10.1.16

Talven tuntua

Lunta on vielä melko vähän, mutta pakkasasteet ovat käyneet välillä -30 tuntumassa, mikä on tuonut hieman iloa alkuvuoden säähän. Meidän koiramme eivät tunne pakkasrajoja. Junioreilla on karvanlähtö, joten niiden kanssa ei kovissa pakkaslukemissa lähdetä sellaisille reissuille, joilla on tiedossa pidempiä taukoja. Tosin tuollahan nuo ulkona haluaisivat töröttää ja Verona-kissimirri tulee välillä uunin kylkeen lämmittelemään. Eli niin kauan kuin itsekin pystyy käymään juoksulenkillä täytyy kyllä arktisten koirienkin pelata!

Vesistöt ovat sentään jäässä ja lunta sopivasti jääseikkailuita varten. Viikonloppuna kävimme Kalliojärvellä ihmettelemässä miten lyhyt matka järven yli laavulle onkaan. Sero on tällä hetkellä parhaassa turkissa, joten hän pääsi nuotionympärystä tonkimaan. Järvelle laskeutuva polku oli niin jäässä, että jouduimme kiertämään sen ja Sero pääsi liukastumaankin yhdessä nousussa. Muuten pappa kyllä jaksoi touhottaa entiseen malliin ja jäällä ei sen suurempia ponnisteluita tarvita. Jäähommia on luvassa lisää, eli jalakset alle ja saaria sekä kallionkoloja tutkimaan. Koirathan ovat aivan pähkinöinä tällaisessa -20 pakkasessa!






0 kommenttia:

Post a Comment