Elovaarassa on kaksi merkittyä reittiä Luontopolku ja Harjupolku (kekseliäästi nimettyjä, eikö) ja ne voi myös yhdistää n. 4 km reitiksi ja niin teimme mekin. Maasto on helppokulkuista, mutta melko mäkistä, sillä alue kuuluu Salpausselän harjuun. Välillä kuljetaan harjun päällä, mistä avautuu näköala rehevien suppien pohjalle ja välillä laskeudutaan alas lampien ja soiden tasolle. Reitin varrella on penkkejä, joille voi istahtaa jos mäkitreeni on jäänyt liian vähälle! Varsinaisella lähtöpaikalla lähellä isoa tietä on laavu ja toinen laavu on reitin varrella pienen lammen rannalla.
Täällä voi itse suunnitella sopivan reitin, toisenkin laavun lähelle pääsee autolla, joten esim. lasten kanssa voi tehdä lyhyemmänkin laavuretken. Meille 4 km on hyvä juoksureitti mäkisessä maastossa. Alueella liikkuu paljon ihmisiä ja melko varmasti törmää muihinkin kulkijoihin. Verona toi reitiltä tuliaisena yhden punkin, joka erehtyi kävelylle sen valkoiselle otsalle. Toistaiseksi kiinnittyneiden punkkien saldo on 0, mutta näköjään niitä on jo liikkeellä.
Verona jaksoi hellesäästä huolimatta painaa täyttä höyryä eteenpäin ja kävi myös (vahingossa) heittämässä talviturkin lammessa. Eiköhän me palata tännekin taas uudestaan, kunhan nämä trooppiset säät väistyvät.
0 kommenttia:
Post a Comment