8.10.13

Matkantekoa siperialaisittain

Näinkin pienen lauman viikonloppureissu vaatii jonkinlaista suunnittelua. Veronalle tämä oli ensimmäinen pidempi matka ja halusin kaikkien matkustavan omissa tiloissaan. Sero sai kunnian varata suurimman boxin, johon hätätapauksessa menisi kolmekin koiraa. Vanhan koiran matkustuksessa täytyy muistaa, että koiralla on tilaa ja alustat ovat tarpeeksi pehmeitä, jotta vältytään ylimääräisiltä lihasjumeilta. Täytyy myös muistaa pysähtyä jaloittelemaan tarpeeksi usein.

Hyvät matka-alustat ovat pehmeitä ja pysyvät kuivina + vuodenajasta riippuen joko viileänä tai lämpimänä. Meidän valintamme on ventapad-alustat, jotka kuivuvat nopeasti vaikka vesikuppi hieman loiskahtaisi. Verona kaatoi kuppinsa ennen kuin pääsimme matkaan, joten vaihdoin sille pienemmän kupin telineeseen. Pennun kohdalla täytyi myös venta-alusta laittaa kovemman alustan alle, matkaleikkeinä se silppuaisi kaiken. Muut tavarat tuli myös pakata niin, ettei Veronan häkkiä vasten ole mitään - pennut ovat taitavia onkimaan kaiken irtilähtevän häkkiinsä ja sitten silppurin käsittelyyn.

Näillä listan varusteilla pärjäsimme hyvin. Hyvän sään takia pyyhkeitä ei tarvittu ollenkaan ja pyörä ei edes mahtunut mukaan. Lihat riittivät juuri hyvin, vaikka pakkasin lihaa vielä yhdeksi ylimääräiseksi päiväksi, kuivaruokaa jäi aikuisillekin yli ja pennulla oli koko jäljellä oleva ruokasäkki mukana. Listaan lisäisin vielä lusikan/haarukan, jolla sekoitella koirien ruoka. 

Veronakin matkusti erinomaisesti ja perillä se ulkoili vapaana. Odessa kävi hieman kierroksilla ja sinkosi häkistä melkoisella vauhdilla joka pysähdyksellä ja saikin opetella itsehillintää päästäkseen ulkoilemaan. Serolla oli kipulääkkeet varalta mukana, mutta niitä ei onneksi tarvittu. Autossa nukkuminen oli Serolle liikaa 3. yönä, mikä näkyi siinä, että alustat oli aamulla laitettu aivan sekaisin. Kotiin tullessa Sero juoksi suorinta tietä makuuhuoneeseen sänkyyn loikoilemaan.


 
Yllä: "Seron residenssi, tassukuviot jatkuvat kopin katolle"

"Ne aikoo jättää meidät tänne!"

Seuraavissa postauksissa lisää meidän reissusta!

0 kommenttia:

Post a Comment