30.12.13

Joulunaikaa

Nyt alkaa olla joulumenot ohi ja katseet suunnataan jo uuteen vuoteen. Onkin jännittävää nähdä miten Verona suhtautuu ilotulitteisiin, muut meidän koirat ottavat räjähdykset lungisti ja tuntuvat nauttivan niiden bongailusta.

Joulunaika meni perinteisesti perheen parissa. Verona ei edes kaatanut joulukuusta, vaikka kävikin välillä vähän maistelemassa. Jouluherkut maistuvat koirille, Sero vanhana konkarina osasi jo odottaa jouluateriaa ja tietenkin lahjoja! Serolle pukki toi vinkulelun, jonka Sero tietysti heti ymmärsi omakseen ja mennä vingutteli pitkin taloa. Verona sai suloisen köysilelun, joka otti osumaa jo ensimmäisenä päivänä (ja on nyt jo köysiosaa lukuun ottamatta roskiksessa) ja Odessa sai pitkään kaipaamansa uuden aktivointipallon. Muissa koirien paketeissa oli pureskeltavaa, joka ihme kyllä maistuu Serollekin aina vain jouluna. 

Jouluaattoon mennessä lumet olivat sulaneet kaduilta, joten ensimmäistä kertaa emme päässeet perinteiselle jouluyön rekiajelulle. Tapaninpäivään mennessä lumitilanne oli heikko myös muualla ja jouduimme skippaamaan tapaninpäivän tapahtuman, jolloin käymme ajeluttamassa lapsia koiravaljakolla. Google+ sentään on huomannut tämän ahdingon ja lisännyt esim. Helsinki-kuviini lumisadetta. Ja sehän on myöskin Googlen käsialaa "parantaa" Bloggerin kuvia, eli se vetää kaikki kuvat suttuun ja siihen auttaa kun käy hänelle sanomassa, että jättää kuvat rauhaan. Ja niin on taas rauha maassa jpg-kuvillakin, jotka tosin saattavat muuttua yllättäen jouluisiksi gifuiksi.
 

Samalle viikolle oli sentään muuta menoa kun pääsimme Odessan kanssa kaverikoiravierailulle, joka päättyi Jokipoikien kotipeliin. Sen verran on tullut siellä kentän laidalla istuttuun, että lähdettiin tällä kertaa suoraan kotia kun ei tuota K9-seuralaistani Odessaa olisi sinne kuitenkaan huolittu :D.

Verona on ollut pentuharjoituksissa oikein kivasti, ei juuri välitä muista koirista ja oppii uudet asiat nopeasti. Harjoitukset jatkuu ensi vuoden puolelle, alkuvuodesta on myös SPY:n talvipäivät ja jotain muutakin kivaa on tiedossa! Nyt onkin hyvä aika aloittaa liikuntaohjelma, jotta mahdutaan ensi vuonnakin vanhoihin valjaisiin ja vaatteisiin!

0 kommenttia:

Post a Comment