Valon määrä lisääntyy ja mahdollistaa mielekkäämpää puuhaamista koirien kanssa, siis lumesta ja pakkasesta voi nauttia auringonvalossa - ihmeellistä! Napsimme koirista potretit ja samalla mietin kuinka paljon rakkailla lapsillamme on lempinimiä. Verona on perheen todellinen prinsessa, hyvin vieno ja kohtelias sellainen. Hän kyllä taitaa myös kaupankäynnin ja varastaa sukkia vaihtaakseen niitä tarpeellisempiin hyödykkeisiin kuten erilaisiin herkkuihin. Verona tunnetaan myös nimillä: Kaunoprinsessa, Veesu, Peesu, Vevona, Versu-persus, Velona, Kissimirri, Kisumisu, Pinsessa ja Kissi Vähähiilari.
Vega on perheen nuorimmainen ja täytti alkuvuodesta jo kaksi vuotta. Hän on Venäjältä kotoisin ja edustaa siperianhuskyn kantarotua Chukotka Sleddog. Vegan siskot ovat menestyneet kilpailuissa tällä kaudella ja sen upean veljen olisi tarkoitus osallistua 450 km pituiseen kilpailuun tässä kuussa. Kolmannessa sukupolvessa kaikki Vegan isovanhemmat ovat syntyneet eri puolilla Tšukotkaa. Sen isoäiti on retkeilijä Gilles Elkaimin Arktika- kirjan kannessa, Gilles nappasi hänet mukaan Inchousta Tšukotkan rannikkoalueelta. Gillesillä on melkoisia retkiä tiedossa tänäkin vuonna, vaimonsa Alexian kanssa on tarkoitus viettää seuraavat kaksi vuotta eristäytyneenä arktisella alueella seuraten historiallisen Nansenin ja Fram-laivan jäljillä, sekä tehdä pikkureissu koiravaljakolla pohjoisnavalle. Voit lukea Arktika 2.0-tutkimusretkestä lisää täältä, tällä reissulla suurin osa valjakon koirista on isoja taimyr laikoja. Gillesin base camp on jo vuosien ajan sijainnut Suomessa ja kennelimme ensimmäiset Chukotka Sleddogit syntyivät siellä.
Vega on erityisen innokas rekikoira, se on aina iloisena jonottamassa valjaiden pukemista. Siis ihan aina. Se on vielä eri tavalla alkukantainen ja älykäs verrattuna muihin koiriimme. Sen itsenäinen päättelykyky ja ongelmanratkaisutaidot ovat jotain aivan uskomatonta ja hyvin susimaista. Sanottakoon kuitenkin, että sitä on myös helppo kouluttaa ja motivoida herkkujen avulla. Kotioloissa Vega on täydellinen sylikoira, se kiipeää vieraidenkin syliin istumaan ja kaatuu syliin sohvalla, luottaen täysin ihmisiin. Sen älykkyys näkyy sen kauniissa silmissä ja vaikka mielestäni Verona on lauman ehdoton prinsessa monet kuitenkin tuntevat Vegan vetovoiman ja ihastuvat juuri siihen. Ja katsokaa nyt tuota nassua, kuinka siihen voi olla ihastumatta! Vegan kennelnimi on снежинка, mutta sillä on lukuisia lempinimiä: Veegalainen, Vekkuli, Vehka-pupu, Buubeli, Buugel Baagel, Veeguli, Shruudeli (huom. ei struudeli) ja Ruger Schnitzel.
Odessalla tuli joulukuussa 8 vuotta mittariin. Rouvaskoira on hieman pyylevässä kunnossa, mutta mitä voi odottaa kahdeksan lapsen äidiltä, Odessa kysyy. Odessa on jo isoäiti, mutta ei missään nimessä mikään mummokoira. Valjakossa hän tekee edelleen ahkerasti töitä ja saa välillä myös johtaa (menetettyään johtajapaikan Veronalle, kaikki siperianhuskyni ovat olleet johtajia). Odessa on erityisen hyvä nuoriso-ohjaaja, sillä se pitää valjakkokokelaat tarkasti ruodussa. Odessa on todella huolehtivainen ja perhe on sille tärkeintä mitä on olemassa. Ja niitä lempinimiä on Odessallekin siunaantunut: Nakkelsson, Orsu, Torsu, Törsö, Törsääjä, Podessa, Rouva, Torsula, Porsu jne.
Perheen patriarkka on 14 vuoden ja 8 kk ikäinen Sero. Hän on jäänyt valjakosta jo eläkkeelle, mutta saattaa pukea valjaat yhä harrastusmielessä. Sero on yhä nuorekas, se on erityisen tyytyväinen tyttölaumaansa näin keväällä ja innostuu välillä myös leikkimään vinkupossuilla ja omalla pallollaan. Serolla on ollut aina valikoiva kuulo, mutta pientä kuulon heikkenemistä on ollut havaittavissa. Sero rakastaa erityisen paljon lahjoja ja joulu on parasta aikaa pappakoiran elämässä. Serolle on kertynyt lempinimiä niin paljon, ettei kukaan nykyään edes kutsu sitä Seroksi. Joitakin Seebu-papan lempinimiä ovat: Nakkels, Sebu, Sepu, Sepukka, Sersoparilla, Hemuli, Hemuliforte, Hulba, Bulba(saurus), Nakkisormi, Hemppa, Hemulenssis, Hönsseli, Sebulba (huom. jo ennen Star Wars- leffan kaimaansa), Mufasa, Seebula ja Serppu.
Tässä vielä kuvakollaasin muodossa meidän kuulumisia. Valjakkokilometrejä kertyy edelleen ja mikä onkaan parempaa kuin tyytyväisenä uinuvan siperialaisen hymy. Laumastamme oli koko sivun juttu paikallislehdessä, isoimmassa kuvassa Vega esittelee taitojaan. Blogin tulevaisuudesta voin luvata sen verran, että lupaan ja vannon yrittää tehdä ainakin kaksi valjakkoretkipostausta vielä tälle kaudelle.
