10.11.13

4D: Huskyni on ulkokoira!

Onhan tämä aivan hirveää. Edelliset siperianhuskyni nukkuvat hyvin sikeästi sängyssä kesät talvet. Odessa nukkui pentuna aina vieressäni ja mielellään tietysti tyynylläni. Valon paikka oli aina painona jalkojeni päällä ja Sero nukkuu yhä vanhempieni sängyssä, usein pää tyynyllä. Parasta oli tietysti kun koko lauma nukkui kotikotonani isossa sängyssä eli mursusaarella ja karvasi/hiekkasi kaikki nukkumapaikat.

Mutta ei Verona! Se haluaa olla yksin ulkona pikku aitauksessaan (josta se pääsisi helposti yli) ja nukkua kerällä hangessa. Tälläkin viikolla se nukkui rullalla kaatosateessa, vaikka se pääsee katoksen alle ja sisällekin aivan milloin haluaa. Tämä on kiusallista myös Seron kannalta, koska Verona on vallannut sen kopan kuistilla ja nukkuisi siellä mielellään vaikka koko yön. 
Jos Verona viihtyy hetken vieressäni se tulee kylmillä tassuillaan suoraan ulkoa aivan minun viereeni niin, että sen kirsu tuhisee ihoani vasten tai pää on tyynyn alla minun ihmetellessä miksi se niin tekee ja miten se edes saa happea. Kunnes keksin, että vastaavassa asennossa pennut ovat emänsä kanssa ja tuhiseva Verona ei vaikutakaan niin itsetuhoiselta.

Noh, nyt kun olisi vielä toinen ulkoasuja niin Veronan voisi siirtää tarhaan asumaan... tai sitten meidät täytyy vaan laskea sisälämpötilaa niin, jotta beibikin saa nukuttuun neljän seinän sisällä. 

PS. En tiedä mistä keksin Veronan kennelnimen. Mutta nyt jälkeenpäin olen huomannut, että sen nimisiä metallibändejä on olemassa - Suomessakin on ollut, hieman eri kirjoitusasulla, mutta sanottakoon tässä, ettei Veronan nimi liity niihin millään tavalla :D. Odottelinkin jo, että milloin nimelle löytyy joku merkitys.

0 kommenttia:

Post a Comment