Kolmen sukupolven lumileikkejä

Jos joku osaa nauttia lumesta niin siperianhuskyt. Hangessa painellaan hirveää vauhtia, lumessa kieritään ja sitä heitellään kuonolla ilmaan. Kavereille annetaan kunnon lumipesut ja juostaan sitten karkuun, minkä jaloistaan pääsee. Taktikoidakin täytyy. Tarhaan on muodostunut kovapohjaisia polkuja, joita pitkin vauhti on kovempi, mutta off-roadaamalla voi tehdä yllättäviä käännöksiä taakaa-ajajan karistaakseen.

Meillä on luvassa myös juhlahumua, Odessa10-juhlavuosi päättyy ensi viikolla. Näissä kuvissa näkyy 3 sukupolvea aika hienoa narttulinjaa viimeisen 10 vuoden ajalta. Veronakin on alkanut kasvattamaan uutta turkkia pentujen jälkeen ja Nunatak muuttuu pikkuhiljaa pentupallerosta teinikuikeloksi. Nunatak teki syksyllä ison työn piilottamalla omenia pitkin pihaa ja nyt se käy tarkistelemassa aarteitaan kuin pieni orava.

Minun pitäisi päivittää blogiin kaksi reissua kuvineen, molemmilla reissuilla huiputettiin Pohjoismaiden korkeimpia vuoria. Syksyllä maastossa vietettyjä öitä kertyi minulle yli 20 ja kevättalvelle on luvassa ainakin kaksi pidempää vaellusta pohjoisessa. Kyllä lumesta pitää nauttia silloin kun sitä kerrankin on!

.

Pieni Nuna, suuri sydän

Syksy on ollut todella kiireinen, enkä ole ehtinyt keskittyä blogiin läheskään niin paljon kuin olisin halunnut. Pennut ovat jo lähteneet maailmalle, mutta meille jäänyt tyttö on kyllä pitänyt arjen aktiivisena. Pentu on todella tomera ja erityisen ketterä, se rakastaa erityisesti kiipeilyä.

Usein nimi on enne. Tämä kannattaisi muistaa pentuja nimetessä, tämä neiti onkin Kuuhaukun Escape Velocity ja vauhtia ei pienestä koirasta lainkaan puutu. Pennun elämän alku oli jo hyvin dramaattinen, eikä surkeilta käänteiltä ole sen jälkeen suinkaan vältytty. Pentu on käynyt jo kerran kirurgin veitsen alla ja tälläkin viikolla se kiipesi syliini kovasti itkien tutustuttuaan ampiaiseen. Pennun syntymästä asti oli selvää, että juuri tämä jää minulle. Ensi hetkistä lähtien pieni Nuna on ollut minulle todella rakas ja tärkeä, eikä mikään tule sitä muuttamaan.

Tällä kertaa jouduin miettimään kutsumanimeä melko kauan. Halusin jatkaa teemaa, jolla olen nimennyt pennun äidin ja isoäidin. Etsin siis kolmetavuista paikannimeä, mutta mikään ei tuntunut juuri sopivalta. Lopulta pennun nimi löytyi sen kanadalaisista juurista ja oli aivan selvää, että tässä on meidän Nunatak! Nunatak Island sijaitsee Kanadassa Nunavutin territoriossa, mutta inuitikielen sanalla nunataq on oma merkityksensä. Nunatak on mielenkiintoinen länsimaiseen kieleenkin yleistynyt sana, jolla tarkoitetaan jäätiköltä kohoavia vuorenhuippuja, jotka eivät ole mannerjään peitossa.

Nunatakilla on tietenkin jo paljon lempinimiä esim. Nuna, Nunsku, Nunnukka, Nunskuriino, Nanotech, Nano, Taateli, Rätvänä jne. Kirjoittelen lisää Nunatakin seikkailuista tässä syksyn ja alkutalven kuluessa!

Perheenlisäystä x 5

Meidän laumaan on ilmestynyt viisi pientä siperialaista, joten loppukesäksi ei ole tekemisestä puutetta. Verona astutettiin nyt 4-vuotiaana ensimmäisen kerran ja pentujen isä on reilu 7-vuotias, aito kanadalainen herrasmies Tobi-Mac. Tuo haleja rakastava jääkarhu on juossut md-kilpailuita Kanadassa ja odotan innoissani ja suurella mielenkiinnolla millaisia pennuista kasvaa.

Veronan tiineys sujui hienosti, mutta synnytyksessä tuli ongelmia kun pari pentua syntyi virheasennoissa ja toinen oli pitkään todella pahasti kiinni. Verona synnytti itse kaksi ensimmäistä pentua, mutta kolmatta saimme eläinlääkärin avustuksella irrotella. Vaikka Verona jo kotona kuinka työnsi ja yritti, pentu ei olisi ikinä voinut syntyä ilman apua. Sektiota ei lopulta tarvittu ja viimeinen pentu syntyi elottomana kotona. Päättäväisen ja väsymättömän työn jälkeen se saatiin virkoamaan.  

Pieni pentu oli kuitenkin tästä kaikesta niin väsynyt, että käytimme sitä vielä seuraavana päivänä päivystyksessä, sillä se ei jaksanut imeä, eikä syönyt vastiketta. Jo kaksi vuorokautta valvottuani jatkoin vielä pienen pulloruokintaa kahden tunnin välein. Siinä kun herää tekemään vastiketta, ruokkii pennun ja sen jälkeen vielä pesee ja desinfioi astiat ei jää paljoa aikaa nukkua. Juuri kun toivo sen selviytymisestä alkoi hiipua, se kampesi itsensä nisälle ruokailemaan. Kirjoitan pieni kursiivilla, sillä sen syntymäpaino oli 500 g, ei niin pieni kuitenkaan.

Tuore äiti on ollut todella reipas ja sen upea luonne on tullut esiin monta kertaa. Vaikka sillä oli varmasti hirveät kivut kun pentua yritettiin irrottaa, se ei edes yrittänyt näykätä täysin vierasta eläinlääkäriä, joka välillä piti sitä paikoillaan minun irrottaessa pentua. Sen tuska kyllä näkyi ja kuului, mutta dramaattisesta synnytyksestä huolimatta Verona on alusta asti pitänyt pennuistaan hyvää huolta.

Sen äiti Odessa oli todellinen supermamma, sen parempaa tuskin tulen koskaan näkemään. Minulta kysytään usein miksi en tehnyt Odessalla kolmatta pentuetta. Kolme pentuetta on todella paljon ja silloin nartulla täytyy olla jotain erityistä annettavaa rodulle. Täytyy muistaa, että Odessan veli kuoli epilepsiaan ja täsmälleen samasta yhdistelmästä on käytetty useita eri yksilöitä jalostukseen (mikä onkin järkevämpää kuin samojen koirien käyttö). Ei siis olisi ollut minkäänlaista perustetta kolmannelle pentueelle. Ei käynyt mielessäkään.

Pennut ovat olleet todella tomeria, pienikin seistä törötti pentulaatikossa jo viikon ikäisenä. Koko porukka  lähti kävelemään samoihin aikoihin ja silmät avautuivat alle kaksiviikkoisina. Jouduin laittamaan  sanomalehdet pentulaatikon toiseen päähän jo viikon ikäisille pennuille! Pennut siis kävelivät ennen kuin  silmät olivat auki ja vaikka suhteettoman iso pää (siinä kehitysvaiheessa) hieman haittasi kävelyharjoituksia,  niin sitkeästi ne vaan aina nousivat neljälle jalalle.

Elämä on nyt taas vähän aikaa yhtä koirien ruokkimista ja siivoamista, mutta kaiken sen työn ja väsymyksen jaksaa kun katsoo tätä hienoa ja kovin edistyksellistä neljättä sukupolveamme! Se mitä erityisesti pennuilta toivoisin (siis terveyden ja hyvän luonteen lisäksi) on erinomaista työmotivaatiota ja johtajakoiraominaisuuksia, sekä rauhallisen itsenäistä "jokamiehen koiraa", joka kuitenkin työntää itsensä kainaloon rapsuteltavaksi ja omaa retkeilykäyttöön soveltuvan paksun ja säänkestävän turkin. Nyt kuitenkin täällä pissalätäköiden keskellä ja kaikkialle ehtivien pentujen kanssa keskitytään nauttimaan pentuarjesta!
.

Vesileikkejä Vegan kanssa

Nyt tulee tuutin täydeltä Vegaa blogiin! Vaelluspossu-Vega pääsi testaamaan uuden vesilelunsa. Katsoin tuota lelua jo viime kesänä, mutta odottelin, että sen hinta hieman tippuisi. Harmi kyllä, mutta possu ei kellu pystyasennossa uimarenkaansa varassa vaan ihan sivuttain. Vega pääsi n. 6 km lenkin jälkeen ihan omalle rannalle juoksemaan. Tähän aikaan vuodesta koiria saa pitää vapaana vain kun ne ovat välittömästi kytkettävissä ja Vega on koiristamme ainoa, joka tulee heti kutsusta luokse. Koiran vapauteen täytyy aina myös kysyä maanomistajan lupa, joten tällaisen uimarannan löytyminen on todellinen onni!

Vega menee vedessä kuin saukko ja jaksaa noutaa lelujaan niin kauan kuin niitä sille heitetään. Tässä lelussa on myös vinkuva osa, mutta possu lopetti vinkumisen melko pian leikkien alettua. Ehkä se kastui, mutta vesilelun pitäisi tietysti toimia juuri tällaisissa olosuhteissa. Renkaan ja possun saa myös irti toisistaan ja Vega tykkäsi hakea molempia.

Vega pysyy hyvin kuulolla ja jättää luonnon eläimet käskystä rauhaan. Kun linnut antavat varoitusääniä on koiran parempi siirtyä kauemmaksi, sillä lähellä voi olla puolustuskyvyttömiä poikasia. Muut koiramme eivät ole yhtä hurjia uimareita, Verona kastautuu vain mahaan asti ja Odessa saattaa käydä muutaman kierroksen omaan tahtiinsa jos siltä sattuu tuntumaan. Vegakaan ei omaksi huvikseen uiskentele, vaan tulee veteen kutsusta tai noutaessaan. Possu sai kyllä kyytiä koko rahan edestä ja tällaisten vesipossujen leikkejä on todella viihdyttävää seurata!
.

Iltalenkki Vekaruskoskella

Helteisen päivän päätteeksi kävimme Odessan kanssa Vekaruskoskella Tuupovaarassa. Tällä kertaa kävelimme 8 km lenkin, jonka varrelle osuu parhaat koskimaisemat ja mukavan vaihtelevaa maastoa. Jatkoimme kylän ohi Öllölään päin ja jätimme auton parkkialueelle tien viereen siinä kohtaa, missä tie ylittää Kotajoen. Parkkialueelta lähtee 4 km pituinen merkitty reitti kohti Vekaruskoskea.

Reitti on pääosin helppokulkuinen ja hyvin merkitty. Yhdessä kohtaa polku meinaa kadota ja juurakkoisessa maastossa oli vielä useita märkiä kohtia. Alkumatkasta kuljetaan kuusipainotteisessa metsässä isojen muurahaiskekojen ohi ja välillä mennään metsätien pohjaa ja käväistään hieman pellon vierelläkin. Varjoisat metsät tarjoavat toivottua viilennystä ja Odessa kävi kuorruttamassa itsensä mudalla jokaisessa löytämässään ojassa.

Joen rannalle ei ole missään vaiheessa pitkä matka, joten koiraa pääsee tarpeen vaatiessa uittamaan ja juottamaan. Koirat täytyy tietenkin pitää koko ajan kytkettynä. Hyttysiä on nyt todella paljon. Heti kun pysähtyi ottamaan kuvia sai seurakseen sankan pilven hyttysiä ja Odessankin silmäluomet reagoivat jo niin moniin pistoihin. Mutta se ei Odessan menoa lainkaan hidastanut!

Ja siellähän se riippusilta oli vanhalla paikallaan. Tältä puolen jokea sillan lähestyminen on helpompaa, sillä sillalle pääsee suoraan kallion päältä. Joki oli selvästi kesyyntynyt kun vertaa valtaviin kevätkuohuihin, joita ihailimme viimeksi. Odessa meni keinuvalle sillalle reippaan päättäväisesti ja askelsi asiaan kuuluvalla rauhallisuudella. Latasin Instagramiin videonkin Odessan ensimmäisestä ylityksestä, Odessa käveli sillan ainakin kuusi kertaa ja oli joka kerran jälkeen niin ylpeä uskaltamisestaan! Sillan toisessa päässä on jyrkät portaat ja niin kuin viimeksikin, suosittelen koiralle tukevia valjaita joista sitä voi tukea ja tarpeen tullen koiran voi onkia joesta valjaiden avulla.

Odessa vainusi jo kaukaa Myllykosken laavulta tulevat tuoksut. Laavulla oli muutama ihminen tulilla, mutta muita ihmisiä emme sitten nähneetkään. Jatkoimme kuitenkin Vekaruskoskelle asti ja paistelimme siellä eväitä. Nuotio karkoitti onneksi suurimman osan hyttysistä. Odessa kävi seisomassa kosken kuohuissa, ehkä se ymmärsi miten hyvin valjaat tukevat sitä sen seikkaillessa liukkailla kivillä kosken kuohuja haukkaillen. Minulla oli kamerassa teleputki, joten en saanut kuvia kun Odessa näytti joessa seisoessaan aivan lohia pyydystävältä karhulta.

Palasimme autolle samaa reittiä, yhteensä matkaa tuli n. 8 km. Geokätköt jätimme vielä seuraavaan kertaan, ehkä käydään syksymmällä lasten kanssa ne etsimässä. Autossa lötkötti kotimatkalla hyvin tyytyväinen ja hyvin märkä koira.
.

Arkea Instagram-tarinoissa

Koirien kanssa on ollut nyt kaikenlaista kesäpuuhastelua, Odessankin kalenteri näyttää täyttä kaverikoiravierailuiden suhteen. Joensuun Musti ja Mirri-liikkeessä on Kaverikoirapäivä 1.7.2017 klo 12-14.30, jossa pääsee tapaamaan Kaverikoiria ja vaikka kyselemään lisää toiminnasta. Paikalla on enintään neljä koirakkoa kerrallaan n. tunnin kestävissä vuoroissa.

Muuten koirat voivat oikein pulleasti, mikä johtunee pitkälti siitä, että ruokakuppiin on hurahtanut turhan paljon kuivaruokaa nyt kun en anna kuivaruuan turvota niin kauaa kuin ennen. Vega osoitti jo itsekin, että nyt on turhan tuhdit annokset ja se on saanut purkaa energiaa myös uimalla. Instagramin tarinoissa näkyy hieman enemmän arkeamme ja tässä muutama ote sieltä.

Korjasin ja pesin koirien vinkuvat pehmolelut (vinku kesti myös pesun) ja muut pehmolelut. Ne ovat taas toistaiseksi pysyneet ehjänä. Uusi lelu-taktiikkani oli hankkia paljon leluja, jotta koirat eivät keskittyisi niihin muutamaan ja rikkoisi niitä heti. Varsinkin Verona haluaa yhä repiä lelut riekaleiksi ja Vegan leikeissäkin leluihin tulee pistohaavoja. Vaikka ensin naureskelin tuolle koirien Buffille, niin kyllähän se voisi toimia heijastimena... Unikuvia tulee otettuun melko paljon, täytyy joskus tehdä kollaasi siperialaisten nukkuma-asennoista.

Rekikoiran kesäloma

Tänä keväänä lunta on riittänyt pitkälti toukokuun puolelle, varsinkaan pohjoisemmassa rekikeleille ei näkynyt loppua vielä pääsiäisen, tai edes vapun aikaan. Rekikoiran kesäloma kuitenkin kuuluu oleellisesti treenikauteen.

Koiramme ovat nyt jääneet hyvin ansaitulle kesälomalle, joka kestää ainakin 4 kk ajan. Olemme siis jättäneet vetohommat kokonaan pois ja on useita syitä, miksi rekikoirat jäävät kesälomalle. Ensinnäkin lämpötilat nousevat jo keväällä vaarallisiin lukemiin. Se, että lunta on vielä ajamiseen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että koiria voi vielä ajaa samoin kuin syksyllä ja talvella! Ylikuumenemisen merkit ovat selvät ja on kurjaa katsoa kita ammollaan läähättäviä koiria somen kuvissa. Lämpöhalvaus ei ole silloin kaukana ja silloin leikitään koiran hengellä. Lomakaudella koirat saavat levätä, niiden kanssa ei tehdä varsinaista kuntoharjoittelua ollenkaan. Peruskuntoa pidetään yllä vapaana liikkuen, uimalla ja tarpeeksi viileällä säällä patikoiden. Aktivointia on edelleen järjestettävä ja koirat pääsevätkin kävelyille muiden koirien jälkiä nuuhkimaan ja tapaamaan koirakavereita.

En tiedä huomasiko joku muukin, mutta mielestäni tällä kaudella somessa oli entistä enemmän puhetta koirien liiasta treenaamisesta. Jotkut olivat saaneet koiransa jopa sairaalloiseen kuntoon ja onkin aiheellista muistuttaa oikean treenin tärkeydestä. Treenaamisessa on kyse liikunnan ja levon tasapainosta, tietenkään ruokintaa unohtamatta. Ylikunnossa ei ole mitään hienoa, vaikka se saattaa siltä kuulostaa. Se tarkoittaa vain sitä, että koiran elimistö on vakavassa ylikuormitustilassa. Ja siihen ei auta mitkään taikakeinot, vaan treeni loppuu siihen ja koira joutuu lepoon. Treeni tehdään aina hiljalleen nousevasti. Kehitys jatkuu kun elimistöltä vaaditaan aina hieman enemmän kuin mihin se on tottunut. Tapahtuu superkompensaatio; rasitus saa aikaan sopeutumisreaktion, jolloin elimistö palautuu yli harjoitusta edeltävän tason. Mutta tämä tapahtuu vain levossa, jolloin riittävä lepoaika on äärimmäisen tärkeää! Jos tätä lepoa ja palautumista ei tehdä, myöskään superkompensaatio ei onnistu.

Myös psyykkinen väsymys on huomioitava, eikä lepoa vaadita vain liikuntasuoritusten jälkeen. Varsinkin kilpailutilanteet ovat koiralle erittäin stressaavia ja lepoajat on otettava vakavasti. Treenikauteen kuuluu myös pidempi lepojakso, jolloin harrastettavaa lajia ei tehdä ollenkaan. Rekikoirilla kyseessä on rekikoiran kesäloma. Lomalla koira kuluttaa vähemmän ja ruokinta vaihdetaan ns. ylläpitoruokaan. Toinen vaihtoehto on ruokamäärän vähentäminen, mutta haluaisitko itse viettää kesälomaa syömällä puolet pienempiä ruoka-annoksia kuin normaalisti? Ylipainoa ei kannata hankkia lepokaudellakaan, se rasittaa turhaan tuki- ja liikuntaelimistöä.

Ainakin omat koirani todella nauttivat pitkästä lepokaudesta. Eivät ne hypi seinille ja syö koko taloa, vaikkeivat pääse niin aktiivisesti liikkumaan! Koirat makaavat auringonpaisteessa kuin ladaten akkuja Siperian kaamosta varten, joten arktiset rekikoirat toimivat varmaankin tehokkailla aurinkopaneeleilla. Ja kyllä vain on akut täynnä virtaa kun syksyllä taas kaivetaan valjaat esiin!
.

Vaatteet vaellukseen ja valjakkoajoon

Nyt kun takana on jo useampi vuosi aktiivista koiran kanssa vaellusta ja pidempiä valjakkoretkiä, esittelen hieman omaa retkeilyvaatetustani. Toivoisin, että olisin itse aloittaessa ottanut paremmin selvää toimivista vaatteista ja vaelluksetkin olisivat olleet alusta asti huomattavasti mielekkäämpiä. Joistakin asioista on hyväkin "maksaa oppirahat", eikä kaikkea anneta valmiiksi tarjottimella. Mutta varustesuosituksiin on hyvä tutustua etukäteen näin virtuaalisestikin.

Yleensäkin yhtään mitään hankkiessa minulle on tärkeää, että tuotteessa on huomioitu eläinsuojelu, ympäristöasiat ja kestävä kehitys. Jo ennen Scandinavian Outdoorin ja Jack Wolfskinin yhteistyötä minulla on ollut JW:n tuotteita ja siksi kilpailuun hainkin. Ajatuksistani ulkoiluvaatteiden eettisyydestä ja valinnoistani kuluttajana voi lukea tarkemmin Suden Monologin yhteistyöpostauksesta tästä linkistä.

Ihan ensimmäisiä hankintoja ovat vaelluskengät ja kuoritakki. Ensimmäisiä vaelluskenkiä ostaessani en hirveästi tutustunut muuhun kuin, että ne näyttävät hyvältä. Nykyiset ovat n. 5 vuotta käytössä olleet ja edelleen erinomaisessa kunnossa. Ensin on mietittävä mihin käyttöön kengät tulevat. Itse liikun eniten keväällä, syksyllä ja talvella, jolloin kenkien tulee olla lämpimät. Vaelluskengissäni on synteettinen Thinsulate-eristys ja ne ovat toimineet hyvin myös pakkaskelillä. Olen käyttänyt niitä kesälläkin, eivätkä jalkani ole siitä kärsineet. Erityisesti koirien kanssa (varsinkin vetävien koirien) liikkuessa suosittelen jäykempiä kenkiä, ja jotka tukevat hyvin nilkkaa. Pohjan kuvioinnin on oltava sellainen, jotta pysyy pystyssä liukkailla pitkospuilla silloinkin kun koiralla on neliveto päällä! Oikeaa kokoa etsiessä on muistettava, että varpaat eivät saa osua kengän kärkeen jyrkässäkään alamäessä. Jos näin käy, voi sanoa hyvästit varpaankynsille. Kengissäni on vedenpitävä Texapore-kalvo. Kalvo ei ole mitään kengän pinnalle suihkutettavaa, vaan se on kalvo kengän rakenteessa. Silti, myös kalvokenkiä on huollettava! Omissani on mokkanahkainen pinta, joka ei ole toistaiseksi halkeillut. Ja kyllä, kenkiä on kuivatettu melko kovassakin lämpötilassa kamiinan kyljessä. Ja kyllä, kengät kuivuvat nopeasti käytössäkin.

Kuoritakkeja minulla on muutama ja ne ovat kaikki käytössä. Tärkeintä on hankkia tuulen- ja vedenpitävä takki! Vedenpitävä takki on 10 000 mm ja siitä ylöspäin, sitä pienemmillä arvoilla olevaa ei kannata edes harkita. Silloin myös olkapäät ja saumakohdat pysyvät kuivana, takkia voi testata vaikka suihkussa ja vedenpitävän takin on oikeasti myös oltava vedenpitävä. Huppu on erittäin tärkeä, sen täytyy pitää tuulta ja samalla kääntyä hyvin päätä kääntäessä (lippa on ollut myös erittäin toiminnallinen). Minulla on ManMatin softshell-takki kevyemmässä käytössä. Siinä on kiinteä fleece-vuori, joten se ei ole mikään kesäkelin tai hikiliikuntaan sopiva takki. Ei siis kannata olla idiootti ja hankkia tyköistuvaa ulkoilutakkia, sillä se ei kuitenkaan sovi juoksutakiksi ja alle täytyy mahtua kerroksia.

Softshell-takit ovat joustavammasta ja usein pehmeämmästä kankaasta valmistettuja, eivätkä ne ole yhtä vedenpitäviä kuin hardshell-takit. Ne ovat miellyttävämmän tuntuisia päällä, eivätkä kahise kuten monet hardshell-takit. Kuitenkin, kovempaan käyttöön suosittelen ehdottomasti hardshell-takkia. Koko sivun pituudelta kainalosta aukeavat tuuletusaukot ovat erittäin käytännölliset, sellaiset on molemmissa ManMatissa ja Jack Wolfskin Thorvaldissa, joista ensin mainitussa on verkko. Hardshell on kestävämpi koirien kanssa, sillä kangas on vahvempaa eikä koiran kynnet tee siihen kovinkaan helposti jälkeä. Lisäksi vaellustakissa on hyvä olla paljon taskuja, rintataskujen sellaiset, joita voi käyttää myös rinkan kanssa. JW:n Thorvaldista olen kirjoittanut tarkemmin edellä olevassa linkissä. Se on ns. 3-in-1-takki ja käytän sitä myös talvella. Nyt sekä vuorellista ja vuoretonta takkia käytettyäni suosittelisin vuoretonta tai irtovuorellista kuten Thorvaldia, joka on monipuolisempi.

Vaellushousuina minulla on nyt viitisen vuotta ollut Hiking CRW®-housut. Sain alkuun kuulla kettuilua näistä "raksahousuista", mutta in your face vitsailijat, nyt tämäntyylisiä housuja löytyy joka niemestä, notkelmasta ja nuotion ympäriltä! Toistaiseksi housut ovat kestäneet kaiken tämän koirien kanssa touhuamisen. Ne joustavat juuri oikeista paikoista ja ovat mukavat päällä. Vetoketjutasku ja iso läpällinen tasku ovat erittäin toiminnalliset koirahommissa. Housut täytyy käsitellä vettä hylkiviksi, mutta jousto-osia ei käsitellä ja sadesäälle minun täytyisikin hankkia uudet kuorihousut. Talvella valjakkokäytössä minulla on nyt yhden kauden ajan ollut Jack Wolfskin Icy Storm-housut. Suosittelen ehdottomasti kunnon toppahousuja, joissa on henkselit, vahvistetut lahkeet, lumilukot ja tuuletusaukot sivuilla. Vaikka housuja käytetään vain lumikaudella, ottaisin silti mieluummin mustat housut, joissa tahrat eivät näy niin hyvin. Näissä housuissa on vahva ulkopinta ja uskomattoman pehmeä ja miellyttävä sisävuori, joka pitää lämpimänä kovemmissakin pakkasissa.

Sopivat talvikengät, jotka soveltuvat myös valjakkokäyttöön löytyvät samoilla perusteilla kuin vaelluskengätkin. Talvikengissä tulee kuitenkin olla pitkä varsi ja niiden on pidettävä jalat lämpimänä kovassakin pakkasessa. Minulla on JW:n Glacier Bay Texapore High-kengät olleet käytössä yhden kauden, eikä ole valittamista. Niiden pitäisi pysyä lämpiminä -30 asteeseen asti, viime talvena en päässyt niin kovia pakkasia testaamaan. Loskakelille minulla on Kamikin kengät, jotka vastaavat Sorelin Caribou-kenkiä, mutta niiden materiaaliesta 75 % valmistetaan edelleen Pohjois-Amerikassa (Sorel Kiinassa ja Vietnamissa).

Ehkä hieman hifistelyn puolelle menee, mutta kyllä kevytuntsikka ja samanlaiset pöksyt tekevät vaellushommista selvästi miellyttävämpää. Untuvatakki on taukovaatteena aivan ehdoton, minulla on Jack Wolfskinin Helium Down, joka pakkautuu omaan taskuunsa. Nyt minulla on onneksi myös untuvahousut JW:n Atmosphere Down Pants ja en varmasti enää palele tauoilla tai leirissä! Untuva lämmittää ja pakkautuu pieneen tilaan, joten suosittelen ehdottomasti. Aluskerrastona minulla on merinokerrasto ja siihen päälle tarvittaessa eripaksuista fleeceä. JW:n Pine Cone-fleecetakki toimii sellaisenaan tai kuoren alla. Siinä on aivan mahtava tiivis huppu ja otan sen varmaankin syysvaellukselle kuoritakin kaveriksi. Kuvan pipo on uusi tuttavuus, testasin sitä jo jäämeren rannalla ja avotunturissa, pitää hyvin tuulta, mutta noin paksu päähine vaatii vielä tottumista. Lisäksi suosittelen merinovillaista tuubihuivia, käsineissä en ole itsekään vielä löytänyt mitään tarpeeksi monikäyttöistä, joten etsintä jatkuu.

Haluan uskoa, että suuri osa koiraharrastajista on myös eläinrakkaita ja pitävät eettistä eläinten pitoa tärkeänä. Kun käytämme eläimistä saatavia tuotteita voimme ainakin varmistaa, että eläimiä kohdellaan hyvin, eikä niille tuoteta turhaa kipua ja kärsimystä. 1. Älä käytä aitoa turkista. On monia merkkejä, jotka käyttävät joko tarhattuja eläimiä tai todella julmasti jalkaraudoilla metsästettyjä eläimiä (kojoottia käyttää esim. Sorel ja Canada Goose). Turkikselle on vaihtoehtoja. Minulla on säilössä valkoinen "perintöturkis", jonka aion kyllä joskus hyötykäyttää hupunreunuksena, mutta en halua millään tavoin tukea turkistuotantoa tai epäeettistä metsästystä. 2. Eettinen untuva. Halpa untuva on usein peräisin pakkosyötetyiltä eläimiltä, joista untuva revitään niiden ollessa elossa. Ankat ja hanhet kärsivät elämänsä aikana käsittämättömän paljon ja untuvaa saatetaan kerätä samalta eläimeltä 3-5 kertaa. Esim. Jack Wolfskin lupaa, ettei heidän käyttämäänsä untuvaa ole nypitty eläviltä eläimiltä, eikä eläimiä ole pakkosyötetty. Untuvalle on myös synteettisiä vaihtoehtoja. 3. Merinovilla ja silvotut lampaat. Australia on suurin merinovillaa tuottava maa ja siellä käytetään julmaa kipua tuottavaa mulesing-menetelmää, jossa merinolampailta leikataan isolta alueelta ihoa pois ilman kivunlievitystä. Näin pyritään estämään loisiminen hännän alla, joskus myös häntä amputoidaan saattamalla se kuolioon. Mulesing-vapaa merinovilla on tuotettu ilman tällaista kivun tuottamista.

Kuva 1: Untuvatakki Jack Wolfskin Helium Down, pipo Jack Wolfskin Stormlock Pompom Beanie, housut Hiking CRW®.
Kuva 2: Toppahousut: Jack Wolfskin Icy Storm, untuvahousut: Jack Wolfskin Atmosphere Down Pants, talvikengät: Glacier Bay Texapore High, fleece-takki Jack Wolfskin Pine Cone, kuoritakki: Jack Wolfskin Thorvald.

Postausta ei ole sponsoroitu.
.

North of the Wall - arktinen seikkailu

Heitän joskus ihan vitsillä kuvatekstiksi sellaista kuten "arctic travelling", joka todellisuudessa viittaa vain koirieni alkuperään ja alkuperäiseen käyttötarkoitukseen. Suomesta aika iso osa on napapiirin yläpuolella, mutta sen rajan ylittäminen ei kuitenkaan tee alueesta arktista. En voi sanoa viettäneeni aikaa arktisella kun olen käynyt valjakkovaelluksella Haltin hyvinkin arktisen näköisissä maastoissa tai edes Suomen pohjoisimmassa osassa Nuorgamissa ja Kaldoaivin erämaassa.

Pelkästään puuttomat valkoiset maisemat eivät tee arktista aluetta. Todellinen arktis on löyhimmän määritelmän mukaan +10 °C isotermin pohjoispuolella, eli Suomen rajojen sisäpuolella ei voi matkustaa arktiselle alueelle. Lisäksi voitaisiin tarkastella metsänrajaa, ikiroutaa sekä merijäätä ja aletaan olla aidon arktiksen määritelmän puolella. Näin arktisten koirien harrastajana olisi kiusallista jos ei ole koskaan edes käynyt arktiksella, joten otimme pääsiäisenä tavoitteeksi ylittää tuon rajan ja käydä tarkastelemassa kevään etenemissä Norjan puolella Pohjoisen jäämeren rannalla. Haluan myös puhua asioista niiden oikeilla nimillä ja vaikka aika pohjoisessa on seikkailtu niin arktiksen rajaa ei ole niillä reissuilla ylitetty.

En ottanut koiria tällä kertaa mukaan ja tänä vuonna on tulossa toinenkin reissu, minne en koiria ota ja aion silti jakaa kuvia täällä blogissa. Base Campimme oli Ivalossa, mistä kävimme parina päivänä mm. UKK:n kansallispuistossa, yhtenä päivänä huiputimme Kiilopään ja kävimme lumikenkäilemässä pikku retken. Kun siellä asti on, niin olisi suorastaan typerää olla tekemättä päiväretkeä myös arktikselle!

Ivalohan on vielä sitä "pusikkoa", josta vaellustoverini aina mainitsee ja vasta Utsjoelta eteenpäin alkaa maisema oikeasti muuttua. Jäämeren rannalle vievä tie nousee avotunturiin ja maisemat alkavat muuttua Norjalle tyypillisen vuoristoiseksi.

Alkumatkasta sää oli erinomainen, mutta jäämereltä nousi jonkinlainen myräkkä ja aallonmurtajalla kävellessä sai ihailla jo vähän isompia tyrskyjä. Avotunturissa tiet voidaan sulkea, joten on hyvä aina varautua vähän pidemmällekin visiitille, sillä paluumatkalle ei ole asiaa kun puomit on laskettu alas. Täällä olisi hauska käydä myös kesäaikaan, joten eiköhän se arktis kutsu uudemmankin kerran.

 .

Instagram viimeaikoina

Tässä kevään mittaan palailemme aktiivisemmin tänne Suden Saaga-blogin pariin. Minulla on listalla paljon kaikenlaisia aiheita, joista haluan kirjoittaa ja retkisuunnitelmiakin toki on jo valmiina. Sillä välin kuitenkin voi käydä katsomassa, mitä IG:n puolella tapahtuu @siberianrusalka . On ollut viime aikoina melko Halti-painotteista, mutta tuollakin periaatteeni on quality over quantity. My storyja yritän opetella tekemään enemmän ja saatanpa joskus jonkun lyhyen livenkin heittää, pääosin koiriin ja outdoor-hommiin liittyen. Nämä kuvat isompina ja värillisinä voi siis käydä katsomassa sieltä.
.

Lähiretkeilyä Valkeasuolla (arkisto)

Olen nyt kevättalven ajan kirjoittanut blogia Scandinavian Outdoorin Elämää Ulkona-blogiportaalissa yhteistyössä Jack Wolfskinin kanssa. Haluan kuitenkin arkistoida varsinkin retki- ja vaellusaiheiset postaukset myös tänne omaan blogiini, joten siirtelen niitä tänne. Kävimme maaliskuussa valjakkovaelluksella Kilpisjärveltä Haltille ja takaisin. Nuo postaukset voi käydä lukemassa täältä: Haltille ja takaisin osa 1/2, Haltille ja takaisin osa 2/2 ja Varusteet viikon hiihto- ja valjakkovaellukselle. Voitin siis vuoden 2016 lopulla Scandinavian Outdoorin & Jack Wolfskinin yhteistyössä järjestämän kilpailun, jossa sain Jack Wolfskinin talvituotteita itselleni ja sitä vastaan kirjoitan heille blogia kevättalven 2017 ajan. Siksi näissä postauksissa on tällaista "tuotesijoittelua". Huom! Tuotelinkit eivät välttämättä toimi enää myöhemmin jos tuotteet ovat loppuneet.

Saimme pitkästä aikaa tänne itään lisää lunta ja hieman pakkastakin. Ajamme kolmen koiran valjakolla nyt reilun 20 km matkoja useamman kerran viikossa. Valjakkoajo kuuluu jokamiehenoikeuksiin, joten voimme liikkua melko vapaasti luonnossa. Ainoastaan yleiseen käyttöön kunnostetuilta hiihtoladuilta on pysyttävä poissa.

Otimme retkemme suunnaksi Kiihtelysvaarassa Valkeasuolla sijaitsevan Holminkankaan laavun, joka sijaitsee lähes 40 km pituisen Oravantaipaleen varrella. Talvella laavulle pääsee Joensuun kaupungin ylläpitämää hiihtolatua pitkin. Latua on yhteen suuntaan 11,5 km ja sen varrella on kaksi laavua, suosittelen käymään hiihtelemässä ainakin tälle ensimmäiselle laavulle. Reitti siihen on melko tasaista ja kulkee pitkän matkaa kauniilla luonnontilassa säilytetyllä Valkeasuolla.

Päiväretkelle otan aina mukaan otsalampun. Vaikka olisi tarkoitus tulla takaisin valoisaan aikaan, ei voi ikinä tietää mitä viivytyksiä tulee ja lampulle voikin olla tarvetta. Muita turvavälineitä ovat pieni ensiapulaukku ja tietenkin puhelin, jossa on tarpeeksi virtaa. Vieraassa maastossa myös kartta ja kompassi on oltava mukana. Päiväretkellä mukana kulkee litra vettä ja tietenkin taukotakki. Kuvassa oleva musta pussi tuli Jack Wolfskin Atmosphere Down Pants– untuvahousujen mukana ja se on sen verran tilava, että sain sullottuun sinne myös untuvatakin. Pelkkiä housuja pakatessa pussi ei siis ole noin pinkeä. Kuvassa näkyvät kuppi ja puukko kulkivat keltaisessa Jack Wolfskin All-In 2.5 Pouch-pussissa. Pussissa on myös rulla wc-paperia, tulitikut ja kynttilä, vaihtosukat, lautanen ja lusikka, sekä kaakaojauhetta ja keksejä. Nämä kaikki mahtuvat kevyesti päiväreppuun. Lisäksi minulla on yleensä pieni istuinalusta repussa, mutta nyt käytin reen pohjalla ollutta vilttiä.

Koirilla on päiväretkellä kupit, vettä ja siihen lisättävää tonnikalaa. Ns. “bated water” on rekikoirien syöttivesi tai miksi sitä haluaakaan kutsua ja sen tarkoitus on houkutella koirat juomaan riittävästi nestettä. Koirille on taukoa varten omat herkut, hihnat kiinnitykseen ja minulla on taskussa aina makupaloja, sekä tossuja.

Koirillamme on nyt karvanlähtö. Johtajakoirallani Veronalla se on jo loppusuoralla, mikä näkyy sen roikkuvista valjaista. Siperianhusky on kuin eri koira ilman pohjavillaa! -15 asteen pakkanen koristeli koirien kasvot kuuraparroilla. Päiväretkillä kytken koirat tavallisilla hihnoilla, enkä ota reissuketjuja mukaan. Kuvassa ylläni näkyy oranssi Jack Wolfskin Thorvald kuoritakki ja harmaat Jack Wolfskin Icy Storm Pants kuorihousut. Joku siellä jo myhäilikin, että onpa kovin valkoiset housut koirahommiin. Kaikki mustat housut oli myyty loppuun, joten jouduin valitsemaan toisen mallin ja värin. Löydän tässä jo hyviä puolia, sillä koirankarvat eivät ainakaan näistä housuista erotu! Se jääkin nähtäväksi kuinka valkoiset nämä housut ovat kauden lopulla.

Sanotaan, että kaikella on tarkoituksensa. Se, että mustan takin sijaan sain oranssin, tuon huomiovärien kuninkaan ja sattumalta housuissani on Recco-pelastussysteemi voisivat jo viitata johonkin mystiseen johdatukseen. Lapissa Aslak-pelastuskopterissa on Recco-signaalin tunnistuslaite ainakin yrityksen sivujen mukaan. Joten jos Haltin retkikuntamme on epäonninen ja jää lumivyöryn alle tai katoaa myrskyyn voitte vinkata pelastuspartiota kiikaroimaan oranssia takkia ja etsimään signaalia lähettäviä housuja!

Laavulla tein tulet ja nautin kuumaa kaakaota ja sen päälle pursotettua kermavaahtoa, joka oli kuitenkin muuttunut jäätelöksi. Testasin nyt taukokäytössä edellä mainittuja untuvahousuja ja onhan ne lämpimät, mukavat ja pieneen tilaan pakkautuvat. Ne tulevat olemaan mukanani myös syysvaelluksilla. Päiväretkillä ja lyhyillä tauoilla untuvahame on kätevämpi, sillä se on helpompi pukea. Olen melko varma, että tulen talvitelttaillessa ottamaan untuvahousut myös makuupussiin seurakseni. On mahtavaa, että untuvatakkini on “samaa sarjaa” ja näyttää kuin ylläni olisi untuvahaalari. Otin kuorihousut sen verran väljässä koossa, että oikein kovilla pakkasilla -30 paremmalla puolella untuvahousut mahtuvat niiden alle.

Tauon aikana Odessa bongasi jotain metsässä. Se päästi ilmoille äänekkään ulvonnan ja katseli metsän reunaan häntä ja niskakarvat pystyssä. Minulle se ei kertonut mitä näki, oliko siellä joku metsäneläin vai Odessan huutoa säikähtänyt hiihtäjä.

Lähdimme paluumatkalle illan jo sinertyessä. Ensin taivaalle syttyi kirkas Venus, eikä mennyt kauaa kun punaisena hohtava Mars tuli näkyviin. Uusi märkä lumi ja kiristyvä pakkanen on näköjään se taika, mikä tekee koirien anturoiden väliin ikäviä lumipaakkuja. Jouduin siis tossuttamaan vähän joka koiraa, jotta ei tarvitsisi jatkuvasti olla irrottamassa jäätynyttä lunta, joka tekee koirien liikkumisesta kivuliasta.
Kotimatkalla saimme nauttia hiljalleen alkavasta lumisateesta ja hiljaisuudesta tähtikirkkaan taivaan alla. Suosittelen kaikkia pukeutumaan lämpimästi ja suuntaamaan päiväretkille lähimaastoon!