6.10.14

Lähikuvassa Sero


Tytöt ovat päivät tarhassa, jolloin Sero saa vallata sängyn itselleen. Alin on still-kuva videosta, jonka kuvasin peittoluolassaan uinuvasta Serosta. Harmillisesti takapuoli oli jäänyt peiton ulkopuolelle, vaikka yritystä on selvästi ollut! Sero lenkkeilee päivittäin ja vähintään kerran viikossa kävelemme Seron ja Vegan kanssa 6 km maastolenkin. Vanhoja kuvia katsellessa vasta huomaa miten Sero on alkanut harmaantumaan, onhan se yhä selkeästi musta-valkoinen. Pikimustat samettikorvat ovat harmaantuneet eniten, myös kasvot ovat charmikkaasti harmaantuneet. Serolla on 10 lasta ja yli 20 lastenlasta ja ne ovat kaikki upeita persoonia. Omassa laumassamme ovat Seron pentu Odessa ja lapsenlapsi Verona. Odessa muistuttaa päivä päivältä enemmän enoansa Valoa, mutta Verona on hyvin paljon isoisänsä kaltainen - tosin huomattavasti rauhallisempi kuin Sero nuoruudessaan. Myös oman osaamisensa koirien koulutuksen suhteen huomaa selkeästi kun vertaa nuorta Seroa Veronaan, parempaan suuntaan on menty!

Tyttöjen kanssa syystreeneistä kertyy hyviä viikkokilometrejä ja kirjoittelen treeneistä kunhan saamme kuva-aineistoa. Haluaisin kuvata myös videon väh. 5 km ajosta, mistä näkyy millaista koiriemme meno on. Mistään leikatuista minuutin pätkistähän ei valjakon todellisuutta näe. Tämä myös haasteena muille harrastajille, itseltäni se kypäräkamera puuttuu ja pokkari/jesari-viritelmät eivät ole toistaiseksi toimineet!

 







1 comment: