Neitijärven kierros 22 km, Ruunaa

Ruunaan ex tempore-päiväretki osoittautui lopulta odotettua paremmaksi. Matkassa oli muutama muuttuja ja pääsimme lähtemään reitille vasta iltapäivällä. Sää ehti kuitenkin parantua, olin varautunut sade- ja ukkoskuuroihin, eikä minulla ollut siksi edes kameraa mukana. Jouduttekin katsomaan taas näitä ihania kännykkäkuvia.

Jalkauduimme Ruunaan retkeilykeskuksella, mistä reitin lähtöpisteelle Neitikosken P-paikalle oli lyhyt matka. Neitijärven kierros kulkee pitkälti samaa reittiä hieman pidemmän Koskikierroksen kanssa ja retkeilijä pysyy reitillä seuraamalla puuhun maalattuja keltaisia palloja ja olemalla tarkkana risteyksissä. Reitin varrella on neljä laavua ja 5 tulipaikkaa, jotka ovat hyväkuntoisia. Reitillä on myös pieniä siltoja (ja yksi vähän isompikin) ja maasto on mukavan vaihteleva.

Alkumatkasta reitti seurailee järven ja sitten joen rantaa, niitä Ruunaan kuuluisia koskiakin pääsee ihailemaan. Ensimmäinen jännittävä kohde mukana olleelle Vegalle oli Haapavitjalla joen ylittävä riippusilta. Oli mukavaa hetken aikaa seurata kosken kuohuja ja Vegakin ylitti sillan reippaasti, huolimatta siitä, että silta hieman heiluu kulkijoiden jalkojen alla. Sillassa näkyy reen levyisiä naarmuja ja mietinkin ovatkohan ne tulleet koiravaljakoiden jarruista?

Mutikaisenkarin tulentekopaikalla pidimme pienen hengähdystauon. Maasto on tasaista ja helppokulkuista, mutta ilmankosteuden ollessa lähes 100 % täytyy muistaa pitää huolta nesteytyksestä. Vegallekin maistui tarjottu vesi, luonnonvesien kanssa saa olla varovainen, koska sinilevää on täällä idässäkin. Parkkipaikalle leiriytynyt mies kertoi meille, että hän oli nähnyt karhun ylittävän tien n. kilometrin päässä reitillämme. Näköhavainnosta oli kuitenkin jo puolisen tuntia ja karhu oli ollut pienehkö, joten jatkoimme matkaa. Meidän porukasta lähtee niin iso ääni mm. kauniisti tulkituista suomipop-biiseistä, että mitään varsinaista vaaraa ei ollut. Vegasta ei ainakaan huomannut, että se olisi haistanut tiellä mitään erityistä.

Karhuvaroituksen jälkeen seuraava ponnistus oli Huuhkajavaara. Se on ainoa nousu koko reitillä, eikä vaara ole mitenkään korkea. Maisemia pääsee katselemaan kuitenkin korkeasta näköalatornista. Vegakin kiipesi torniin, missä pidimme evästauon. Voin ylpeänä sanoa, että torniin ja sieltä alas ei ihan joka koira omin voimin kulje. Pidän Chukotka Sleddogeissa erityisesti niiden asenteesta ja ketteryydestä, jota valitettavasti kaikilla siperianhuskyilla ei enää ole.

Ruokatauon pidimme Saunaniemen laavulla, joka oli oikein kodikas ja olettaisin suurimman osan reitillä yöpyjistä majoittuvan sinne. Emme kohdanneet koko 22 km matkalla ketään muita kulkijoita. Ainakaan Neitijärven kierros ei missään nimessä ole mitään erämaata vaan sivistyksen parissa parkkipaikoilla jne. poiketaan muutaman kilometrin välein. Paikat ovat ihan hyvin hoidettuja, muutamassa kohtaa pitkospuut kyllä vaatisivat korjausta. Muutamia kalastajia näimme ja vaikka täällä liikkuu yleensä paljon ihmisiä on pidettävä mielessä, että suurpedot liikkuvat alueella. Samoin luontoa on kunnioitettava pitämällä koirat kytkettynä.

Ruunaalla on joitakin kohtia, joissa vesistö on ylitettävä veneellä. Vegahan on jo vanha veneilijä, joten siinäkään ei ollut mitään ongelmaa ja meidän pieni seikkailija kipusikin veneeseen ilman sen kummempia maanitteluja. Kuten yllä olevasta käyttöohjekuvasta näkee, voi ylitys aiheuttaa yksin kulkevalle pientä päänvaivaa. Ylityspaikalla tulee aina olla yksi vene molemmilla rannoilla, ei niin, että jättää veneet samalle rannalle ja seuraava kulkija joutuu uimahommiin. Kettu, kana ja jyväsäkki, jos ensin vie yhden vastarannalle... Itseasiassa soutelussa ei mennyt kauaa aikaa. Matka on lyhyt ja venevinssillä veneiden nosto telineille onnistuu yksinkin.

Neitijärven kierros oli yllättävän mukava kulkea, piristystä ainaiseen mäntymetsässä ja suolla kulkemiseen tuovat riippusilta, näköalatorni ja veneylitys. Pitkospuita on jonkin verran ja ne ovat paikoin huonokuntoisia, joten kengiksi kannattaa kuitenkin valita vaelluskengät. Parin kilometrin tieosuus kului meiltä nopeasti, johtuen ehkä siitä, että tähyilimme näkyisikö karhua vielä ja pieni jännitys nosti myös vauhtia. Loppupuolella on pitkältä tuntuva metsäosuus ja muutenkin reitin kulkemiseen kannattaa varata paljon aikaa.

Ruunaa oli hyvä päätös heinäkuulle ja tulemme Lieksan maisemiin varmasti vielä useamman kerran syksyn aikana. Tänään ilmassa on ensimmäistä kertaa pieni lupaus tulevasta syksystä. Jospa nämä helteet päättyisivät ja päästäisiin tositoimiin vaellusten ja syystreenin merkeissä!