Koirana elämisen erilaisuus voi unohtua kun keskitymme itseemme ja kiireisiimme. Vaikka meissä on paljon samaa, on meissä myös valtavia eroja. Vega on viettänyt kanssani eniten aikaa retkillä, jolloin se saa käyttää kaikkia aistejaan luonnossa.
Kävelen rinkka selässä pitkin syrjäistä metsätietä. Puhelin ei löydä verkkoa, olemme katvealueella. Takana on kolme luonnossa vietettyä yötä, eikä minulla ole oikeasti halua palata vielä ihmisten pariin. Ihminen on kuitenkin kaikkialla. Polut ja metsätiet, taivaalle piirtävät lentokoneet, ojitetut suot ja talousmetsät. Suomessa luonnollista metsää on jäljellä enää alle 5 %, koko planeetallamme koskematonta luontoa on vain 35 %. Koiramme elävät keskellä ihmisen muokkaamaa maailmaa ja joskus on vaikeaa muistaa kuinka eri tavalla ne ympäröivän maailman kokevat.
Koiran silmin maisema näyttää hyvin erilaiselta. Niillä on meihin verrattuna erilainen näkökyky, eivätkä ne näe värejä samalla tavalla kuin me. Koirat näkevät sinisen ja keltaisen, mutta eivät punaista. Ne erottavat vähemmän sävyjä kuin ihmiset, joten maailma on niille sinisen, harmaan, keltaisen ja ruskean sävyjä. Kun koiralle heittää punaista palloa vihreällä nurmella, sen on vaikea erottaa sitä, koska pallo erottuu koiralle nurmesta vain hieman eri sävyisenä. Koira ei ollut tyhmä kun ei huomannut palloa, se ei vain näe sitä samoin kuin me. Joidenkin tutkimusten mukaan koira pystyy näkemään ultraviolettiväriä, jota ihminen ei normaalisti koskaan näe. Monet kasvit ja eläimet käyttävät ultraviolettia eri tarkoituksiin, esim. linnut voivat nähdä saaliseläinten virtsan.
Valokeilan osuessa pimeässä koiran silmiin ne peilaavat hohtavana takaisin. Muistutus koiran entisestä, villistä elämästä. Ne näkevät pimeässä ihmistä huomattavasti paremmin, mutta eivät erota yksityiskohtia. Ne eivät erota etäisyyksiä yhtä hyvin, mutta niiden näkökenttä on laajempi ja ne erottavat liikkeen paremmin. Jos koira häviää ihmiselle värien, lähinäön tarkkuuden ja etäisyyksien suhteen, se kuitenkin voittaa liikkeen, laajuuden, pimeänäön ja ultravioletin suhteen.
Vega tassuttelee eteenpäin pehmeällä hiekkatiellä kun jännittävä uusi haju kiertyy sen kirsuun. Kumarrun tutkimaan sen löydöksiä ja huomaan karhun jäljet. Tien penkalla tunnistan karhun voimakkaan hajun ja huomaan sen tiputelleen suustaan mustikoita tien sivuun. Olemme yllättäneet ruokailevan karhun ja se on poistunut metsään havaittuaan meidät. Vega tietää karhusta varmasti paljon enemmän kuin minä. Se piehtaroi hajuissa ja saan kotiinviemisiksi karhulta haisevan koiran. Jäiköhän karhu lähelle seuraamaan kulkuamme, valmiina pakenemaan vai onko se jo kaukana. Vegaa ei näytä kiinnostavan, jatkamme matkaa.
Koiran hajuaisti on ihmiseen verrattuna täysin ylivertainen, yksi koirien supervoimista. Siinä missä meillä hajureseptoreja on n. 6 miljoonaa voi niitä koiralla olla jopa 300 miljoonaa. Meitä nuuhkiessaan koira tietää missä olemme olleet, mitä olemme syöneet ja jopa sen, mitä sairauksia meillä on. Ne tietävät hajun perusteella olemmeko onnellisia tai kenties stressaantuneita. Koiran hajuaisti on uskomaton ja siksi meidän pitäisi tarjota niille paljon mahdollisuuksia käyttää sitä. Lenkkeillessä koiralle pitäisi antaa paljon aikaa jäädä nuuhkimaan ympäristöä ja siksi käytän koiria tavallisilla hihnalenkeillä. Järjestän niille myös kotona hajuerottelu- ja etsintäleikkejä, joista ne kaikki innostuvat. On mahtavaa katsoa kun koira keskittyy nuuhkuttelemaan. Oletko huomannut, että koiran kirsu on sivuilta auki ja miettinyt miksi? Toisin kuin ihminen, koira sisään- ja uloshengittää eri kautta. Uloshengitys poistuu kirsun sivuilta, jolloin koira voi nuuhkia jatkuvasti uusia hajuja.
Sanoja merkittävämpiä ovat äänen sävyt ja painotukset, koiralle voi leperrellä millä kielellä tahansa ja ne ymmärtävät ihmisen tarkoitusperät. Intonaation merkityksen koin Vegan ollessa pentu, kun se sattumalta kuuli venäjänkielistä puhetta ohjelmassa. Se keskeytti aiemmat puuhansa ja kävi television äärelle istumaan, tarkasti kuunnellen ja käännellen päätään. Se muisti elämänsä Venäjällä ja tunnisti puheessa jotain tuttua. Koirat käyttävät kommunikoidessaan monenlaisia ääniä ja ne saattavat haukkua hyvinkin kovaäänisesti. Tietyt taajuudet antavat koiralle ärsykkeen ulvomiseen, Vega yhtyy ambulanssin kutsuun ja kasvattini laulaa viulun säestämänä. Jos lähden kotoa lenkille yhden koiran kanssa, kuulen jossain vaiheessa kotiin jääneiden yhtyvän ulvontaan, kun ne kutsuvat lauman jäsentä takaisin luokseen.
Kotona Vega saa vielä nauttia yli jääneitä retkieväitä. Se ei paljoa nautiskele, vaan hotkaisee kaiken kerralla. Erityisaisteista (kuulo, näkö, haju ja maku) koira häviää ihmiselle vain makuaistin kohdalla, makureseptoreja sillä on vähemmän. Koira ei pysty tunnistamaan yhtä paljon makuja kuin ihminen, mutta se kyllä maistaa sille tärkeimmän umamin, sekä suolaisen, makean, happaman ja karvaan. Kuten ihmisillä monet makuina koetut ärsykkeet ovat oikeasti hajuja, varsinkin koirille hajuaisti on makua tärkeämpi. Chiliharrastajiin sekaantuneena mietin tietysti sitäkin, miten koira kokee tuliset maut. Tulisuus ei oikeasti ole maku ollenkaan, chilin sisältämä kemiallinen yhdiste kapsaisiini aiheuttaa “aistiharhan” polttavasta, jopa kivuliaasta tunteesta. Koirat ovat reagoineet tähän epämukavaan tunteeseen, samoin kuin ne reagoisivat kipuun, joten ei ole aihetta olettaa etteivät ne kokisi tulista ruokaa samoin kuin ihmiset.
Ihmeellisiä, sitä koirat todella ovat ja niiden touhuja seuratessa ajelehdin usein jännän äärelle. Sieltä palattuani haluan viedä ne pitkälle kävelylle ja kaivan hajuerottelupurkit esiin. Piirrän metsään hajujäljen ja piilotan Odessalle makupaloja kirjahyllyyn ja sohvatyynyjen väliin. Siellä se sitten tuhisee menemään, häntä tärkeästi pystyssä.
Kirjoitettu viime syksynä.
