Seron susikaima

Olemme suurella mielenkiinnolla seuranneet Seron kaiman seikkailuja RTKL:n pantaseurannasta. On jotenkin ihanaa seurata miten huimia matkoja Sero-susi liikkuu ja minne hän lienee matkalla. Serohan on asiaan kuuluvasti yksinäinen susi ja kulkee tällä hetkellä idässä ja kävi välillä meilläkin. Olisikin upeaa jos metsälenkillä Seron kanssa kohdattaisiin Sero-pantasusi.

Vaikka liikumme paljon metsissä koirien kanssa, en ole täällä koskaan sutta nähnyt ja jäljetkin vain kerran. En ole omista koiristani lainkaan huolissani ja ajamme reellä öiseen aikaankin huolehtimatta metsän otuksista ja niiden tekemisistä. Toivon kyllä, että maalla asuvat koiraystävämme pysyttelevät sisätiloissa, kestävässä tarhassa tai hihnassa ihmisen valvonnassa, eikä niitä päästetä yksin edes omalle pihalle. Se on selvää, että omia aikuisia koiriani en päästä metsään vapaaksi, se on paitsi laitonta myös koiralle vaarallista.

Toivomme kaikkea parasta Sero-sudelle tässä vaarallisessa ympäristössä! (Kuvan susi ei ole Sero)

Lisätty myöhemmim: Syksyllä 2014 ilmoitettiin Seron löytyneen kuolleena Ilomantsin Naarvasta. Poliisi ei käynnistänyt esitutkintaa. On selvää, että itärajallakin susia salametsästetään. 

Joulunaikaa

Nyt alkaa olla joulumenot ohi ja katseet suunnataan jo uuteen vuoteen. Onkin jännittävää nähdä miten Verona suhtautuu ilotulitteisiin, muut meidän koirat ottavat räjähdykset lungisti ja tuntuvat nauttivan niiden bongailusta.

Joulunaika meni perinteisesti perheen parissa. Verona ei edes kaatanut joulukuusta, vaikka kävikin välillä vähän maistelemassa. Jouluherkut maistuvat koirille, Sero vanhana konkarina osasi jo odottaa jouluateriaa ja tietenkin lahjoja! Serolle pukki toi vinkulelun, jonka Sero tietysti heti ymmärsi omakseen ja mennä vingutteli pitkin taloa. Verona sai suloisen köysilelun, joka otti osumaa jo ensimmäisenä päivänä (ja on nyt jo köysiosaa lukuun ottamatta roskiksessa) ja Odessa sai pitkään kaipaamansa uuden aktivointipallon. Muissa koirien paketeissa oli pureskeltavaa, joka ihme kyllä maistuu Serollekin aina vain jouluna. 

Jouluaattoon mennessä lumet olivat sulaneet kaduilta, joten ensimmäistä kertaa emme päässeet perinteiselle jouluyön rekiajelulle. Tapaninpäivään mennessä lumitilanne oli heikko myös muualla ja jouduimme skippaamaan tapaninpäivän tapahtuman, jolloin käymme ajeluttamassa lapsia koiravaljakolla. Google+ sentään on huomannut tämän ahdingon ja lisännyt esim. Helsinki-kuviini lumisadetta. Ja sehän on myöskin Googlen käsialaa "parantaa" Bloggerin kuvia, eli se vetää kaikki kuvat suttuun ja siihen auttaa kun käy hänelle sanomassa, että jättää kuvat rauhaan. Ja niin on taas rauha maassa jpg-kuvillakin, jotka tosin saattavat muuttua yllättäen jouluisiksi gifuiksi.
 

Samalle viikolle oli sentään muuta menoa kun pääsimme Odessan kanssa kaverikoiravierailulle, joka päättyi Jokipoikien kotipeliin. Sen verran on tullut siellä kentän laidalla istuttuun, että lähdettiin tällä kertaa suoraan kotia kun ei tuota K9-seuralaistani Odessaa olisi sinne kuitenkaan huolittu :D.

Verona on ollut pentuharjoituksissa oikein kivasti, ei juuri välitä muista koirista ja oppii uudet asiat nopeasti. Harjoitukset jatkuu ensi vuoden puolelle, alkuvuodesta on myös SPY:n talvipäivät ja jotain muutakin kivaa on tiedossa! Nyt onkin hyvä aika aloittaa liikuntaohjelma, jotta mahdutaan ensi vuonnakin vanhoihin valjaisiin ja vaatteisiin!

Happy Howlidays!

Isolla kirkolla

Trilogiamme grand finale on kuvakertomus reissustamme. 

Tässä siis seuraa erinäisiä pönötyskuvia Serosta!

Yllä: Sero ja Helmi odottavissa tunnelmissa.

Yllä: Aristokraatti-Sero.

Yllä: Seron takapihan rakennus.

Yllä: Ei juurikaan lunta näkynyt.

Yllä: Iltaseikkailulla törmättiin tällaiseen.

Yllä: Seroa on huijattu, eihän tästä päässyt Siperiaan!

Tittelin omistaja

Koska olen ylpeä siitä, miten hyväkuntoinen vanha herramme on, ilmoitin sen Voittaja 2013 veteraaniluokkaan; Sero oli koko viikonlopun siperianhuskyjen ikänestori. Veteraaneja oli ilmoitettu ainoastaan 2 koiraa ja niistäkin toinen oli narttu. 

Kotoa lähtiessä Sero oli aivan maansa myynyt, luuli joutuvansa eläinlääkäriin. Sero matkusti hienosti ja kiipesi enemmän portaita kuin koskaan ennen! Vaikka emme olleet kehän laidalla mitenkään aikaisin, Sero joutui odottamaan vuoroaan pitkään. Herra ei myöskään suostunut pissaamaan ulkoilutusalueelle vaan nosteli tassujaan ja sanoi "hyi sentään, epäinhimillistä!" Se oli aikaisemminkin suostunut tekemään tarpeensa vain tiettyyn paikkaan lähellä majapaikkaamme. Helpotus oli siis suuri kun heti pois päästyämme vein Seron "omaan vessaansa" ja koko koira silmin nähden piristyi.

Sero oli räjäyttänyt karvansa irti viikkoa ennen h-hetkeä ja olimme valkoiseen irtokarvaan verhottuja. Nokkelana harjasin Serosta sen puolen, joka näkyy tuomarille ja yritin saada sille karstaamalla hieman kaulusta. Seron mielestä kehässä on todella noloa ja se koettaa olla mahdollisimman matala ja huomaamaton. Silloin 10 vuotta aiemminkin Seroa piti lähinnä vetää perässä, muistona siitä minulla on yhä Annin kuvaamia videoita.

Hallin kelmeässä valossa Sero näytti melko kulahtaneelta ja väsyneenä se ei enää jaksanut seisoa ryhdikkäästi, vaan näytti viimeisessä kehässä lähinnä keinuhevoselta. Koirani eivät koskaan näe nälkää, niitä ei laiteta "laihdutuskuureille". Jos painoa on pudotettava se tehdään liikunnan lisäämisellä ja ruuan laadun muuttamisella, ei ruokamäärän vähentämisellä. Serolla nuo ylimääräiset kilot ovat tiukassa. Kyllä sillä kylkiluut tuntuu, se ei ole mikään syöttöporsas, mutta kastroiduilla vanhoilla koirilla niitä kiloja meinaa kertyä - varsinkin nyt kun treenisäät ovat olleet tällaiset. Tuomari tunnusteli Seron kauttaaltaan ja se sai kehuja hyvästä kunnosta, muhkeat reisilihakset ja vahva etuosa ovat tulosta valjakossa juoksemisesta.

Yllättäen Sero sai erinomaisen arvostelun, tuomari oli todella otettu kuullessaan Seron iän, mikä tietysti lämmitti omaa mieltä. Tuomari oikein huudahti, että ei voi olla totta! Toisilla ihmisillä on koirasilmää sen verran, että he osaavat suhteuttaa koiran kunnon sen ikään. Eihän Sero enää SA:sta kisaa ja toinen veteraanikin oli sitä 4 vuotta nuorempi! Koska olen aivan pihalla näyttelytouhuista, ihmettelin kun meille lyötiin käteen pahviläpyskä, jossa luki Veteraani Voittaja 2013. Olen ollut siinä luulossa, että tittelit menee vain ROP:lle, ei VSP:lle ja titteleitä on jaossa vain ROP:lle ja joissakin karkeloissa junnuvoittajalle. Ihmetykseni oli siis aiheellinen kun Sero sai tittelin ja oli sitten tietysti myös VSP-veteraani. Seron arvostelussa jotain tällaista: "Yli 12-vuotias yhä hyvin aktiivinen uros. Siitä näkee, että se on edustanut erinomaista tyyppiä nuorena. Liikkeet ovat harmoniset ja voimakkaat."

Koska olen tällainen muistivammainen, en muistanut saako veteraanit palkintoja ja unohdimme jo koko asian. Kiertelimme myyntikojuja ja kohdalle osui palkintopiste, josta sitten kysäisin onko veteraaneille jotain. Sero sai 2 palkintoa, VSP-veteraanille ja Veteraani Voittajalle. Muut palkinnot olivat tuolloin loppu, joten otimme sitten ne pokaalit, emmekä jääneet enää odottelemaan vaan suuntasimme takaisin Seron asunnolle.

En koskaan ole esittänyt föönillä puunattua tai kammattua siperianhuskya kehässä! Seroa en viitsinyt edes pestä, en edes valkoisia osia ja harjasin sen vasta näyttelypaikalla. Olen kirjoittanutkin, että viekää old line koirianne silloin tällöin kehään, vaikka ne eivät pärjääkään puunatuille show linjaisille. Aina siellä joku tulee ihastelemaan, että vieläkö tällaisia siperianhuskyja on. En aio koskaan puunata siperianhuskyjani näyttelyyn ja ymmärrän niitä, jotka eivät enää näyttelyissä halua käydä sen takia, ettei luonnollisia koiria arvosteta. Tätä asiaa taivastelen blogissa joskus myöhemmin lisää.

 Tuomarin ei olisi ollut mikään pakko antaa Serolle ERI:sta ja hetken hän harkitsi SA:n antamistakin. Mutta kateeksihan se käy kun meidän pappa pärjäsi. Ei sieltä näköjään SA:ta kaikille nuoremmillekaan herunut. Blogin kävijälaskuri oli käynyt kuumana viikonlopun aikana, itse pääsin nettiin vasta reissusta kotiuduttuamme.

 Trilogiamme päätöksessä vielä jotain uutta meidän reissusta!

Sero upgreidaa

Viimeksi etelän reissulla Sero asui puisessa laatikossa, joten olikin jo aika päivittää parempaan. Serohan on matkustanut junalla tuhansia kilometrejä ja joskus meillä on ollut koko vaunu "omassa käytössämme". Olen aina varannut ison koiran paikan, eihän siperianhusky penkkiväliin mahdu ja isolla paikalla on bonuksena kiinnityskoukku (johon koiran voi hylätä ja suunnata itse ravintolavaunuun...). No ei kai sentään, mutta tälläkin kertaa se ison koiran paikka oli vapaana.

Ilmoitin Seron sunnuntaille veteraaneihin, koska Voittaja on se meidän "perinteinen" areena. Siellä olen esitellyt Pepsin juniorivoittajaksi ja ravannut siinä hienossa isossa kehässä käsi lähes kuoliossa Tojonin vetäessä sen murskaksi. Sero on kerran messarissa kehässä käynyt, ensimmäisessä sisänäyttelyssään ja vääntänyt mielipiteensä hienolle siniselle matolle. Seron viime Voittaja-käynnistä oli kulunut tasan 10 vuotta, joten ajattelin että mennään nyt sitten! Veronaa en halunnut ottaa noin isoon sisänäyttelyyn ja tällä reissulla Seron oli tarkoitus saada kaikki huomio ja niin jätimme tytöt tarhaan lumeen ja pakkaseen. 

Majoitus oli tosiaan huomattava parannus Seron edellisestä residenssistä. Kaverimme asustelee kivenheiton päässä rautatieasemasta, joten ajattelimme hyväksikäyttää mahdollisuutta ilmaismajoitukseen. Täytyy sanoa, että usean pissalenkityksen jälkeen Helsingin keskusta avautui ihan uudella tavalla. Edellinen tietämys kun on perustunut lähinnä ravitsemusliikevierailuihin ja nytkin pysyi kartalla sen perusteella, mikä baari missäkin kulmalla on :D. Mutta ei nyt aleta siitä. Tervasaaren koirapuistokin olisi ollut meidän reviirillä, mutta Sero kaipasi jo lepoa rankan reissailun päätteeksi.

Tämä oli trilogiamme ensimmäinen osa. To be continued...

Circus Carelia liikkeellä jälleen

Meidän "Circus Carelia" parkkeerasi viikonloppuna match showhun ja olihan siinä taas järjestelyt, että sai koko porukan mukaan. Otin Odessankin mukaan, hän kun luuli jäävänsä ihan ypöyksin kotiin ja eihän se sellainen käy! Odessa alkoi steppaamaan heti kun otin näyttelyhihnapussin esille: "Minäminäminä, minun vuoro tällä kertaa, minäminäminä." Odessa on ollut hieman vähemmällä huomiolla nyt kun ei ole viikottain Kaverikoirahommiin päästy. Odessan kanssa hoidettiin ilmoittautumiset ja rokotusten tarkastukset, jonka jälkeen se pääsi autoon lepäämään ja harjoittelemaan yksinoloa. 

Veronan kanssa ehdin yhden harjoituksen ottaa, mikä oli hyvä, koska neiti olisi vaan istunut "seis"-käskystä. Verona oli myös vakaasti sitä mieltä, ettei hänen hampaita tarvitsisi tällä kertaa katsoa, joten saimme sinisen nauhan. Verona oli kuitenkin sinisten pentujen 2. ja ainakin tiedämme, mitä pitää jatkossa harjoitella.

Sero se meni ja voitti punaisten veteraanien luokan. Seisominen onnistui tosi hyvin ja huomasin treenin tuottaneen tulosta kun etuosassakin oli kunnon muskelit. Sero oli lopulta punaisten BIS 2, voiton vei suloinen mopsivauva, johon Serokin ihastui. Palkinnot oli taas oikein mukavat, Sero on ihan hulluna tuohon vinkupossuun! Odessa halusi toisen luista (kuten kuvasta näkyy...), joten Sero joutui tyytymään siankorvaan. Match Shown järjesti Sohvin Valinta, kiitos heille sujuvasta päivästä.

Jottei tämä mene kokonaan näyttelyhommiksi, niin aloitimme Veronan kanssa "pentukoulun". Sen kanssa on hyvä lähteä ihan perushommista, vaikka jotain tokoliikkeitä olemmekin jo kotona treenailleet. Lähinnä tarkoituksena on saada "häiriökoiria" ympärille ja kehittää kontaktia, sekä meidän välistä suhdetta muutenkin. Katsotaan nyt mihin harrastuksiin Veronan kanssa edetään, isähän on harrastanut mm. pelastuskoiratoimintaa, vaikkei ole kokeissa käynyt. Tai parasta olisi tietysti se itse kasvatettu avoimen kentän johtaja!

Tätä kirjoittaessa pakkasta on -15 ja koirat piti heittää ulkotarhaan kun tuo pakkanen laittaa aina siperialaisen pään pyörälle. Siellä saavat riehua ja illalla käydään ajamassa reellä.  

"Salakuvattuna kännykkäkameralla"

Liian hiljaista...

Jokainen pennun kanssa asuva tietää sen kauhun tunteen kun talossa on hiljaista... Liian hiljaista. Se tarkoittaa yleensä sitä, että pentu on keskittynyt johonkin hyvin salaiseen askareeseen, joka taas omistajan kannalta yleensä tarkoittaa tuhottua irtaimistoa.

Kaikilla pennuilla on ollut omat erikoistumisensa, mutta Verona - vaikka niin kiltti onkin, on kunnostautunut monella alalla. Ensinnäkin lattian muovimatot ja tapetit ovat joutuneet uudistusmielisen remontoijan hampaisiin. Toinen harraste on päiväpeittojen nyplääminen, Verona nimittäin suolestaa varmasti jokaisen päiväpeiton, jonka kääntöpuolella on irti lähtevää pehmustetta.

Kolmas erikoisala on sukat. Voi sitä onnea kun Verona löytää sukan ja sitten hiippailee johonkin nurkkaan sitä repimään. Tämä varas on iskenyt koko naapurustossa ja kotiin on kannettu iso kasa luita, sukka, jugurttipurkkeja, omenia ja mm. lusikka.

Veronalla on edelleen takapihalla kompostiaidasta pentuja varten kyhätty pikku aitaus, joka on kyllä ollut suuri apu sisäsiisteyden oppimisessa. Veronahan on ollut jo pitkään sisäsiisti, mutta se haluaa yhä mennä aitaukseensa viilentymään. Meille on tullut valtavasti lunta ja 90cm korkeaa aitausta ei enää juurikaan ole, mutta Verona on uskollisesti pysynyt aitauksessaan. Kaivoin rautalapiolla juoksuhaudan, ettei Verona kävele aidasta yli, mutta tänään se sitten loikkasi toiselle puolelle. En tajunnut, että kaivaa täytyisi myös aidan toiselta puolelta, helppohan siitä on hypätä lumikasan päälle varsinkin kun Sero-pappa näyttää mallia ja rallattelee sitten vapaana pihalla.

Verona tässä taas

Sero on kyllä periyttänyt vahvasti omaa ulkonäköään useampaankin jälkeläiseensä, eikä Verona ole lainkaan poikkeus. Nopeasti katsottuna se näyttää erehdyttävästi isoisältään (alin kuva). Laitan myöhemmin lisää näitä doppelgänger-kuvia. Ainakin korvat on Veronalla pienemmät :D, ainahan saa toivoa, että siitä tulisi Sero 2.0 vaikka onkin vaikeampi laittaa Seroa paremmaksi! Jotain äidinkin piirteitä pennuissa on, kuten kasvojen pienet piirteet. Odessahan ei pentuna todellakaan ollut mikään prinsessa! Se näytti aivan Riiviöltä, isot hajanaiset korvat, hassu ilme ja häntäkin jo ennen luovutusikää ihan liian tiukalla. Aikuistuttuaan on sentään kaunistunut, vaikka karvattomana ei mikään silmiä hivelevä ilmestys ole vieläkään. Mutta yhtälailla ovat kaikki rakkaita, ihania ja kauniita koiria!

 

Kuvassa yllä: Nuori Sero

Päivän piristys

Minun piti laittaa tämä jo eilen, mutta laitetaan nyt hieman lämmintä tunnelmaa 

tähän "talveen". Kuvassa on Odessa neiti kesäheinä, otettu kesällä 2010.

Minä olen liikennevalo

"Ja silmäni on punainen, saatko sinä ylittää kadun kun silmäni on punainen? 
Minä olen liikennevalo, ja silmäni on vihreä. 
Saatko sinä ylittää kadun kun silmäni on vihreä?"

Tässä siis Veronan ja Odessan hellä hetki yllätettynä.

Sadeviikon liikunnat

Maanantai one on one : Tänään aloitettiin kevyesti yksilöllisellä lenkkeilyllä. Veronan kanssa hihnassa 4 km, Odessa taas on yhä niin paksu mammakiloinensa, että sen kanssa täytyi mennä vauhdikkaammin eli pyörällä sama 4 km lenkki. Seron kanssa keskitytään selän lihasten kuntouttamiseen ja mentiin 3 km lenkki kovia nousuja, eli kiivettiin vaaran laelle ja pappa meni tietenkin kovempaa tahtia kuin minä. 

Tiistai Slender-tunnelmia pimeydessä : Aurinkoa ei näkynyt koko päivänä, vettä sataa ja pimeys on kaikkialla. Ei hirveästi tekisi mieli ulkoilla. Päivän henkeen sopivasti käveltiin hautausmaalle Seron ja Veronan kanssa, 3 km ja paluumatka ylämäkeä. Otsalampun valokeilassa näkyi vain koirien peräpeilit, hautausmaalla sentään jokunen kynttilä. Odessan kanssa viriteltiin pyörään paremmat valot ja ajeltiin 5 km. 

Keskiviikko valjaissa :  Sero ja Odessa vetivät yhdessä 4,5 km ja Verona pääsi kokeilemaan "pentuvaljaita". Ne onkin jo sopivan kokoiset (huh, ne oli alunperin Valon), joten nyt terveystarkastuksen jälkeen odotellaan 7 kk ikää ja aloitetaan ihan oikeat vetoharjoitukset. Verona hyppelehti 3 km flexissä oikein iloisena valjaistaan.

Torstai tottista : Viimeinkin videota Veronan namihausta, ilmiömäinen etsijäkoira. Etsintäleikkejä ulkona muillekin koirille. Seron kanssa otettiin näyttelyharjoitusta, Odessalle hyppyesteitä ja Veronalle perustottelevaisuutta - nyt aletaan hiomaan tokon perusasentoa. Hyvissä ajoin ennen iltaruokaa vielä Seron ja Odessan kanssa nelonen kun menivät niin hyvin edellisenä päivänä ja Verona 3 km kävellen hihnassa. 

Perjantai chasing daylight : Jee lisää lunta! Eikun.... lumentulo hankaloittaa pyöräilyä, mutta kun ei ole tarpeeksi lunta ei voi vielä ottaa rekeä esille. Meni siis kävelyksi päivän ulkoilut. Ja kaikki kerralla tietysti, ettei hommassa mene koko iltaa. Odessa nätisti hihnassa vierellä ja Urporaation muut jäsenet huiteli flexien päässä. Sero sai täysin ylimitoitetun hepulin hiekkaparkkiksella vetäen ympyrää koko hihnan pituudella hullu virne naamalla ja häntä maata viistäen. Veronakin oli aivan ihmeissään kun Sero leikki ja riehui yksinään ja koetti saada muutkin mukaan touhuun

Lauantai luonnonvaloa : Metsälenkille on mukavampi lähteä kun näkee enemmän kuin 100m eteensä. Päivällä sade oli tauonnut ennusteen vastaisesti, joten lähdimme Seron ja Veronan kanssa kävelemään perinteisen metsälenkkimme. Ja voi hel#¤%&#  #x%¤&#* kun vetivät koko matkan aivan sata lasissa. Sero siis jatkoi eilistä hulluttelua painaen valjaissa menemään koko 6 km matkan. Kyllä siinä meinaa käsi lähteä irti kun 12-vuotias siperianveturi höyryää eteenpäin, eikä kuule mitään mitä sille sanotaan. Odessan kanssa vielä pyöräiltiin 6 km (eri reitti) pimeän tultua, lumet kun katosi jo sateeseen.

Sunnuntain suuri aikomus : Kyllähän se haavanlehti vapisi kun tämä valtaisa syysmyrsky saapui tännekin. Tarkoituksena on jo pitkään ollut 14 km:n reissu laavulle koko porukan voimin, mutta se sai taas jäädä. Ei ollut pelastussuunnitelmaa valmiina jos jäädään kaatuvien puiden alle. Tänään ollaankin lähinnä muhittu peittojen alla syöden (koirille porkkanaa) ja leffoja katsoen. Pakkohan se oli raahautua sille 3 km pissalenkille, mutta muuten on ollut koirilla vapaapäivä.

Yhteenveto: Turhautumista ja pahaa oloa puretaan nettipalstoilla kun koirat makaa sohvalla tai ulkona mudassa ja sateessa. Suosittelen ulostautumaan niiden koirien kanssa säästä huolimatta. Siperianhuskylle muutama kilometri kävellen ei ole mikään liikuntasuoritus, eli tällä viikolla jäi liikkumiset vähiin ihan sateen ja pimeyden takia. Tällaiset viikkokilometrit on aika säälittäviä syysharjoitteluksikin. Tulisi vaan sitä lunta niin ei tarvitsisi pestä koirien jalkoja joka ulkoilun jälkeen!

4D: Huskyni on ulkokoira!

Onhan tämä aivan hirveää. Edelliset siperianhuskyni nukkuvat hyvin sikeästi sängyssä kesät talvet. Odessa nukkui pentuna aina vieressäni ja mielellään tietysti tyynylläni. Valon paikka oli aina painona jalkojeni päällä ja Sero nukkuu yhä vanhempieni sängyssä, usein pää tyynyllä. Parasta oli tietysti kun koko lauma nukkui kotikotonani isossa sängyssä eli mursusaarella ja karvasi/hiekkasi kaikki nukkumapaikat.

Mutta ei Verona! Se haluaa olla yksin ulkona pikku aitauksessaan (josta se pääsisi helposti yli) ja nukkua kerällä hangessa. Tälläkin viikolla se nukkui rullalla kaatosateessa, vaikka se pääsee katoksen alle ja sisällekin aivan milloin haluaa. Tämä on kiusallista myös Seron kannalta, koska Verona on vallannut sen kopan kuistilla ja nukkuisi siellä mielellään vaikka koko yön. 

Jos Verona viihtyy hetken vieressäni se tulee kylmillä tassuillaan suoraan ulkoa aivan minun viereeni niin, että sen kirsu tuhisee ihoani vasten tai pää on tyynyn alla minun ihmetellessä miksi se niin tekee ja miten se edes saa happea. Kunnes keksin, että vastaavassa asennossa pennut ovat emänsä kanssa ja tuhiseva Verona ei vaikutakaan niin itsetuhoiselta.

Noh, nyt kun olisi vielä toinen ulkoasuja niin Veronan voisi siirtää tarhaan asumaan... tai sitten meidät täytyy vaan laskea sisälämpötilaa niin, jotta beibikin saa nukuttuun neljän seinän sisällä. 

PS. En tiedä mistä keksin Veronan kennelnimen. Mutta nyt jälkeenpäin olen huomannut, että sen nimisiä metallibändejä on olemassa - Suomessakin on ollut, hieman eri kirjoitusasulla, mutta sanottakoon tässä, ettei Veronan nimi liity niihin millään tavalla :D. Odottelinkin jo, että milloin nimelle löytyy joku merkitys.

"Six months later"

Odessan 2013 lapset täyttävät tänään jo 6 kk. Nopeasti se aika vaan rientää, Veronallekin aina muistutan, että sinä se olet niin uusi koira, ettei kaiken aina tarvitsekaan mennä nappiin. Vaikka pentu tuntuukin jo niin omalta, sekä osaavan ja ymmärtävän jo niin paljon.

 

Kehäketunpoika

Nyt ollaan harvinaisen ajankohtaisesti liikkeellä blogikirjoituksen suhteen. Verona on sammunut kuistille ja muutkin köllivät tyytyväisinä tuliaisten syönnin jälkeen. Verona kävi tänään ensimmäistä kertaa match showssa. Olin jopa niinkin aikaisin kuin edellisenä päivänä kokeillut sille näyttelyhihnaa ja se kokeilu oli melko katastrofaalinen pennun pomppiessa ympäriinsä.

En myöskään ollut huomioinut, että mätsäri pidetään hallin sisällä Pärnävaaran koiraurheilukeskuksessa. Oli siinä taas kauhistus kun piti mennä kaikuvaan halliin vieraiden tyyppien ympäröimäksi. Onneksi Verona kuitenkin rentoutui nopeasti ja pennuilla oli tilaa harjoitella hallin perällä. Verona taitaakin olla luonnonlahjakkuus, koska se seistä törötti paikallaan ja liikkuikin niin hienosti. Hampaatkin tuomari sai vilkaistua, vaikka se oli Veronan mielestä hieman epäilyttävää. Minulta loppui namit viimeisessä kehässä ja fiksuna koirana Verona tietysti huomasi tämän ja asennot ei olleet sen jälkeen niin skarppeja.

Söpöyspisteitäkään ei enää hirveästi tule kun alkaa jo olla tuollainen teiniryökäle, vaikka sievä ja kevyesti liikkuva neiti onkin. Parikilpailussa Verona sai punaisen nauhan ja kilpaili sitten pentujen kolmanneksi, eli ei hullummin tällä taustalla! Palkintopussissa oli kaikkea kivaa iänikuisten ruusukkeiden ja pokaalien sijaan, köysilelu sattui meidän väreissä punamustana ja sai Verona hienon uuden tennispallonkin kun entien (suosikkilelu) on jo jyrsitty aivan hajalle.

Pieni Verona alkaa jo olla iso tyttö ja rotumääritelmän alaraja on jo huideltu rikki, joten ei se sittenkään minihuskyksi jää! Kasvunvaraakin näkyy vielä olevan, joten ei tyttö ihan pieneksi tule jäämään. Kuvissa uutta lelua testaamassa, pallo ei ole vielä päässyt testiin. Odessa tuli tietenkin kuvaussession pilaamaan, hieman huomionkipeä on ollut nyt juoksun jälkeen...

Me ollaan rekisterissä!

Odessan vauvat ovat ilmestyneet SKL:n rekisteriin, joten tässä kuvat nimien kera. Olen kuullut, että ulkopuolisilla ihmisillä on ollut hirmuinen hätä pentujeni papereiden ja kennelnimien perään, vaikka pennunottajille nyt olisi ollut yksi lysti onko koira rekisterissä vai ei (tärkeintä kun on, että pennut saavat hyvät ja rakastavat kodit). 

Pennut ovat tässä syntymäjärjestyksessä, joka on omalta osaltaan vaikuttanut pentujen nimeämiseen. Jokaisella nimellä on oma tarkoin harkittu merkityksensä ja ne on mietitty myös pentujen yksilöllisen olemuksen, luonteen ja ulkonäön mukaan. Minulla ei tosiaankaan ole mitään nimilistaa valmiina, vaan nimet tulevat pentujen ja sen hetkisen tilanteen mukaan.
 Pennut täyttävät pian 6 kk ja ne ovat voineet hyvin omissa uusissa kodeissaan. Kaikki ovat aivan mahdottoman ihania ja kauniita nuorukaisia ja toivomme tietenkin niille hyvää jatkoa! Kohtahan pennut pääsevät jo vetämäänkin, juuri sopivasti talven ensimmäisille kunnon lumille.

Brace yourself

Winter is coming