Ruunaan ex tempore-päiväretki osoittautui lopulta odotettua paremmaksi. Matkassa oli muutama muuttuja ja pääsimme lähtemään reitille vasta iltapäivällä. Sää ehti kuitenkin parantua, olin varautunut sade- ja ukkoskuuroihin, eikä minulla ollut siksi edes kameraa mukana. Jouduttekin katsomaan taas näitä ihania kännykkäkuvia.
Jalkauduimme Ruunaan retkeilykeskuksella, mistä reitin lähtöpisteelle Neitikosken P-paikalle oli lyhyt matka. Neitijärven kierros kulkee pitkälti samaa reittiä hieman pidemmän Koskikierroksen kanssa ja retkeilijä pysyy reitillä seuraamalla puuhun maalattuja keltaisia palloja ja olemalla tarkkana risteyksissä. Reitin varrella on neljä laavua ja 5 tulipaikkaa, jotka ovat hyväkuntoisia. Reitillä on myös pieniä siltoja (ja yksi vähän isompikin) ja maasto on mukavan vaihteleva.
Alkumatkasta reitti seurailee järven ja sitten joen rantaa, niitä Ruunaan kuuluisia koskiakin pääsee ihailemaan. Ensimmäinen jännittävä kohde mukana olleelle Vegalle oli Haapavitjalla joen ylittävä riippusilta. Oli mukavaa hetken aikaa seurata kosken kuohuja ja Vegakin ylitti sillan reippaasti, huolimatta siitä, että silta hieman heiluu kulkijoiden jalkojen alla. Sillassa näkyy reen levyisiä naarmuja ja mietinkin ovatkohan ne tulleet koiravaljakoiden jarruista?
Mutikaisenkarin tulentekopaikalla pidimme pienen hengähdystauon. Maasto on tasaista ja helppokulkuista, mutta ilmankosteuden ollessa lähes 100 % täytyy muistaa pitää huolta nesteytyksestä. Vegallekin maistui tarjottu vesi, luonnonvesien kanssa saa olla varovainen, koska sinilevää on täällä idässäkin. Parkkipaikalle leiriytynyt mies kertoi meille, että hän oli nähnyt karhun ylittävän tien n. kilometrin päässä reitillämme. Näköhavainnosta oli kuitenkin jo puolisen tuntia ja karhu oli ollut pienehkö, joten jatkoimme matkaa. Meidän porukasta lähtee niin iso ääni mm. kauniisti tulkituista suomipop-biiseistä, että mitään varsinaista vaaraa ei ollut. Vegasta ei ainakaan huomannut, että se olisi haistanut tiellä mitään erityistä.
Karhuvaroituksen jälkeen seuraava ponnistus oli Huuhkajavaara. Se on ainoa nousu koko reitillä, eikä vaara ole mitenkään korkea. Maisemia pääsee katselemaan kuitenkin korkeasta näköalatornista. Vegakin kiipesi torniin, missä pidimme evästauon. Voin ylpeänä sanoa, että torniin ja sieltä alas ei ihan joka koira omin voimin kulje. Pidän Chukotka Sleddogeissa erityisesti niiden asenteesta ja ketteryydestä, jota valitettavasti kaikilla siperianhuskyilla ei enää ole.
Ruokatauon pidimme Saunaniemen laavulla, joka oli oikein kodikas ja olettaisin suurimman osan reitillä yöpyjistä majoittuvan sinne. Emme kohdanneet koko 22 km matkalla ketään muita kulkijoita. Ainakaan Neitijärven kierros ei missään nimessä ole mitään erämaata vaan sivistyksen parissa parkkipaikoilla jne. poiketaan muutaman kilometrin välein. Paikat ovat ihan hyvin hoidettuja, muutamassa kohtaa pitkospuut kyllä vaatisivat korjausta. Muutamia kalastajia näimme ja vaikka täällä liikkuu yleensä paljon ihmisiä on pidettävä mielessä, että suurpedot liikkuvat alueella. Samoin luontoa on kunnioitettava pitämällä koirat kytkettynä.
Ruunaalla on joitakin kohtia, joissa vesistö on ylitettävä veneellä. Vegahan on jo vanha veneilijä, joten siinäkään ei ollut mitään ongelmaa ja meidän pieni seikkailija kipusikin veneeseen ilman sen kummempia maanitteluja. Kuten yllä olevasta käyttöohjekuvasta näkee, voi ylitys aiheuttaa yksin kulkevalle pientä päänvaivaa. Ylityspaikalla tulee aina olla yksi vene molemmilla rannoilla, ei niin, että jättää veneet samalle rannalle ja seuraava kulkija joutuu uimahommiin. Kettu, kana ja jyväsäkki, jos ensin vie yhden vastarannalle... Itseasiassa soutelussa ei mennyt kauaa aikaa. Matka on lyhyt ja venevinssillä veneiden nosto telineille onnistuu yksinkin.
Neitijärven kierros oli yllättävän mukava kulkea, piristystä ainaiseen mäntymetsässä ja suolla kulkemiseen tuovat riippusilta, näköalatorni ja veneylitys. Pitkospuita on jonkin verran ja ne ovat paikoin huonokuntoisia, joten kengiksi kannattaa kuitenkin valita vaelluskengät. Parin kilometrin tieosuus kului meiltä nopeasti, johtuen ehkä siitä, että tähyilimme näkyisikö karhua vielä ja pieni jännitys nosti myös vauhtia. Loppupuolella on pitkältä tuntuva metsäosuus ja muutenkin reitin kulkemiseen kannattaa varata paljon aikaa.
Ruunaa oli hyvä päätös heinäkuulle ja tulemme Lieksan maisemiin varmasti vielä useamman kerran syksyn aikana. Tänään ilmassa on ensimmäistä kertaa pieni lupaus tulevasta syksystä. Jospa nämä helteet päättyisivät ja päästäisiin tositoimiin vaellusten ja syystreenin merkeissä!
Hiippailemme öiseen aikaan urbaaneissa kohteissa ja varomme, ettei kukaan huomaa puuhiamme. Kuljemme kymmeniä kilometrejä välillä hyvinkin vaikeakulkuisessa maastossa, kaukana sivilisaatiosta. Tällä viikolla laskeuduimme kiviseen luolaan kaninkoloa muistuttavasta aukosta ja ryömimme useita metrejä maan sisään otsalampun valossa. Löydämme aarteita, jotka on piilotettu näkyville - aarteita, joiden ohi sinäkin olet todennäköisesti kulkenut autuaan tietämättömänä.
Olemme geokätköilijöitä. Geocachingissa etsitään GPS:n avulla muiden kätköilijöiden piilottamia kätköjä eli cacheja. Geocaching alkoi vuonna 2000 kun GPS:stä poistettiin siviilihäirintä, mikä mahdollisti sen, että signaalin tarkkuus parantui ja kohteille voitiin antaa tarkat koordinaatit. Satelliittipaikannuksella siis etsitään annetuista koordinaateista erilaisia rasioita, jotka sisältävät aina lokikirjan, johon etsijät merkitsevät käyntinsä. Maailmassa on yli kaksi miljoonaa kätköä ja niitä on kätketty ympäri maailmaa. Jos olet helposti koukkuun jäävä tai kovin kilpailunhaluinen, saatat pian rakentaa koko elämäsi tämän harrastuksen ympärille.
Yleisimmin kätköt ovat yllä olevan kuvan kaltaisia pakaste- tms. rasioita tai esim. filmipurkkeja, jotka on piilotettu maastoon. Jos minulta kysytään niin tällaiset kätköt ovat todella tylsiä ja kätköilyn parasta antia ovat ne kätköt, joiden eteen on todella nähty vaivaa. Sellaisia ovat tietenkin ne pakasterasiat, jotka on piilotettu jonnekin hienoon kohteeseen. Omalta paikkakunnalta voi kätköilyn seurauksena löytää hienoja paikkoja, joista ei ole koskaan ennen kuullutkaan. Hienoja ovat myös mielikuvituksellisesti piilotetut ja naamioidut camo-kätköt. Sillan kaiteesta saattaa lähteä mutteri irti, ja kätkö on sen sisässä. Tai autiotalon kattolamppu irtoaa tai kätkö on kuusessa roikkuva käpy. Nokkelasti piilotetun kätkön löytäminen aiheuttaa aitoa, lapsenomaista iloa.
Kätköjä on erikokoisia ja kätkön koko on ilmoitettu sen tiedoissa. Kyseessä voi olla isokin aarrearkku tai vaikka "purukumi" tai nappi. Yleisimmät kätkötyypit ovat tradikätkö, eli peruskätkö, multikätkö ja mysteerikätkö. Multikätkössä annetaan aloituspisteen koordinaatit ja sieltä löytyy vihjeet seuraaville kätköille. Ne voivat olla suoraan annettuja koordinaatteja tai koordinaatit on selvitettävä esim. laskutehtävillä. Mysteerikätköissä täytyy ratkaista, no mysteeri. Aloituskoordinaatit eivät osoita oikeaa paikkaa vaan mysteeri on ratkaistava erilaisten vihjeiden perusteella ja niissä on erilaisia vaikeusasteita.
Kätköistä voi löytyä myös reissaajia eli travel bugeja tai geokolikoita, joiden kulkua seurataan netissä niiden yksilöllisellä tunnuksella. Niillä voi olla jokin tavoite esim. kohde jonne niiden halutaan pääsevän. Niitä kannattaa siis liikutella vain jos pystyy viemään niitä lähemmäs tavoitetta ja kirjaamaan niiden liikkumisen oikein. Sivun toisessa kuvassa on yksi löytämäni bugi. Myös erilaisia esineitä voi löytää ja vaihtaa niitä samanarvoisiin esineisiin.
Harrastuksen aloittaminen on helppoa. Ensin on kirjauduttava sivustolle, esim. suosituin löytyy osoitteessa geocaching.com. Kirjautuminen on helppoa ja ilmaista, nimimerkki kannattaa valita huolella, koska siitä tulee nimesi kätköpiireissä! Sivustolla saat näkyviin kaikki maailman kätköt ja voit esim. tarkastella omalla alueellasi olevia kätköjä kätkökartalla. Yksittäisen kätkön tiedoissa on tietoa kätköpaikasta, kätkön tyyppi, koko, lokikirja (edellisten kommentit), koordinaatit, vaikeustaso ja maastoluokitus. Attribuutit eli määritteet ovat pieniä kuvakkeita, joissa annetaan vinkkejä ko. kätkön hakuun. Jotkut kätköt ovat vain kesäkäyttöisiä, joskus niihin on myös merkitty, että ne sopivat koirakoille tai, ettei ne sovi koirille. Katso tästä linkistä mitä kuvakkeet tarkoittavat, joskus saatetaan tarvita UV-lamppua tai kätkön noutaakseen joutuu uimaan tai kiipeilemään.
Aloittelijan kannattaa aloittaa helpoksi luokitelluilla tradikätköillä, ettei heti turhaudu kun kätköjä ei löydykään. Kätkön tiedoissa voi olla myös vinkki, joka helpottaa löytämistä. Kun kätkö löytyy sen lokikirjaan kirjoitetaan päivämäärä ja oma nimimerkki. Kynää kannattaa aina pitää mukana, sillä kaikkiin kätköihin ei mahdu omaa kynää. Kätköllä käynnit merkitään myös kätkön omalle nettisivulle, jonne voi kirjoittaa pidemmänkin tekstin. Muita hyviä varusteita ovat otsalamppu ja hanskat. Kätköjä etsitään koordinaattien perusteella GPS-laitteella tai älypuhelimella. Lataa siis puhelimeesi ohjelma, esim. c:geo ja pääset helposti etsimään kätköjä. Koordinaatit harvoin näyttävät tarkan paikan, sillä laitteiden tarkkuus vaihtelee.
Lopuksi haluan sanoa pari sanaa Geocachingin etiketistä. Ensinnäkin on syy siihen, miksi sivulliset eivät yleensä huomaa kätköilijöitä. Kätköjen etsiminen tulee nimittäin tehdä niin, että kukaan ei huomaa. Ihmisiä, jotka eivät ole geokätköilijöitä kutsutaan jästeiksi (muggles, Harry Potterin mukaan ihmisistä, jotka eivät tiedä taikuudesta). Jästit eivät saa tietää kätköistä ja siksi koiran kanssa liikkuminen on erinomainen harhautus, me koiraharrastajat kun liikumme mitä kummallisimmissa paikoissa mitä kummallisimpiin vuorokaudenaikoihin. Vakavan paikan tullen voi myös esittää Pokémon-pelaajaa, mikä ihana tekosyy! Kätköt eivät saa paljastua jästeille, sillä he saattavat tuhota kätköjä.
On myöskin tärkeää liikkua luontoa kunnioittaen, eikä mennä yksityisalueille ilman lupaa. Kätköjä etsiessä ei saa rikkoa mitään ja on huolehdittava omasta turvallisuudesta. Useampikin kätköilijä on päässyt uutisiin jäätyään jonnekin jumiin tai loukattuaan itsensä, käsittääkseni maailmalla harrastajia on jopa kuollut. Vaikeisiin paikkoihin on mentävä vain asianmukaisesti varustettuna. Kaverin kanssa liikkuminen on aina turvallisinta ja on huolehdittava, että joku tietää olinpaikkasi. Suunnistustaito on oleellinen, koskaan ei pitäisi luottaa pelkästään GPS-signaaliin, sillä signaali voi kadota tai laitteesta voi loppua virta!
Kuvateksti: Geocaching on erinomainen koiraharrastus. Kätköilijä löytää uusia
ulkoilupaikkoja ja lenkkeily on erityisen hauskaa aarrejahdissa. Koira
on myös erinomainen harhautus jästejä vastaan! "Kätkösilmällä" tarkoitetaan harjaantunutta kätköilijän katsetta, joka löytää nopeasti piilotetut kätköt. Hyvä vinkki on etsiä ympäristöstä poikkeavia asioita tai muuten epäilyttäviä kohteita. Kätkö voi olla missä vain. Alueemme suosikkikohde on Kehnon luola, jonne survoudutaan niin pienestä aukosta, että luolaan on laskeuduttava takaperin (tai no pää edelläkin voi toki mennä..). Ensimmäisen "holvin" jälkeen laskeudutaan vielä syvemmälle toiseen holviin ja kontataan sitten metrien syvyyteen maan alle. En suosittele ahtaita tai pimeitä paikkoja kammoaville! Kylmässä, hiljaisuudessa ja totaalisessa pimeydessä voi hihkua purkin löytymiselle. Kaikki paikat eivät sovellu koirille.
Paljon lisätietoa löydät sivustolta geokätköt.fi, aloita tutustumalla etusivulta löytyvään Geokätköilyoppaaseen. Olen itse kätköillyt jo pidemmän aikaa, mutta hyvin maltillisesti. Koukkuuntuvalle ihmistyypille paras ohje on olla aloittamatta kätköilyä ollenkaan!
Nämä fiilistelykuvat on otettu tämän kesän roadtripin varrelta, Vega ja Verona olivat tällä kertaa mukana. Varsinkin koirien kanssa matkustaessa on hyvä pysähtyä pienille kävelyille ja hengähdystauoille. Nämä paikat ovat todella, siis todella kansoitettuja ja kuulimme, että ne ovat olleet esillä jossain TV-ohjelmassa. Nämä paikat ovat myös todella herkkiä luontokohteita ja niissä on jo tehty ilkivaltaa, joten jätän mainitsematta missä kuvat on otettu (ihan kuin tällä blogilla olisi enää vaikutusta paikkojen suosioon).
Ruuhkaiset luontokohteet ovat kyllä oma kokemuksensa. Enpä voi sanoa koskaan ennen nähneeni kun ihmiset rööki huulessa jonottavat nähdäkseen puun! Sade ja ukkoskuuro ajoivat muut tiehensä, mutta me pysähdyimme sateen suojaan puun alle. Lammen rannalla pysähdyimme katsomaan kun kalat uivat kristallin kirkkaassa vedessä, niitä olisi unohtunut seuraamaan pidemmäksikin aikaa.
