Kolmen sukupolven lumileikkejä

Jos joku osaa nauttia lumesta niin siperianhuskyt. Hangessa painellaan hirveää vauhtia, lumessa kieritään ja sitä heitellään kuonolla ilmaan. Kavereille annetaan kunnon lumipesut ja juostaan sitten karkuun, minkä jaloistaan pääsee. Taktikoidakin täytyy. Tarhaan on muodostunut kovapohjaisia polkuja, joita pitkin vauhti on kovempi, mutta off-roadaamalla voi tehdä yllättäviä käännöksiä taakaa-ajajan karistaakseen.

Meillä on luvassa myös juhlahumua, Odessa10-juhlavuosi päättyy ensi viikolla. Näissä kuvissa näkyy 3 sukupolvea aika hienoa narttulinjaa viimeisen 10 vuoden ajalta. Veronakin on alkanut kasvattamaan uutta turkkia pentujen jälkeen ja Nunatak muuttuu pikkuhiljaa pentupallerosta teinikuikeloksi. Nunatak teki syksyllä ison työn piilottamalla omenia pitkin pihaa ja nyt se käy tarkistelemassa aarteitaan kuin pieni orava.

Minun pitäisi päivittää blogiin kaksi reissua kuvineen, molemmilla reissuilla huiputettiin Pohjoismaiden korkeimpia vuoria. Syksyllä maastossa vietettyjä öitä kertyi minulle yli 20 ja kevättalvelle on luvassa ainakin kaksi pidempää vaellusta pohjoisessa. Kyllä lumesta pitää nauttia silloin kun sitä kerrankin on!

.

Iltalenkki Vekaruskoskella

Helteisen päivän päätteeksi kävimme Odessan kanssa Vekaruskoskella Tuupovaarassa. Tällä kertaa kävelimme 8 km lenkin, jonka varrelle osuu parhaat koskimaisemat ja mukavan vaihtelevaa maastoa. Jatkoimme kylän ohi Öllölään päin ja jätimme auton parkkialueelle tien viereen siinä kohtaa, missä tie ylittää Kotajoen. Parkkialueelta lähtee 4 km pituinen merkitty reitti kohti Vekaruskoskea.

Reitti on pääosin helppokulkuinen ja hyvin merkitty. Yhdessä kohtaa polku meinaa kadota ja juurakkoisessa maastossa oli vielä useita märkiä kohtia. Alkumatkasta kuljetaan kuusipainotteisessa metsässä isojen muurahaiskekojen ohi ja välillä mennään metsätien pohjaa ja käväistään hieman pellon vierelläkin. Varjoisat metsät tarjoavat toivottua viilennystä ja Odessa kävi kuorruttamassa itsensä mudalla jokaisessa löytämässään ojassa.

Joen rannalle ei ole missään vaiheessa pitkä matka, joten koiraa pääsee tarpeen vaatiessa uittamaan ja juottamaan. Koirat täytyy tietenkin pitää koko ajan kytkettynä. Hyttysiä on nyt todella paljon. Heti kun pysähtyi ottamaan kuvia sai seurakseen sankan pilven hyttysiä ja Odessankin silmäluomet reagoivat jo niin moniin pistoihin. Mutta se ei Odessan menoa lainkaan hidastanut!

Ja siellähän se riippusilta oli vanhalla paikallaan. Tältä puolen jokea sillan lähestyminen on helpompaa, sillä sillalle pääsee suoraan kallion päältä. Joki oli selvästi kesyyntynyt kun vertaa valtaviin kevätkuohuihin, joita ihailimme viimeksi. Odessa meni keinuvalle sillalle reippaan päättäväisesti ja askelsi asiaan kuuluvalla rauhallisuudella. Latasin Instagramiin videonkin Odessan ensimmäisestä ylityksestä, Odessa käveli sillan ainakin kuusi kertaa ja oli joka kerran jälkeen niin ylpeä uskaltamisestaan! Sillan toisessa päässä on jyrkät portaat ja niin kuin viimeksikin, suosittelen koiralle tukevia valjaita joista sitä voi tukea ja tarpeen tullen koiran voi onkia joesta valjaiden avulla.

Odessa vainusi jo kaukaa Myllykosken laavulta tulevat tuoksut. Laavulla oli muutama ihminen tulilla, mutta muita ihmisiä emme sitten nähneetkään. Jatkoimme kuitenkin Vekaruskoskelle asti ja paistelimme siellä eväitä. Nuotio karkoitti onneksi suurimman osan hyttysistä. Odessa kävi seisomassa kosken kuohuissa, ehkä se ymmärsi miten hyvin valjaat tukevat sitä sen seikkaillessa liukkailla kivillä kosken kuohuja haukkaillen. Minulla oli kamerassa teleputki, joten en saanut kuvia kun Odessa näytti joessa seisoessaan aivan lohia pyydystävältä karhulta.

Palasimme autolle samaa reittiä, yhteensä matkaa tuli n. 8 km. Geokätköt jätimme vielä seuraavaan kertaan, ehkä käydään syksymmällä lasten kanssa ne etsimässä. Autossa lötkötti kotimatkalla hyvin tyytyväinen ja hyvin märkä koira.
.

Herajärvi doppelgänger Tuupovaarassa

Selasin netistä jotain kivaa lähiretkeilyn pariin sopivaa luontopolkua, jonka kävelisi parissa tunnissa ja kartalta silmään osui Tuupovaarassa sijaitseva Herajärven Natura-alue. Muuta infoa paikasta ei sitten löytynytkään, vain että siellä näkyy kulkevan n. 6 km pituinen luontopolku. Lähikohteisiin ei onneksi sen kummempia suunnitelmia tarvitse, sen kun vain pakkaa koiran autoon ja menoksi! Kuuluisampi Herajärvi ja Herajärven kierros löytyy tietenkin Kolilta. Vitsikkäästi myös tämän Herajärven rannalta löytyy Koli, onkohan Tuupovaara saanut joskus houkuteltuun kävijöitä pienellä sekaannuksella!

Parkkipaikalle on helppo navigoida Ilomantsintieltä ja lähtöpaikalla on ensimmäinen monista infotauluista, joihin on merkitty Natura-alue ja kartassa näkyvä pallero osoittaa myös oman olinpaikan. Reitti on merkitty sinisellä ja oranssilla maalilla ja se osoitti heti portista lammasaitaukseen. Jaa, mitenkäs sitä nyt koiran kanssa edetään kun joissakin paikoin Natura-alueilla, joissa myös on lampaita olen nähnyt koirat kieltävän kyltin. Täällä sellaista ei kuitenkaan ollut, joten menimmepä kuitenkin. Meillä oli mukana vain Odessa ja tiesin, että sen ja lampaiden välillä ei pääsisi missään tilanteessa tapahtumaan mitään katastrofaalista.

Kävimme ensin tutkailemassa laidunalueella sijaitsevia isoja infotauluja ja siellä oli myös nuotiopaikka, puuvaja ja vessa. Nuotiopaikka oli rajattu aidalla, joten päästin odotellessani Odessan hetkeksi kirmailemaan siihen. Ei mennyt kauaa kun Odessan katse kiinnittyi metsänreunaan ja häntä heilahti siihen malliin, että kaverit oli varmastikin bongattu. Otin siis Odessan takaisin hihnaan, ettei se vahingossakaan pääse liittymään villavien laumatovereiden joukkoon.

Reitti kulkee sekä alku- että paluumatkalla lammasaidan sisällä, eli on ehdottoman tärkeää pitää koirat kiinni ja häiritsemättä lampaita (ja jos koirat on alueella kielletty niin pahoittelen ja pyydän alueen hoitajaa laittamaan koirakieltokyltin polun alkuun). Mukaan ei siis voi ottaa haukkuvaa koiraa tai koiraa, joka voisi näykätä lampaita - lampaat tulevat nimittäin todella lähelle. Lammasaidan portit täytyy myös muistaa sulkea kunnolla, ettei Tuupovaaran metsiin muuta luonnonvaraista lammaskantaa.

Polku kulkee metsässä ja nousee välillä harjujen päälle, mistä ei kuitenkaan ole sen ihmeellisempiä näköaloja. Luonnontilainen metsä ei tarjoa hirveästi vaihtelua, mutta polun varrella on jonkin verran pitkospuita, isoja muurahaiskekoja ja muuta tyypillistä nähtävää, joista on vieläpä paikoin kerrottu infotauluilla. Kartta ja oman sijainnin osoittava infotaulu löytyy myös reitin varrelta n. 1 km välein. Herajärvessä on kirkas vesi ja hieno pitkälle jatkuva hiekkaranta, joten kesäkeleillä uimavarusteet ehdottomasti mukaan. Nousua tulee jonkin verran, muttei mitään mistä peruskuntoinen ei selviäisi.

Mainitsinko jo lampaat? Ne olivat tulleet meitä vastaan portille aitauksen toiselle puolelle. Kehuin Odessaa sen hienosta käytöksestä ja jatkoimme matkaa, jolloin lampaat seurasivat meitä jonkin matkan päästä. Juotimme Odessan ja veimme sen hetkeksi autoon odottamaan, jotta voisimme vielä tehdä tuttavuutta lampaiden kanssa. Lampaiden tullessa ympärille ajattelin vain, että ei kai tällaiseen paikkaan voisi mitään tappajalampaita laittaa ja kaikki käyttäytyivätkin oikein hienosti. Vieraskirjan mukaan Herajärvellä käy jonkin verran väkeä, vaikka polut eivät ole kovinkaan käytetyn näköisiä.

Tuupovaarassa ihmiset aidataan ja lampaat liikkuvat vapaana! Jos lampaat tekevät liian läheistä tuttavuutta nuotiopaikalle pääsee aitaukseen turvaan. Musta lammas eli tietenkin Black Phillip oli suosikkini, wouldst thou like to live deliciously? Retki Tuupovaaraan oli taas oikein virkistävä ja Odessallakin riitti muille koirille kerrottavaa sen pyörittyä ties missä hajuissa.