21.9.13

Koiran ehdoilla


Olin jo soittanut päivystykseen Seron niskakivun takia ja onneksi lääkekaapista löytyi tulehduskipulääkettä, ennen kun kuulin miksi niska oli kipeä. Sero ja Verona olivat kolaroineet pihalla, jonka seurauksena Sero joutui taas sairaslomalle - juuri kun olimme valmiina siirtymään vetotreeniin. Sero leikkii ja kaivaa kuoppia innoissaan Veronan kanssa, pentu on aivan hurja ja se onkin usein katollaan pitkin pihaa ja suu täynnä multaa, eikä Sero enää 12v 3kk iässä meinaa pysyä mukana.

Liikuntaa on täytynyt aloitella hiljalleen ja Sero nauttiikin kävelylenkeistä, jolloin saa kulkea omaan tahtiin minne haluaa. Nämä ovat ns. "koiran ehdoilla"-lenkkeilyä, eli laitetaan koira talutusvaljaisiin, flexi tai pitkä liina perään ja koira saa mennä minne haluaa, nuuhkutella niin kauan kuin haluaa ja muutenkin tehdä mitä haluaa. Jotain sääntöjä kannattaa kuitenkin laittaa esim. koira ei saa mennä luvattomille pihoille jne. Lenkki voi kestää esim. 15min ja kun aika täyttyy palataan kotiin. Tämä ei tietenkään käy lihastreenistä, mutta on muuten hyvin aktivoivaa koiralle. Tässä esimerkki Seron 45 min kestävästä seikkaulusta, joka alkoi kotipihalta!

Suurin osa ajasta meni tarkkaavaiseen nuuhkutteluun ja vanhusten palvelutalon ympärillä pyörimiseen. Sero taisi muistaa 10 vuoden takaiset tapahtumat kun se karkasi ja kävi varastamassa kinkkua joltain mummolta... Metsäpolulta löytyi luu ja pihoissa olisi ollut kiinnostavaa pyöriä auto- ja roskakatosta myöten. Kävelimme kahteen kertaan saman pihan ohi, mikä saattoi aiheuttaa kummastusta kanssaihmisissä. Lopulta tie vei isolle pellolle myyräjahtiin. 




Tässä videossa onnellinen myyränmetsästäjä:

Aiemmin tällä viikolla myös kaivuupuuhissa:

Loppukevennyksenä vielä Prinsessa Verona puettuna syystakkiin (ei siperianhuskyille):

4 comments:

  1. Anonymous25.9.13

    Ootko sinä jehovantodistaja? Vähän vaikutat semmoiselta.

    ReplyDelete
  2. En, palvon Cthulhua ja olen The Church of Cthulhun jäsen..

    ReplyDelete
  3. Ihana Sero, saako se ikinä myyriä kiinni? Me ollaan kanssa joskus käyty tuollaisilla kävelyillä.

    ReplyDelete
  4. Piti ihan video kuvata kun se siellä häntä heiluen meni. Ei ole onneksi koskaan mitään kiinni saanut, mutta jos hyvä kohta löytyy niin ei millään haluaisi pois lähteä ja minä taas en haluaisi, että sitä saalista tulee.

    ReplyDelete