Tein Serolle seniorilaskurin "ikätestin" ja melkoisen ikäarvion rotukohtainen laskuri hänelle heittikin. Vai on Sero jo lähes satavuotias! Rodun alkuaikoina 1930-luvulla ja sen lähivuosikymmeninä USA:ssa oli normaalia, että kilpailuissakin juoksi yli
10-vuotiaita koiria ja eläkeikä oli korkeampi. Seppalan koirista Fritz
eli 17-vuotiaaksi. Se jäi kilpailuista eläkkeelle 14-vuotiaana
tarkoituksena päästä hyvään eläkekotiin. Fritz kuoli New Yorkissa
tavaratalon joulunesillepanossa vuonna 1932. Togo johti seerumivaljakkoa
12-vuotiaana ja sille tehtiin eutanasia 16-vuotiaana.
"Siperianhusky elää usein 11-vuotiaaksi. Seniori-ikäiseksi lasketaan n. 8,5-vuotias ja sitä vanhempi koira. Sinun koirasi on nyt seniori eli ihmisen iässä n. 100-vuotias."
Lähde: Animagin seniorilaskuri
Jos siperianhuskyn keskimääräinen elinikä on 11 vuotta, se on hyvin hälyttävää. Eläinlääketiede on ottanut valtavia harppauksia 20- ja 30-luvuilta. Samoin koirien ruokinta on yhä tarkempaa ja tieteellisempää. Miksi koirien keskimääräinen elinikä laskee? Pitäisikö syyttää kehittynyttä eläinlääketiedettä, jonka avulla jalostukseen käytetään koiria, jotka eivät olisi eläneet tai pystyneet lisääntymään tai synnyttämään 90 vuotta sitten.
Vai syytetäänkö teollisia koiranruokia. Eläinlääkäriasemien odotushuoneissa keskustellessa tuntuu, että erilaiset syövät ja muut ongelmat ovat lisääntyneet niin koirilla kuin kissoillakin. Moni asia ympäristössä vaikuttaa tällaisiin asioihin, mutta ravinto on yksi vaikuttavista seikoista. Teollisista kuivaruuista löydetään ties mitä myrkkyjä ja myrkyllisiä homeita, tutkitaanko niiden laatua läheskään tarpeeksi? Miten hyvin koirille tarkoitettuun raakaruokaan voi luottaa, onko siellä lisäaineita, joista ei tuoteselosteissa kerrota ja mistä liha on peräisin (hormoneja ja antibiootteja täyteen pumpatuista eläimistä)? Saavatko koirat tarpeeksi ravintoa vai kenties liian paljon.
Ehkä syynä on sittenkin elintavat. Saavatko koirat olla koiria ja saavatko ne tarpeeksi esim. säännöllistä liikuntaa? Sero on nyt kuukautta vaille 14-vuotias. Sen turkki on alkanut harmaantumaan, kuulo on heikentynyt, eikä tassut nouse yhtä reippaasti kuin ennen. Innoissaan jaksetaan hypätä sänkyyn ja autoon, mutta väsyneenä Sero joutuu ottamaan hieman vauhtia hypätäkseen tyylillä sängylle. Sero on jo vanha. Tiedän senkin, että vanhan koiran lähtö voi tulla varoittamatta milloin tahansa, vaikka kuinka usein kävisi lääkärintarkastuksessa. Jokin aika sitten kävimme pitkästä aikaa Seron kanssa match showssa. Yhä harvemmin niissä edes järjestetään veteraaniluokka, eikä nytkään osallistujia ollut kuin muutama. Sero voitti punaiset veteraanit ja oli sitten pun BIS3. Ihmisiltä tuli mukavia kommentteja ja moni ei ollut koskaan nähnyt näin vanhaa koiraa näyttelyssä. Ei kai Sero mikään muinaismuisto sentään ole? Olen tavannut huomattavasti vanhempiakin siperianhuskyja.
Siis haloo ihmiset! Alle 10-vuotiaat käyttökoira-siperianhuskyt eivät ole mitään mummoja ja pappoja! Ei niin nuorien tule olla harmaantuneita ja plössähtäneitä koiria, jotka vain makaavat sohvalla tai tarhan perällä, ajakaa nyt hyvät ihmiset niitä vanhempiakin koiria. Harrastakaa seniorikoirienkin kanssa säännöllistä liikuntaa ja tarjotkaa niille virkistävää aktiviteettia. Miten on mahdollista, että alle 10-vuotiaat siperianhuskyt "kuolevat vanhuuteen"?
Ihmisikään verrattuna siperianhuskyn ikä pitäisi kertoa viidellä tai kuudella, ei missään nimessä seitsemällä tai vielä suuremmalla luvulla. Minä en suostu siihen, että siperianhuskyn keskimääräinen elinikä on vain 11 vuotta.
1.6.15
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
Hurjalta kyllä tuntuu, jos huskyjen keskimääräinen elinikä ei ole tuon korkeampi. Aina olen mieltänyt nämä koirat pitkäikäisiksi ja kestäviksi, joilla aktiivivuodet jatkuvat pitkään sen jälkeen, kun muun rotuiset alkavat jääd kyydistä. Vaan eipä nuo luvut siltä oikein näytä.
ReplyDeleteTosin olen aina tuntenut oikeastaan vain pitkään eläneitä koiria, 12-vuotias ei vielä ole mikään muinaismuisto ja 10-vuotias on vielä ihan vetreä kaveri. On tuntunut hullulta, kun 7-8 -vuotiaista koirista aletaan puhua vanhoina. Tuntuu myös, että nivelvaivat ovat nykyään hurjan yleisiä. Eikö ennen ole vain tiedetty/välitetty/puhuttu vai onko jossakin tapahtunut muutos sanotaan kuluneiden 20 vuoden aikana, että nykyään tuntuu yksi jos toinenkin vanhempi koira olevan raajoiltaan tai selältään rikkinäinen.
Kyllä jotakin on tapahtunut ja nimenomaan tuolla aikahaitarilla parin vuosikymmenen aikana. Mistä se sitten johtuu. Ulkomuotopainotteinen jalostus, teolliset koiranruuat, vaiko ihan se fakta, että rotukoirat ovat tulossa tiensä päähän. Lähivuosina täytyy tapahtua suuria muutoksia, jos koirien (ja ilmeisesti rotukissojenkin) terveyden suhteen halutaan mennä parempaan suuntaan.
ReplyDeleteOh, onpas kaunis kuva Serosta <3 Tosi paljon samaa näköä Enkelin kanssa, nyt kun on harmaantunutkin.
ReplyDeleteNiin alkaa olla. Oli ihan hirveen villillä tuulella kun tuon kuvan otin :´D, hyppi ja kuopi maata ja sai hiveitä hepulikohtauksia kun halusi jatkaa matkaa.
ReplyDelete