Perheenlisäystä x 5

Meidän laumaan on ilmestynyt viisi pientä siperialaista, joten loppukesäksi ei ole tekemisestä puutetta. Verona astutettiin nyt 4-vuotiaana ensimmäisen kerran ja pentujen isä on reilu 7-vuotias, aito kanadalainen herrasmies Tobi-Mac. Tuo haleja rakastava jääkarhu on juossut md-kilpailuita Kanadassa ja odotan innoissani ja suurella mielenkiinnolla millaisia pennuista kasvaa.

Veronan tiineys sujui hienosti, mutta synnytyksessä tuli ongelmia kun pari pentua syntyi virheasennoissa ja toinen oli pitkään todella pahasti kiinni. Verona synnytti itse kaksi ensimmäistä pentua, mutta kolmatta saimme eläinlääkärin avustuksella irrotella. Vaikka Verona jo kotona kuinka työnsi ja yritti, pentu ei olisi ikinä voinut syntyä ilman apua. Sektiota ei lopulta tarvittu ja viimeinen pentu syntyi elottomana kotona. Päättäväisen ja väsymättömän työn jälkeen se saatiin virkoamaan.  

Pieni pentu oli kuitenkin tästä kaikesta niin väsynyt, että käytimme sitä vielä seuraavana päivänä päivystyksessä, sillä se ei jaksanut imeä, eikä syönyt vastiketta. Jo kaksi vuorokautta valvottuani jatkoin vielä pienen pulloruokintaa kahden tunnin välein. Siinä kun herää tekemään vastiketta, ruokkii pennun ja sen jälkeen vielä pesee ja desinfioi astiat ei jää paljoa aikaa nukkua. Juuri kun toivo sen selviytymisestä alkoi hiipua, se kampesi itsensä nisälle ruokailemaan. Kirjoitan pieni kursiivilla, sillä sen syntymäpaino oli 500 g, ei niin pieni kuitenkaan.

Tuore äiti on ollut todella reipas ja sen upea luonne on tullut esiin monta kertaa. Vaikka sillä oli varmasti hirveät kivut kun pentua yritettiin irrottaa, se ei edes yrittänyt näykätä täysin vierasta eläinlääkäriä, joka välillä piti sitä paikoillaan minun irrottaessa pentua. Sen tuska kyllä näkyi ja kuului, mutta dramaattisesta synnytyksestä huolimatta Verona on alusta asti pitänyt pennuistaan hyvää huolta.

Sen äiti Odessa oli todellinen supermamma, sen parempaa tuskin tulen koskaan näkemään. Minulta kysytään usein miksi en tehnyt Odessalla kolmatta pentuetta. Kolme pentuetta on todella paljon ja silloin nartulla täytyy olla jotain erityistä annettavaa rodulle. Täytyy muistaa, että Odessan veli kuoli epilepsiaan ja täsmälleen samasta yhdistelmästä on käytetty useita eri yksilöitä jalostukseen (mikä onkin järkevämpää kuin samojen koirien käyttö). Ei siis olisi ollut minkäänlaista perustetta kolmannelle pentueelle. Ei käynyt mielessäkään.

Pennut ovat olleet todella tomeria, pienikin seistä törötti pentulaatikossa jo viikon ikäisenä. Koko porukka  lähti kävelemään samoihin aikoihin ja silmät avautuivat alle kaksiviikkoisina. Jouduin laittamaan  sanomalehdet pentulaatikon toiseen päähän jo viikon ikäisille pennuille! Pennut siis kävelivät ennen kuin  silmät olivat auki ja vaikka suhteettoman iso pää (siinä kehitysvaiheessa) hieman haittasi kävelyharjoituksia,  niin sitkeästi ne vaan aina nousivat neljälle jalalle.

Elämä on nyt taas vähän aikaa yhtä koirien ruokkimista ja siivoamista, mutta kaiken sen työn ja väsymyksen jaksaa kun katsoo tätä hienoa ja kovin edistyksellistä neljättä sukupolveamme! Se mitä erityisesti pennuilta toivoisin (siis terveyden ja hyvän luonteen lisäksi) on erinomaista työmotivaatiota ja johtajakoiraominaisuuksia, sekä rauhallisen itsenäistä "jokamiehen koiraa", joka kuitenkin työntää itsensä kainaloon rapsuteltavaksi ja omaa retkeilykäyttöön soveltuvan paksun ja säänkestävän turkin. Nyt kuitenkin täällä pissalätäköiden keskellä ja kaikkialle ehtivien pentujen kanssa keskitytään nauttimaan pentuarjesta!
.