9.10.13

Syysvedossa osa 1


SPY:n syysharjoittelu järjestettiin tänä vuonna 6.10 Terttilässä. Syksyinen maisema oli upea kirkkaissa väreissään ja sää mitä parhain, vaikkakin hieman turhan lämmin arktisille vetureille.

Sero oli porukan vanhimpien joukossa - ellei vanhin ja juoksi mallikkaasti vanhojen ja uusien kokelaiden valjakossa. Koiria oli paikalla n. 25 ja valjakot ajettiin mönkijällä, osalla oli omat trekkerit mukana. Odessalla sattui jälleen olemaan juoksut ja arkkivihollisensa paikallaolosta huolimatta se johti 5 koiran valjakkoa toisen leikkaamattoman nartun parina. Odessa selvästi odotteli suuntakäskyjä, joita ei aina tullut (Odessa ei seuraa isointa tietä vaan odottaa käskyn polkujenkin kohdalla) tai jotka tulivat väärin ja välillä monen ihmisen suusta. Häiriötekijöistä huolimatta Odessa veti hyvin ja korjasi parinsakin suunnan y-risteyksessä tyrkkäämällä sen oikeaan suuntaan.

Vetoharjoittelun jälkeen sihteerimme piti vielä pientä tottisharjoittelua johon pennut pääsivät osallistumaan. Verona oli jo aiemmin päässyt revittelemään metsässä veljensä Friscon kanssa, jolloin pennut painelivat hurjaa vauhtia ja kävivät järvessäkin useaan otteeseen painimassa. Kiitos kaikille osallistujille, oli taas hienoa nähdä näin paljon ihania koiria!

0 kommenttia:

Post a Comment