Kevään palkintotiimi

No mitäpä me ollaan tässä viimeaikoina tehty. Se näkyy kuvissa. Syksystä alkutalveen meillä oli jo takana aika monta sataa kilometriä. Treeniä on tehty vaihtelevissa maasto- ja lumiolosuhteissa, samalla kokoonpanolla kuitenkin ja nyt loppukaudesta saammekin nauttia hyvin - ei vaan erinomaisesti kulkevasta valjakosta. Hyvin toimiva tiimi on palkinto syksyn harjoittelusta. Ylimpänä olevat kuvat saatiin otettua kun mukana oli apukäsi kameraa käyttelemässä ja vaihtoehtoisesti sitten koiria ajamassa. Matkaa tuli tuolle reissulle sellaiset 25 km, jonka aikana pidettiin yksi  5 min juomatauko. Vaikka pakkasta ei juurikaan ollut, koirat kyllä kulki, eivätkä pysähtymistauot kelvanneet.

Kuvakollaasissa näkyy onnekas sattuma kun pääsimme ajamaan kantohangella suolla. Siinäpä sitten harjoiteltiin avoimen kentän johtajuutta ja ihme kyllä Verona käänsi valjakon geen ja hawn perusteella oikein. Ja sitten kun kesäretkeilyreitin osoittava lumesta pilkottava puomi löytyi Verona osasi seurata näkymätöntä reittiä (hajun vai nerokkaan päättelykyvyn avulla). Auringonlaskun värit värjäsivät lumen ja Verona teki välillä "kettuhyppyjä" kuullessaan hangen kannen humahtavan alas. Odessa on pysynyt ihan hyvin matkassa mukana, alamäet se haluaa mennä hillitymmin kuin nuoriso.

Melko harmaassa säässä on kuitenkin viime päivät vietetty. Petkeljärvellä lumikenkäillessä oli jaloissa "hieman" lunta lisäpainona, mutta eteenpäin mentiin. Vielä olisi hetki aikaa omia reittejä ajella ennen kuin lumet sulaa. Sormet ristissä odotellaan kunnon hankiaisia ja aurinkoisia pakkaspäiviä. On suuri vääryys pitää tarha pullollaan parhaassa iässä olevia koiria ja olla sitten ajamatta isolla valjakolla kunnon päivämatkoja. Näin se pienempikin valjakko kulkee ja kulkee toki pidemmällekin.

Talven tuntua

Lunta on vielä melko vähän, mutta pakkasasteet ovat käyneet välillä -30 tuntumassa, mikä on tuonut hieman iloa alkuvuoden säähän. Meidän koiramme eivät tunne pakkasrajoja. Junioreilla on karvanlähtö, joten niiden kanssa ei kovissa pakkaslukemissa lähdetä sellaisille reissuille, joilla on tiedossa pidempiä taukoja. Tosin tuollahan nuo ulkona haluaisivat töröttää ja Verona-kissimirri tulee välillä uunin kylkeen lämmittelemään. Eli niin kauan kuin itsekin pystyy käymään juoksulenkillä täytyy kyllä arktisten koirienkin pelata!

Vesistöt ovat sentään jäässä ja lunta sopivasti jääseikkailuita varten. Viikonloppuna kävimme Kalliojärvellä ihmettelemässä miten lyhyt matka järven yli laavulle onkaan. Sero on tällä hetkellä parhaassa turkissa, joten hän pääsi nuotionympärystä tonkimaan. Järvelle laskeutuva polku oli niin jäässä, että jouduimme kiertämään sen ja Sero pääsi liukastumaankin yhdessä nousussa. Muuten pappa kyllä jaksoi touhottaa entiseen malliin ja jäällä ei sen suurempia ponnisteluita tarvita. Jäähommia on luvassa lisää, eli jalakset alle ja saaria sekä kallionkoloja tutkimaan. Koirathan ovat aivan pähkinöinä tällaisessa -20 pakkasessa!

Pawsome howlidays

Tässäpä kuvakuulumisia meidän laumalta. Jouluaatoksi saatiin sittenkin lunta maahan ja Sero pääsi viettämään perinteen mukaista 14. jouluaan. Hän vallan sekosi odotuksesta ja varsinkin lahjojen avaamisesta! Vega sai lahjaksi uuden röhköpossun, joka ei tosin kovin kauaa röhkinyt ja kulmurin mentävästä pistohaavasta oli jo nyhdetty täytteetkin pihalle. Verona sai vinkuvan pehmomaaoravan, joka on ihme kyllä säilynyt toistaiseksi ehjänä. 

Lieksassa on käyty myös Patvinsuolla, teimme 17 km päiväretken ja uudestaan mennään ensi vuoden puolella kunhan sattuu valokuvauksellisempi sää (toista sumupostausta en viitsinyt tehdä). Muuten on levätty ja syöty hyvin. Alarivin mustavalkoisessa kuvassa ei ole Chukotka Sleddogejamme, vaan Seppala/Rickerin siperianhuskyja Thomasien uudesta kirjasta (Leonhard Seppala The Siberian Dog and The Golden Age of Sleddog Racing 1908 - 1941), vaikka näyttävät kyllä erehdyttävästi samoilta koirilta.