Erään FB-keskustelun jälkeen huomasin kuinka paljon väärää tietoa ihmisillä on siperianhusky-rodun historiasta. Jopa niillä, jotka väittävät jotain jostain tietävänsä. Tässä siis joitakin faktoja meille historia-hifistelijöille. Mutta ensin kuvasta.
Kuvassa on Leonhard Seppala, jota pidetään siperianhusky-rodun isänä. Vasemmassa reunassa on Seppalan johtajakoira Togo, joka esiintyy yhä siperianhuskyjemme sukutauluissa. Se ei ollut rekisteröity siperianhusky, mutta se on yksi rotumme kantakoirista. Sen sanotaan olleen 1/4 malamuutti, sen emä oli siperiantuonti Dolly. Toinen helposti tunnistettava koira kuvassa on Fritz, vaaleanharmaa uros kuvassa oikealla. Se oli Togon puoliveli, myöskin Dollyn jälkeläinen ja Seppalan kasvatti. Sen isä kuitenkin oli Seppalan siperiantuonneista kasvattama Sepp ja se oli siis puhtaasti siperiankoirien jälkeläinen. Myös Balto oli Seppalan kasvatti ja siperiankoirien jälkeläinen - ei malamuuttiristeytys. Balto on tunnettu johtajakoira, mutta Seppala itse ei pitänyt sen rakenteesta ja kastroi sen. Baltolla oli mm. todella leveä rinta, eikä Seppala pitänyt sitä jalostusmateriaalina.
Kuvasta näkee hyvin kuinka vahvaluustoisia alkuperäiset koirat olivat. Kun katsoo koirien raajaluustoa näkee, että ne ovat huomattavasti vahvaluustoisempia kuin suurin osa nykyisistä siperianhuskyista. Tämä antaa hyvän kuvan siitä, mitä tarkoittaa rotumääritelmän kohtuullinen ja luja luusto. Kuvan koirilla on myös hyvät, vahvat etuosat, nehän olivat kuormaa vetäviä koiria. Sukupuolileima on myös selkeä, ei ole vaikeaa bongata kuvasta narttua, joka ei kuitenkaan ole lainkaan heiveröinen, mutta selvästi feminiininen. Kuvan koirat ovat kaikki oikeantyyppisiä, Togon jälkeläisillä ja osalla kuvan koirista oli hieman isoja ja leveitä käpäliä, korvat saattoivat olla hieman isot, teräväkärkiset ja haja-asentoiset, mutta myös ihanteellisia korvia oli jo ensimmäisillä tuonneilla. Alkuperäiset koirat olivat melko matalia, mikä oli ominaista tšuktšien koirille. Seppala itse ei ollut kovin pitkä, vain 163 cm, joten kuvasta näkee myös kuinka matalia koirat olivat.
Tiettävästi ensimmäiset siperiankoirat tuotiin Alaskaan vuonna 1908. Nämä koirat tuotiin Tšuktšien niemimaalta ja ne olivat tšuktšien koiria. Vuonna 1909 tuotiin lisää koiria Siperiasta, jälleen Tšuktšien niemimaalta. Nämä koirat ostettiin Markovosta, joka yhä tänä päivänä kuuluu Tšuktšien autonomiseen piirikuntaan. Rannikolla asuvilla tšuktseilla oli koiravaljakoita, sisämaassa kasvatettiin poroja. Tšuktseilla naapureina olivat pohjoisessa ja idässä inuitit,
etelässä korjakit, eveenit ja itelmeenit (Kamtšatkalla) sekä tunguusit lännessä. Tšuktsit olivat tekemisissä inuitien kanssa, Beringinsalmi on leveydeltään kapeimmillaan 86 km ja on hyvin mahdollista, että samalla kun kylistä haettiin puolisoita mukaan lähti myös inuitien koiria. Markovo sijaitsee satojen kilometrien päässä sisämaassa ja voi olla, että 1909 tuontien joukossa oli myös muita kuin tšuktšien koiria, vaikka juuri heidän koirien maine tunnettiin ja niitä haluttiin tuoda Alaskaan.
1911 tunnettu kilpa-ajaja toi Alaskaan lisää siperialaisia koiria, ne tulivat rannikolta Itäniemestä ja ne olivat
tšuktšien koiria. Vuoden 1914 tuonnit tuntuvat sekoittavan monia. Seppala tuotti koirat Petropavlovskista Kamtšatkan pääkaupungista, eli hyvin kaukaa edellisistä tuonneista. Suurin osa näistä koirista oli kastroituja jo ostettaessa, eikä Seppala pitänyt niiden tyypistä, jota esim. johtaja Russky edustaa. Seppala ei pitänyt niitä puhdasrotuisina siperiankoirina, eikä niitä käytetty koskaan jalostukseen. Kamtšatkalla kyllä säilyi pitkään myös ns. puhdasta koirakantaa, jota ei oltu sekoitettu venälisiin tuonteihin. Kuuhaukun kennelissä olikin 80-luvulla yksi näitä koiria, suoraan Kamtšatkalta tuotu "Zukotka", joka edusti venäläistä rotua Kamchatka sled dog.
Seuraavat tuonnit tuotiin jälleen rannikolta Tšukotkalta vuonna 1924 ja samasta paikasta uudestaan vuonna 1930. Viimeisistä tuonneista meillä on paljon tietoa Tserkon ja Kreevankan jalostuskäytöstä, hieman Laika's Bilkasta ja Volchokista ei ole tietoa. Tämän jälkeen uusia tuonteja ei enää tullut. Matkustus Venäjälle, silloiseen Neuvostoliittoon vaikeutui entisestään ja loppui kokonaan viimeistään toisen maailmansodan alkaessa. Siperian puolelle jäi paljon hyvää koirakantaa eristäytyneisiin kyliin ja USA:n puolella rotua jouduttiin jalostamaan suhteellisen pienestä koiramäärästä kun kantakoiria oli suhteellisen vähän. Pientä laajennusta geenipooliin saatiin onneksi alkuaikojen malamuuttiristeytyksistä, eivätkä kaikki Siperiasta tuotetut koirat olleet samasta kylästä.
Lisää historia-aiheesta voi lukea kotisivuiltani osoitteesta siperianhusky.net
