We Are the Pretty Things That Live in the Forest

Kahden lauseen kauhua.

"Naapurin koira ulvoo sydäntäsärkevästi kirkkaina kuutamoöinä. Se haudattiin kaksi vuotta sitten".

"Rekiretkellä otsalampun valossa ruokin neljä koiraani neljällä lihapalalla. Neljäs koirani jäi ilman". 

"Rapsutin sänkyni alla nukkuvaa koiraani ja se nuolaisi kättäni. Muistin olevani hotellissa, eikä koira ollut mukana". 

 "Yöllä koirani hyppäsi sänkyyn jalkojen päälle. Kaikki koirani olivat ulkotarhassa."

 "Ovelta kuului raavintaa ja kolme koputusta, ikkunan huurteeseen oli kirjoitettu horjuvasti "avaa 

ovi". Vastasataneessa lumessa näkyi vain koirani jäljet, rappusilla se tuijotti minua häntää heiluttaen."

"Koirani tuijottaa minua usein liikkumatta. Nyt huomasin sen katsovan aina hieman ohitseni."

Kahden lauseen (virkkeen) kauhua on tämän vuoden Halloween-postaus. Tämä sisältää viittauksia useampaankin 

elokuvaan, ehkä huomaatte ne kaikki. Toivottavasti nautitte ja synkkää Halloweenia kaikille!

Pysähtymisiä

Nämä fiilistelykuvat on otettu tämän kesän roadtripin varrelta, Vega ja Verona olivat tällä kertaa mukana. Varsinkin koirien kanssa matkustaessa on hyvä pysähtyä pienille kävelyille ja hengähdystauoille. Nämä paikat ovat todella, siis todella kansoitettuja ja kuulimme, että ne ovat olleet esillä jossain TV-ohjelmassa. Nämä paikat ovat myös todella herkkiä luontokohteita ja niissä on jo tehty ilkivaltaa, joten jätän mainitsematta missä kuvat on otettu (ihan kuin tällä blogilla olisi enää vaikutusta paikkojen suosioon).

Ruuhkaiset luontokohteet ovat kyllä oma kokemuksensa. Enpä voi sanoa koskaan ennen nähneeni kun ihmiset rööki huulessa jonottavat nähdäkseen puun! Sade ja ukkoskuuro ajoivat muut tiehensä, mutta me pysähdyimme sateen suojaan puun alle. Lammen rannalla pysähdyimme katsomaan kun kalat uivat kristallin kirkkaassa vedessä, niitä olisi unohtunut seuraamaan pidemmäksikin aikaa.

Paistunturin erämaan kuvaterveiset osa 2/2

Täältä tultiin, sinistä ja valkoista silmänkantamattomiin.

Alkumatkasta ei malttaisi pysähdellä ja liinat menee välillä sotkuun. Sannin ottama kuva tämäkin.

 

 

Avotunturien karua kauneutta.

Loppumatka oli pelkkää alamäkeä ja koirien piti malttaa pidätellä kaasujalkaa.

Silti töitä tehdään ja vedetään, jarrusta huolimatta. Tarkkasilmäiset erottavat tunturissa liikettä...

Ensimmäiset porot lähtevät koiria pakoon hyvissä ajoin.

Toiset ovat selvästi uteliaampia. Porokuva Sannin käsialaa, jännästi en siinä tilanteessa saanut otettua kuvia.

Alempana alkaa näkyä jo tuttuja maisemia.

Ja siellähän se Utsjoen keskustaa vartioiva Ailigas-tunturi jo näkyikin.

Kyytiä odotellessa repusta löytyi vielä suklaayllätykset!

Paistunturin erämaan kuvaterveiset osa 1/2

Kuvaterveisiä "minivaellukseltamme" Utsjoelta. Kaikki kuvat, joissa itse näyn ovat Sannin käsialaa.

Työntöapua jyrkimmissä nousuissa. Paikoin nousut olivat peilijäässä, mutta onneksi koirilta löytyy "jääraudat" omasta takaa!

Ylpeä valjakko tunturin huipulla, katse kohti uusia seikkailuja.

Pilvisellä säällä maan ja taivaan raja katoaa.

Auringonnousu valaisee Kuoppilasjärven autiotuvan.

Verona salakuvattuna ikkunan läpi, se halusi viettää aamunsa rauhassa tunturin tuulia nuuhkien.

Lähtövalmisteluja. Aamulla tuuli hieman, mutta auringon säteet lämmittivät, eikä missään vaiheessa tarvinnut palella.

Taukoketjut eivät olleet edes mukana, sillä koirat ulkoilivat vain valvottuna. Sannin ottama kuva.

Tytär ja äiti odottavissa tunnelmissa katse reitille suunnattuna.

Vega, Verona ja Odessa nauttivat lähdön tunnelmista ja keväisestä auringonpaisteesta hyvin nukutun yön jälkeen.

Ja niin jälleen suunnattiin ylemmäs tunturiin. Reki liikkui kevyesti kovaksi jäätyneellä uralla.