puhdasrotuisuusajatukset on hyvä jättää historian sivuille. Koirankasvattajien on helppo ymmärtää, ettei perimä noudata suoraviivaista 50-50 periytymistä niin, että tietyt ominaisuudet periytyvät yksilöille halutulla tavalla. Eläin voi fenotyypiltään (anatomia, fysiologia, biokemia ja käyttäytyminen) vaikuttaa sudelta, vaikka kyseessä olisi koira tai toisinpäin, koiralta vaikuttava eläin voi olla susi. Esimerkiksi mustat sudet ovat perineet turkin värin kesykoirilta. Risteymät tapahtuivat tuhansia vuosia sitten ja nämä mustat sudet ovat susia, eivät mitään muuta. Siksi ainoa luotettava menetelmä on DNA-analyysi. Mainitsen vielä, että myös koirasuden ja villikoiran ampuminen ilman viranomaismääräystä on Suomessa laitonta.

Paikallisten susivastaisuus on sitkeästi elävä myytti susikeskustelussa. Yksi yleisimpiä kommentteja on se, että susien suojelijat asuvat kaupungeissa ja vastustajat maaseudulla. Todellisuudessa suojelijoita löytyy paljon myös susireviireiltä, mutta kuvan paikallisten susivastaisuudesta muodostaa äänekäs joukko metsästäjiä. Tähän vaikuttaa myös ns. vaikenemisen kulttuuri, jota on suden salametsästyksen kohdalla tutkinut Itä-Suomen yliopiston ympäristöpolitiikan emeritusprofessori Pertti Rannikko. Susireviirien asukkaat eivät ole homogeeninen ryhmä ja metsästäjienkin on hyvä se muistaa, sillä maanomistajat voivat kieltää metsästyksen maillaan kokonaan. Susivastaisuus yleistetään usein koskemaan kaikkia metsästäjiä, koska susimyönteiset metsästäjät tuovat äänensä harvemmin kuuluviin.

Salametsästys on tutkimusten mukaan Suomen susien yleisin kuolinsyy. On useita tapauksia, joissa poikkeuksellisesti käyttäytyvä susi on tapettu viranomaisten määräyksellä ja patologisissa tutkimuksissa eläimistä on löydetty vanhoja hauleja merkkinä salametsästyksestä. Suhteellisesti eniten salametsästetään kuitenkin pantasusia, eli tutkimukseen pannoitettuja susia, joiden sijaintitietoja on myös jaettu koirilla metsästävien avuksi (kiitoksena yhteistyöstä pantasusia on tapettu laittomasti). Pääosin salametsästyksen tutkimus perustuu kuitenkin populaation kasvun ja kuolleisuusriskien mallinnukseen, sillä salametsästyksen todellista mittakaavaa on vaikea määritellä kiinnijäämisriskin ollessa vain 10 %. Tutkimusten mukaan kannanhoidollinen metsästys ei vähennä salametsästystä Suomessa, vastaavia tuloksia on saatu USA:ssa Wisconsinissa ja Michiganissa tehdyssä tutkimuksessa.

Poikkeusluvat ovat Suomen riistakeskuksen myöntämiä tappolupia, jotka ovat aina vahinkoperusteisia ja metsästyksen on kohdistuttava vahinkoa aiheuttavaan yksilöön. Suomi on saanut EU:n tuomioistuimelta ennakkoratkaisun, joka johti myös korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuun riistakeskuksen myöntämistä luvista laittomina. Poikkeuslupia myönnetään edelleen luontodirektiivin vastaisesti ja suojelutahot joutuvat tekemään niistä jatkuvasti valituksia. Meillä on siis pukki kaalimaan vartijana kun metsästäjät itse päättävät poikkeusluvista.

Poliisin määräys on keino tappaa susi, joka aiheuttaa vaaraa ihmisen hengelle, terveydelle tai huomattavaa vahinkoa omaisuudelle. Se ei ole koskaan ennakoiva tai kannanhoidollinen toimenpide ja ennen määräystä tappaa susi on käytettävä muita keinoja, yleisimmin karkoitusta. Huolta, uhkaa tai vaaraa aiheuttavien susien määritelmät ovat luettavissa Suomen susikannan hoitosuunnitelmassa. Poliisi puuttuu tilanteeseen uhkaa, vaaraa ja vakavaa vaaraa aiheuttavissa tilanteissa ja sutta yritetään ensisijaisesti karkoittaa ääni-, valo-, ja kipupelotteilla, sekä koirien avulla. Ihmisarkuuden menettäneet sudet ovat Suomessa äärimmäisen harvinaisia ja on tapauksia, joissa poikkeuksellisesti käyttäytyvien susien taustalla on salametsästyksen susille aiheuttamat vammat.

Poronhoitoalue on tullut itselleni tutuksi työskenneltyäni erä- ja luonto-oppaana Ruotsin ja Suomen Lapissa. Tilanne on absurdi, sillä Lappia mainostetaan aitona erämaana, mutta joudun tuottamaan asiakkaille pettymyksen kertomalla totuuden, ettei Lapissa ole susia käytännössä ollenkaan. Suomessa poronhoito ei ole pelkästään saamelaisten oikeus ja tämä yksi elinkeino talloo jalkoihinsa alkuperäisen luontomme. Ei pelkästään susia ja ahmoja, vaan ylilaidunnus on todellinen ongelma alkuperäisluonnolle.

Poronhoitoalueen eteläinen raja on Kainuussa, eli poronhoitoalue käsittää lähes kolmanneksen Suomen maapinta-alasta. Myös suurimmat erämaa-alueet sijaitsevat poronhoitoalueella, eli susille suotuisimmat alueet on valjastettu yhden elinkeinon tarpeisiin. Toisin kuin luullaan, poronhoito ei ole Suomen alueen alkuperäisiä elinkeinoja, eikä siihen liittyvää paimentolaiskulttuuria ole Suomessa enää olemassa. Alkuperäiseen kulttuuriin kuului porotokkien mukana liikkuminen, jolloin paimentolaiset samalla suojelivat eläimiään. Pedot toki verottivat poroja silloinkin, mutta se oli hyväksyttävä osana luontoa eläessä (lähteenä Markku Lehmuskallion Fata Morgana-luento Espoossa 2006).

Luonnonsuojelijat, jotka pitävät huolen siitä, että uhanalaisen lajin suojelu onnistuu ja siihen liittyviä lakeja noudatetaan joutuvat jatkuvasti ns. maalituksen kohteiksi. Heihin kohdistetaan yksilöityä vihapuhetta ja heidän osoitetietoja julkaistaan sosiaalisessa mediassa. Luonnonsuojeluyhdistyksistä levitetään disinformaatiota laittomuuksien tekijöinä, eivätkä nämä suden vastustajat tunnu ymmärtävän edes yksinkertaisempia yhdistyslain perusteita laajoista lakikokonaisuuksista puhumattakaan. Yritykset vaientaa suojelutahot ovat tyypillisiä susikeskustelussa.

Suden vaarallisuus perustuu lähinnä pelkoihin. Susi on suurpeto, joka pystyy tappamaan ihmisen, mutta sen vaarallisuutta tulee tarkastella mittakaavassa. Suomessa viimeiset ihmisuhrit ovat 1800-luvun lopulta. Tavallisin syy ihmisvahinkoon on ollut rabies, mikä selittää myös Suomen tilannetta 1800-luvulla. Noilta ajoilta on huomioitava myös lukuisia muita seikkoja, joita on selvitetty Luontoliiton Susiryhmän artikkelissa ihmisvahingoista (linkki tekstin lopussa). Riski joutua suden uhriksi on hyvin pieni. Metsästäjät tappoivat vuonna 2020 kaksi ihmistä, toinen heistä oli maastopyöräilijä, joka ammuttiin Urho Kekkosen Kansallispuistossa. Tilastojen valossa metsästäjä on sutta vaarallisempi, mutta puheenvuorot metsästyksen rajoittamisesta ovat kummastuttavan vähissä.

Lopuksi, avaimet konfliktin ratkaisemiseksi ovat jo käytössämme. Meillä on huolellisesti laadittu susikannan hoitosuunnitelma, nyt meidän pitäisi vain noudattaa sitä. Todellinen tarkoitus susikannan tuhoamiseen tulee ainoastaan niiltä metsästäjiltä, jotka haluavat jatkaa nykymuotoista koirilla metsästämistä ilman yhtä luonnollista riskiä. Susien liikkeiden jatkuva kyttääminen ja mediassa näkyminen palvelee ainoastaan tätä tarkoitusta. Toivon, että luontoa kunnioittavat metsästäjät ja susimyönteiset paikalliset tuovat jatkossa ääntään kuuluvammin esiin.

Kuvat: Olen toistaiseksi nähnyt susia vain tarhaolosuhteissa. Saksassa pääsin aitauksen sisään valokuvaamaan susia, joita ei oltu kesytetty, eivätkä ne olleet tottuneet ihmisen käsittelyyn. Oli hienoa nähdä niiden alkukantaisia koiriani vastaava käyttäytyminen. En pelännyt susia edes ollessani niiden kanssa samassa aitauksessa, vaikka nämä uteliaat nuoret sudet tulivat melko lähelle. Sudet ovat hienoja eläimiä ja kunnioitusta herättäviä koiriemme esi-isiä.

Lähteitä
Suomen susikannan hoitosuunnitelma, joka jokaisen susista kiinnostuneen tulisi lukea:
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161865/MMM_2019_24.pdf

Ihmisvahingot Suomessa ja maailmalla:
http://www.luontoliitto.fi/susiryhma/susitietoa/ihmisvahingot

Koirasusista Perhon salametsästystapauksen yhteydessä:
https://yle.fi/uutiset/3-7638954

Rannikko, P. 2020. Suden salametsästys ja vaikenemisen kulttuuri. Oikeus 49 1: 74-93.

Suutarinen, J. 2019. Ecology of lawbreaking, Effects of poaching on legally harvested wolf populations in human dominated landscapes. Acta Univ. Oul. A 730, 2019.

Koskela, A. 2008. Erilaisten hoitosuunnitelmien ja tilastoimattoman kuolleisuuden vaikutukset Suomen susikannan kehitykseen populaation elinkykyanalyysin perusteella. Pro gradu – tutkielma. Oulun yliopisto, Biologian laitos. 23.4.2008.

Waples R. S. & Faulkner J. R. 2009. Modelling evolutionary processes in small populations: not as ideal as you think. Molecular Ecology 18: 1834–1847.