Herajärvi doppelgänger Tuupovaarassa

Selasin netistä jotain kivaa lähiretkeilyn pariin sopivaa luontopolkua, jonka kävelisi parissa tunnissa ja kartalta silmään osui Tuupovaarassa sijaitseva Herajärven Natura-alue. Muuta infoa paikasta ei sitten löytynytkään, vain että siellä näkyy kulkevan n. 6 km pituinen luontopolku. Lähikohteisiin ei onneksi sen kummempia suunnitelmia tarvitse, sen kun vain pakkaa koiran autoon ja menoksi! Kuuluisampi Herajärvi ja Herajärven kierros löytyy tietenkin Kolilta. Vitsikkäästi myös tämän Herajärven rannalta löytyy Koli, onkohan Tuupovaara saanut joskus houkuteltuun kävijöitä pienellä sekaannuksella!

Parkkipaikalle on helppo navigoida Ilomantsintieltä ja lähtöpaikalla on ensimmäinen monista infotauluista, joihin on merkitty Natura-alue ja kartassa näkyvä pallero osoittaa myös oman olinpaikan. Reitti on merkitty sinisellä ja oranssilla maalilla ja se osoitti heti portista lammasaitaukseen. Jaa, mitenkäs sitä nyt koiran kanssa edetään kun joissakin paikoin Natura-alueilla, joissa myös on lampaita olen nähnyt koirat kieltävän kyltin. Täällä sellaista ei kuitenkaan ollut, joten menimmepä kuitenkin. Meillä oli mukana vain Odessa ja tiesin, että sen ja lampaiden välillä ei pääsisi missään tilanteessa tapahtumaan mitään katastrofaalista.

Kävimme ensin tutkailemassa laidunalueella sijaitsevia isoja infotauluja ja siellä oli myös nuotiopaikka, puuvaja ja vessa. Nuotiopaikka oli rajattu aidalla, joten päästin odotellessani Odessan hetkeksi kirmailemaan siihen. Ei mennyt kauaa kun Odessan katse kiinnittyi metsänreunaan ja häntä heilahti siihen malliin, että kaverit oli varmastikin bongattu. Otin siis Odessan takaisin hihnaan, ettei se vahingossakaan pääse liittymään villavien laumatovereiden joukkoon.

Reitti kulkee sekä alku- että paluumatkalla lammasaidan sisällä, eli on ehdottoman tärkeää pitää koirat kiinni ja häiritsemättä lampaita (ja jos koirat on alueella kielletty niin pahoittelen ja pyydän alueen hoitajaa laittamaan koirakieltokyltin polun alkuun). Mukaan ei siis voi ottaa haukkuvaa koiraa tai koiraa, joka voisi näykätä lampaita - lampaat tulevat nimittäin todella lähelle. Lammasaidan portit täytyy myös muistaa sulkea kunnolla, ettei Tuupovaaran metsiin muuta luonnonvaraista lammaskantaa.

Polku kulkee metsässä ja nousee välillä harjujen päälle, mistä ei kuitenkaan ole sen ihmeellisempiä näköaloja. Luonnontilainen metsä ei tarjoa hirveästi vaihtelua, mutta polun varrella on jonkin verran pitkospuita, isoja muurahaiskekoja ja muuta tyypillistä nähtävää, joista on vieläpä paikoin kerrottu infotauluilla. Kartta ja oman sijainnin osoittava infotaulu löytyy myös reitin varrelta n. 1 km välein. Herajärvessä on kirkas vesi ja hieno pitkälle jatkuva hiekkaranta, joten kesäkeleillä uimavarusteet ehdottomasti mukaan. Nousua tulee jonkin verran, muttei mitään mistä peruskuntoinen ei selviäisi.

Mainitsinko jo lampaat? Ne olivat tulleet meitä vastaan portille aitauksen toiselle puolelle. Kehuin Odessaa sen hienosta käytöksestä ja jatkoimme matkaa, jolloin lampaat seurasivat meitä jonkin matkan päästä. Juotimme Odessan ja veimme sen hetkeksi autoon odottamaan, jotta voisimme vielä tehdä tuttavuutta lampaiden kanssa. Lampaiden tullessa ympärille ajattelin vain, että ei kai tällaiseen paikkaan voisi mitään tappajalampaita laittaa ja kaikki käyttäytyivätkin oikein hienosti. Vieraskirjan mukaan Herajärvellä käy jonkin verran väkeä, vaikka polut eivät ole kovinkaan käytetyn näköisiä.

Tuupovaarassa ihmiset aidataan ja lampaat liikkuvat vapaana! Jos lampaat tekevät liian läheistä tuttavuutta nuotiopaikalle pääsee aitaukseen turvaan. Musta lammas eli tietenkin Black Phillip oli suosikkini, wouldst thou like to live deliciously? Retki Tuupovaaraan oli taas oikein virkistävä ja Odessallakin riitti muille koirille kerrottavaa sen pyörittyä ties missä hajuissa.

Tekemistä kun ei ole mitään tekemistä

Me ainakin odottelemme vielä viileämpää säätä syystreenin alkua varten, täällä +20 asteisessa elokuisessa illassa. Treeniohjelmaa on jo suunniteltu ja toivottavasti se pyörähtää käyntiin syyskuun aikana. Tavoitteet ovat melkolailla samat kuin viime kaudellakin, eli 20-30 km päivämatkat useana päivänä peräkkäin kolmella koiralla ja n. 50 kg kuormalla. Tässä kuitenkin joitakin vinkkejä siihen, miten voi aikaansa kuluttaa kun ei pääse ajamaan.

Ensin kaksi elokuvasuositusta, valitsin hieman uudempia leffoja niiden loppuun kulutettujen Baltojen jne. sijaan. Ensimmäisenä Chasing Ice, vuodelta 2012. Tämä elokuva kannattaa katsoa ensin, sillä se ei oikein anna inspiraatiota harrastamisen suhteen! Elokuva on The Coven tuottajalta ja se on voittanut jos jonkinlaista palkintoa. Dokumenttielokuva kertoo katoavien jäätiköiden dokumentoinnista ja ilmastonmuutoksen todellisuudesta. Siinä painotetaan kuinka tiedeyhteisö on nykyään yksimielinen ilmastonmuutoksesta, toisin kuin vastustajat yleensä koettavat väittää. Elokuvassa näytetään upeaa kuvaa pohjoisilta alueilta ja dokumentoidaan jäätikkökuvausryhmän työtä. Tiimin ansiosta pääsemme näkemään konkreettisesti kuinka jäätiköt katoavat, upeissa time-lapse kuvissa valtavat jäätiköt eri alueilla pohjoisessa vain sulavat pois. Tiimi dokumentoi myös harvinaisia calving, eli poikimistapahtumia reaaliajassa. Yhdessä Grönlannissa kuvatussa poikimisessa jäätiköstä irtosi kokonaisen kaupungin kokoinen pala, jäätävää ajatella millaista sellainen tapahtuma olisi nähdä livenä!

Dokumentissa esitetään faktoja ilmastonmuutoksen todellisuudesta ja ennusteista. Suurin osa maailman jäätiköistä sulaa pois kovaa vauhtia, ennusteen mukaan suurin osa Alppien jäätiköistä katoaa vuoteen 2100 mennessä. Jäätiköiden sulaessa kadotamme makean veden varastoja, merenpinta nousee ja merivirrat muuttuvat. Se myös vaikuttaa ilmastoon monella eri tavalla, esim. tulvat ja myrskyt tulevat lisääntymään. Myös elämä pohjoisessa tulee muuttumaan, jääkarhut katoavat jne. Samalla kun me täällä ihmettelemme poikkeuksellisen lämmintä säätä ja sitä kun jouluna ei ole enää lunta, on myös huomattava, että rekikoirien tarpeellisuus ja valjakkoharrastus tällaisenaan tulee katoamaan ilmastonmuutoksen myötä. Harrastetaan siis kun vielä voidaan? Asioille on kuitenkin myös mahdollista tehdä jotain, jokainen voi aloittaa esim. ryhtymällä kasvissyöjäksi - helppoa. Tämä on niitä elokuvia, joita jokaisen pitäisi nähdä. Elokuvan saatavuus: DVD, Netflix Suomi.

Toisena esittelen 2015 julkaistun dokumentin The Great Alone. Se kertoo koiravaljakkoajaja Lance Mackeyn tarinan ja elokuvan parasta antia on ehdottomasti kuvaus, upeisiin lumisiin maisemiin voisi kadota tuntikausiksi. Lähikuvassa on myös Mackeyn suhde hänen koiriinsa. Lance syntyi valjakkoperheeseen, hänen isänsä oli perustamassa Iditarod-kilpailua ja voitti sen 70-luvulla. Mackey on itse voittanut Iditarodin neljä kertaa ja Yukon Questin myös neljä kertaa. Hän on myös selvinnyt syövästä ja nuoruuden sekoiluista. Alaska on aina vetänyt puoleensa "vähän" sekaisin olevia ja itseään etsiviä ihmisiä, elokuvassa nähdään siis melko tyypillistä alaskalaista menoa. Se myös kertoo siitä miten tärkeitä koirat ja valjakkoajo voivat ihmisille olla. 

Niille, jotka eivät aiheesta tiedä, Iditarod on suuri tapahtuma Alaskassa. Se on esillä valtakunnallisessa mediassa, kyseessä on yli 1500 km pituinen koiravaljakkokilpailu. Se on suoritus kenelle tahansa, niin koirille kuin ajajillekin. Itselleni se tuli paremmin tutuksi kun Valo-koirani puoliveljet juoksivat kilpailun vuonna 2007. Olen siis itsekin ajanut valjakkoa, jossa on Iditarodin juossut koira, sillä Icon asuu nykyään Suomessa Kuuhaukun kennelisä. Tämä elokuva inspiroi varmasti syystreenin pimeinä, märkinä ja kuraisina iltoina! Spoiler alert; elokuvassa seurataan vuoden 2013 Iditarodia, joka toimii elokuvan runkona, mutta kuten tiedämme voitto meni sinä vuonna toisaalle. Jos haluaa seurata kilpailua, jossa Mackey oli myös kärkikahinoissa, kannattaa katsoa Discovery Channelin kuusiosainen Iditarod TV-sarja (2008). Elokuvan saatavuus: DVD, Netflix USA, YouTube, iTunes.

Lopuksi vielä yksi vinkki, Facebookissa kun kaikki kuitenkin jossain vaiheessa lorvivat. Eli FB:sta löytyvä peli Klondike: The Lost Expedition. En edes tiedä kuinka monta vuotta olen tätä pelannut, en pelaa sitä mitenkään aktiivisesti, enkä ole oikeita euroja siihen tuhlannut. Peli löytyy siis FB:sta, mutta käsittääkseni sitä voi pelata muuallakin. Pelissä luodaan oma hahmo ja hänelle valtaus, jota rakennetaan miten halutaan. Pelissä edetään tekemällä erilaisia tehtäviä ja valtaamalla uusia alueita. Siinä voi vierailla muiden pelaajien tiloilla, kommunikoida ja vaihtaa tavaraa heidän kanssaan.

Pelissä voi tehdä niin paljon eri asioita, etten ala niitä tarkemmin selittämään. YouTubesta löytyy erilaisia ohjevideoita, joiden kautta peliin voi tutustua. Itse olen tykästynyt pelin grafiikoihin, siis katsokaa nyt tuota. Kannattaa ehdottomasti tutustua peliin, jos tällainen kuvasto kiinnostaa. Ylemmässä kuvassa on pelin mainosgrafiikoita ja alemmassa print screen minun Leonhardin kotitilalta.

Töitä tekevät koirat ja koiran stressi

Kaverikoiratyöt sijoittuvat yleensä yksityisalueille, joten kuvia tulee otettua melko harvoin. Molemmat Odessa ja Verona käyvät vierailuilla aina kun on mahdollista, eli lähinnä ilta-aikaan tai viikonloppuisin. Veronalle en ole vielä tilannut huivia, sillä unohdan aina merkitä vierailut ylös, siksi Verona on käyttänyt toistaiseksi erivärisiä jenkkihuiveja. Vakiopaikoissamme on aina hauska käydä tuttujen ihmisten luona, mutta myös erilaiset tapahtumat ovat hauskaa vaihtelua. On äärimmäisen tärkeää olla oman koiran tunteiden tulkki ja huomata niiden stressin taso. Kaikki koirat stressaantuvat ja vierailut ovat vaativia, vaikka koirat niistä tuntuvatkin nauttivan, eivätkä pysy housuissaan pelkästään huivin nähtyään.

Meidän koirilla selkeimmät stressireaktiot ovat läähättäminen ja ihon hilseily. Vierailuilla onkin hyvä tehdä välillä pieniä taukoja ja käydä vähän syrjemmässä, varsinkin jos vierailu on kestoltaan pitkä (tunti on pisin aika). Yllä olevassa kuvassa, jossa näkyy monta rapsuttajaa näkyy myös Veronan ilme, jolla se hakee tukea minusta. Kun koira tuntee itsensä yhtään epävarmaksi se laittaa korvat sivuille ja pään alas. Silloin laskeudun itsekin koiran tasolle ja annan sille tukea kehuen ja rauhoittavilla signaaleilla. Jos tilanne käy koiralle liian tukalaksi on pidettävä tauko ja otettava omaa tilaa.

Tällaisissa tilanteissa stressi on hyvin lyhytkestoista, kaverikoirat saavat vierailla kerran viikossa tunnin ajan ja se on mielestäni erinomainen sääntö. Lyhytkestoinen ns. "hyvä stressi" lisää suorituskykyä ja saa koirat paremmin selviytymään erilaisista tilanteista. Monet eivät kuitenkaan uhraa ajatustakaan sille miten koirat kokevat stressaavia tilanteita, joita ovat esim. näyttelyt ja kilpailut, joissa jotkut käyvät joka viikko ja päivät ovat pitkiä. Treenistä puhumattakaan. Sitten vaan katsellaan kun koira makaa kotona reporankana koko loppupäivän, vakavissa tapauksissa koirat saavat vatsahaavoja ja muita vatsavaivoja. Yleisimmin stressin näkee muissa koirissa silloin kun koira "yllättäen" rähähtää muille koirille, näitä tilanteita näkee aina koiratapahtumissa. Kotona tilanteet voivat kärjistyä koirien välisiksi tappeluiksi.

Koiran stressistä on kirjoitettu paljon, jokaisen koiranomistajan pitäisi tunnistaa stressin merkit omassa koirassaan ja pyrkiä tarjoamaan koiralle sopivaa tekemistä ja sopiva elinympäristö. Lyhytkestoinen, hyvä stressi tekee hyvää meille kaikille ja koiralle on hyvä tarjota aktivoivaa tekemistä.