Vuosi sitten aloin esittelemään blogissa lähiseutujemme retkeilymahdollisuuksia. Toki retkipostauksia oli aiemminkin, mutta nyt kun koirien kanssa käydään uusissa paikoissa koetan pitää kamerankin aina mukana (paitsi nyt minulla oli tietenkin vain puhelin). Kyllähän se pistää vähän hymyilyttämään kun meidän maalaisjunttien jokapäiväisestä elämästä on nyt uusia sanoja. Puhutaan luontosuhteesta ja metsässä lenkkeily on trendikkäästi polkujuoksua, siis ihan oikeesti nyt!
Se trendi voi olla jollekin ohimenevää kuten trendit yleensä ovat, mutta jollekin siitä voi jäädä pysyvä elämäntapa. Ja sehän on hyvä asia. Tottakai ihmisiä on alkanut liikkua reiteillä nyt enemmän ja se näkyy maastossa. Ja laavuilla joissa ei koskaan kohdannut ketään on nyt lähes aina joku muukin. Jos haluaa yksinäisyyttä erämaassa niin merkityt reitit eivät ole oikea valinta! Aivan turha siellä leiripaikoilla on tehdä joogaliikkeitä naama nutturalla jos sinne sattuu joku muukin samaan aikaan. Suomessa kukaan ei voi omia luontoa itselleen, kiitos jokamiehenoikeuksien. Yhtä kummallinen asenne on katsoa uusia harrastajia pitkin nenänvartta ja aina täytyy päästä sanomaan se so last season ja minä tein tuon jo silloin ja silloin. Jokainen on kuitenkin jossain vaiheessa ollut aloittelija ja innostunut siitä ensimmäisestä vaelluksesta varusteilla, jotka ei ole ihan viimeisen päälle.
Se trendi voi olla jollekin ohimenevää kuten trendit yleensä ovat, mutta jollekin siitä voi jäädä pysyvä elämäntapa. Ja sehän on hyvä asia. Tottakai ihmisiä on alkanut liikkua reiteillä nyt enemmän ja se näkyy maastossa. Ja laavuilla joissa ei koskaan kohdannut ketään on nyt lähes aina joku muukin. Jos haluaa yksinäisyyttä erämaassa niin merkityt reitit eivät ole oikea valinta! Aivan turha siellä leiripaikoilla on tehdä joogaliikkeitä naama nutturalla jos sinne sattuu joku muukin samaan aikaan. Suomessa kukaan ei voi omia luontoa itselleen, kiitos jokamiehenoikeuksien. Yhtä kummallinen asenne on katsoa uusia harrastajia pitkin nenänvartta ja aina täytyy päästä sanomaan se so last season ja minä tein tuon jo silloin ja silloin. Jokainen on kuitenkin jossain vaiheessa ollut aloittelija ja innostunut siitä ensimmäisestä vaelluksesta varusteilla, jotka ei ole ihan viimeisen päälle.
Tällaisia pohdin kun kävimme taas pitkästä aikaa kävelemässä Oskolankosken luontopolun (Huhtilampi, Joensuu). Reittiä oli kunnostettu sitten viime kerran, uusia kylttejä oli ainakin tullut. Polku on kuitenkin edelleen hyvin vähän kuljettu, lähtöpaikalta näkyvää polkua ei edes ole. Reitti on merkitty keltaisilla paaluilla ja sen varrella on numeroituja kohteita, joista saa tietoa lähtöpaikoilta saatavista esitteistä. Matkaa on 3,5 km yhteen suuntaan, eikä reitti ole kaikkein helpoin, sillä siihen sisältyy jonkun verran nousuja ja laskuja ja hankalia kohtia polulla. Mutta silti suosittelen tätä kotiseutumaisemissa kulkevaa luontopolkua kaikille. Peruskuntoisille koirille reitti soveltuu myös hyvin. Koirat on tietenkin pidettävä kytkettynä, metsäkanalinnutkin voivat pesiä aivan polun vieressä. Reitin toinen pää on Oskolantien risteyksen läheisyydessä. Huhtilammentieltä käännytään Oskolantielle ja n. 160 m päässä näkyykin reitin alun osoittava kyltti. Reitti vie Oskolankosken taukopaikalle, missä on mm. katettu laavu. Reitti on selkeästi merkitty, mutta molemmissa lähtöpaikoissa on kartan sisältävä esite. Edellisen kuvauksen reitistä voi käydä lukemassa tästä linkistä!
Jos polkuja kansoittaa nyt polkujuoksevat trendipirkot- ja pekat juomareppuineen niin myös luonnoneläimiä on paljon liikkeellä. Oravantaipaleella (en ole tainnut edes esitellä tätä reittiä kokonaan) näin ensimmäistä kertaa koskaan elävän käärmeen. Pieni kyy makasi keskellä polkua ja koska koirat kävelevät poluilla takanani pääsimme kiertämään tämän sahalaitaselkäisen kaverin ilman ongelmia. Punkkejakin on, koirissa en ole nähnyt vieläkään yhtään kiinnittynyttä, mutta itseeni punkki ehti pureutua. Keväälle on siis jo kaksi ensimmäistä: näköhavainto kyystä ja punkin purema. On tämä hienoa.
Jos polkuja kansoittaa nyt polkujuoksevat trendipirkot- ja pekat juomareppuineen niin myös luonnoneläimiä on paljon liikkeellä. Oravantaipaleella (en ole tainnut edes esitellä tätä reittiä kokonaan) näin ensimmäistä kertaa koskaan elävän käärmeen. Pieni kyy makasi keskellä polkua ja koska koirat kävelevät poluilla takanani pääsimme kiertämään tämän sahalaitaselkäisen kaverin ilman ongelmia. Punkkejakin on, koirissa en ole nähnyt vieläkään yhtään kiinnittynyttä, mutta itseeni punkki ehti pureutua. Keväälle on siis jo kaksi ensimmäistä: näköhavainto kyystä ja punkin purema. On tämä hienoa.
