"Ja silmäni on punainen, saatko sinä ylittää kadun kun silmäni on punainen?
Minä olen liikennevalo, ja silmäni on vihreä.
Saatko sinä ylittää kadun kun silmäni on vihreä?"
Tässä siis Veronan ja Odessan hellä hetki yllätettynä.
Maanantai one on one : Tänään aloitettiin kevyesti yksilöllisellä lenkkeilyllä. Veronan kanssa hihnassa 4 km, Odessa taas on yhä niin paksu mammakiloinensa, että sen kanssa täytyi mennä vauhdikkaammin eli pyörällä sama 4 km lenkki. Seron kanssa keskitytään selän lihasten kuntouttamiseen ja mentiin 3 km lenkki kovia nousuja, eli kiivettiin vaaran laelle ja pappa meni tietenkin kovempaa tahtia kuin minä.
Tiistai Slender-tunnelmia pimeydessä : Aurinkoa ei näkynyt koko päivänä, vettä sataa ja pimeys on kaikkialla. Ei hirveästi tekisi mieli ulkoilla. Päivän henkeen sopivasti käveltiin hautausmaalle Seron ja Veronan kanssa, 3 km ja paluumatka ylämäkeä. Otsalampun valokeilassa näkyi vain koirien peräpeilit, hautausmaalla sentään jokunen kynttilä. Odessan kanssa viriteltiin pyörään paremmat valot ja ajeltiin 5 km.
Keskiviikko valjaissa : Sero ja Odessa vetivät yhdessä 4,5 km ja Verona pääsi kokeilemaan "pentuvaljaita". Ne onkin jo sopivan kokoiset (huh, ne oli alunperin Valon), joten nyt terveystarkastuksen jälkeen odotellaan 7 kk ikää ja aloitetaan ihan oikeat vetoharjoitukset. Verona hyppelehti 3 km flexissä oikein iloisena valjaistaan.Kuuhaukun Aurora Nocturne
Polar Star Snezhinka
Kuuhaukun Escape Velocity
Muistoissa:
Kuuhaukun Teräs-Teddy
Kuuhaukun Tähtisumua
Kuuhaukun Suden Saaga